Kuluva vuosi on ollut Helsingin rotille poikkeuksellinen. Merkittävä käänne tapahtui huhtikuun neljäntenä päivänä, jolloin Marinin hallitus sulki ravintolat. Hävikkiruokaan tottuneet rotat olivat täysin uudessa tilanteessa. Jäteastiat tyhjenivät viimeisen kerran, eikä täytettä enää tullut. Rippeiden tiputtelu terassilautojen alle hiipui, ja ihmiset lakkasivat viemästä ylipursuavia noutoannoksiaan viereiseen puistoon.

Rottien vaihtoehdot kävivät vähiin. Oli keksittävä muuta syötävää, tai lähdettävä liikekannalle. Muuten edessä olisi nääntyminen.

Kaikki ne rottakoloniat, jotka olivat riippuvaisia ravintoloiden ylijäämistä, olivat saman ongelman edessä. Liikkeellä oli paitsi omaa polkuaan etsiviä nuoria yksilöitä, tällä kertaa myös vanhoja, voittamaan tottuneita konkareita, pakon edessä. Syntyi yhteentörmäyksiä. Nyrkkitappeluita, puremista, kirkumista, taistelua loppuun asti. Alueet jaettiin uusiksi, ja selvitettiin, ketkä saivat elintilaa ja ketkä jäivät heitteille.

Helsingin rotat reagoivat näin, koska rotta on ihmisestä riippuvainen laji. Pandemia muutti käyttäytymistämme perustavalla tavalla. Aloimme viettää enemmän aikaa kotona, lomautettuina tai etätöissä. Ravintolat toimittivat ruokaa enää vain koteihimme. Ruokajätettä kertyi nyt asuinalueille, kun aiemmin ihmiset ruokailivat lounasravintoloissa, työpaikoilla ja puistoissa. Tämä näkyi myös rotissa. Niitä havaittiin aiempaa vähemmän siellä, missä on paljon ravintoloita, kuten Helsingin Kalliossa, ja aiempaa enemmän asuinalueilla.

Sama ilmiö havaittiin maailmalla: Vancouverissa ja New Yorkissa rajoitustoimet lisäsivät rottien liikkumista, ja rottahavainnot painottuivat selvemmin lähiöihin.

Rottien määrää arvioidaan jälkilevyillä

Rottakannan kokoa ja sen vaihtelua voidaan selvittää pinnasta noetuilla levyillä. Rotta ei vierasta levyä vaan kävelee sen yli ja jättää jalanjäljet tutkijoiden arvioitavaksi. Jälkilevyt toimivat niin paikallisissa kuin koko kaupungin laajuisissa tutkimuksissa.

Kuvan jälkilevy Kuva: Santtu Pentikäinen

Ei voida sanoa, lähtivätkö jonkin tietyn alueen rotat liikkeelle, vai laajensivatko ne elinpiiriään tai vaihtoivat ravinnon lähdettään. Vai nääntyivätkö ne pois, kun toisaalla lisäännyttiin tehokkaasti.

Jotakin rottakannan rakenteelle joka tapauksessa kävi sen jälkeen, kun muutimme käytöstämme.

Houkutteleva maapähkinävoiansa

Elokuun ensimmäisenä tiistaina Kaisaniemen puiston kaakkoiskulmaa asuttavan rottakolonian pääkulkuväylä oli tukittu suurilla metallisilla häkeillä. Rotat eivät päässeet enää kulkemaan verkkoaidan vierustaa pitkin kasvitieteellisen puutarhan puolelle köynnöskasvien tarjoamiin piilopaikkoihin, joihin ne olivat kätkeneet ruokaa. Eivät edes kuusamapensaille.

Aluksi rotat kavahtivat häkkejä. Ne kulkivat kiertopolkuja tai etsivät ruokansa muualta. Mutta hiljalleen uteliaisuus kasvoi. Häkeistä leijuva maapähkinävoin tuoksu alkoi käydä vähä vähältä vastustamattomaksi.

Yksi nuorukaisista sai luvan mennä kokeilemaan. Se kipitti köynnöksen juurelle ja kiipesi panssariaitaa pitkin ylös tutkimaan häkkiä. Sitten se lähestyi varovasti. Nyki eteenpäin, haisteli, ja tunnusteli tuntokarvoilla häkin reunoja. Takaisin ei ollut menemistä tyhjin suin, täytyi uskaltaa. Nuori rotta keräsi rohkeutensa, juoksi tuoksua kohti ja maistoi kielellään paksua makeaa mönjää. Hyvää. Mitään erityistä ei tapahtunut.

Kului päivä, viikko, ja mitään erityistä ei edelleenkään tapahtunut. Kohta rotat kulkivat verkkoaidan viertä kuin aina ennenkin. Maapähkinävoi nuoltiin porukalla pois molemmista häkeistä, jotka vain ammottivat paikoillaan.

Rotat saivat totutella häkkeihin ajan kanssa. Kuva: Juha Suonpää

Helsingin yliopiston kaupunkirottaprojektin tutkijat olivat tulleet Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, ensimmäisenä ja kiusallisena tehtävänään ottaa näitä rottia kiinni. He tunsivat entuudestaan lajille tyypillisen neofobian: rotat varovat kaikkea uutta omassa elinympäristössään. Uusia esineitä, uutta ravintoa, uusia hajuja. Eli vaikkapa niiden kulkuväylille asetettuja loukkuja ja syöttejä, tai tutkijoiden hajujälkiä.

Toki tutkijat tunsivat myös rottien uteliaisuuden, sosiaalisuuden ja oppivaisuuden. Kaisaniemen rotat elivät alati muuttuvassa ympäristössä, jossa vaaroja seurasivat yllättävät ja runsaat mahdollisuudet. Terve pelko, ja toisaalta uskalias neuvokkuus, saattoi taata rotille hengen pitimet.

Tarkan hajuaistinsa takia ne olivat varmasti perillä puiston sen hetkisestä ruokatarjonnasta. Rotat oppivat syömään sitä, mitä saatavilla on. Uutta ravintoa ne kokeilevat tilaisuuden tullen, aluksi vain vähän. Jos vointi huononee, kyseiseen ruokaan ei enää kosketa. Ne lievittävät oloaan syömällä maata, oksentamaan ne eivät pysty. Rotat oppivat myös muilta rotilta: Nuorena ne imitoivat emonsa ruokatottumuksia, vanhempana ne seuraavat lajitovereiden hajujälkiä. Hyväksi todettuja ravintolähteitä käytetään porukalla.

Ehkä Kaisaniemen puiston rotat söivät puutarhasta löytyviä siemeniä ja marjojakin, mutta suurimmat herkut löytyivät varmasti ihmisten tähteistä. Ja kuten meille ihmisille, sokeria ja rasvaa sisältävät energiapitoiset ruoat maistuivat luultavasti parhaiten.

Elokuun alussa tutkijat asettivat loukkuja paikkoihin, joissa rottia kävisi. Pusikoiden varjoihin, aidan vierustaan, tallottujen polkujen varrelle. Syöttinä he käyttivät maapähkinävoita. Se siveltiin laudalle, jolle rotta astuisi, ja laukaisisi samalla loukun virityksen. Ennen virittämistä tutkijat antoivat kuitenkin rottien tutustua loukkuihin ja syöttiin parin viikon ajan. Tottumisjakson tarkoitus oli hälventää uusien asioiden pelkoa ja opettaa rotille, ettei metallinen häkki tai maapähkinävoi tarkoita niille vaaraa.

Ainakaan siihen saakka, kunnes loukut viritettiin.

Tutkijoiden loukut olivat molemmista päistä avoimia häkkejä. Rotat uskaltautuvat niihin helpommin kuin umpinaiseen. Kuva: Santtu Pentikäinen

Elokuun kolmannen tiistain iltahämärässä pähkinäinen tuoksu valloitti taas Kaisaniemen puiston. Rotat lähtivät liikkeelle ja suunnistivat köynnöskasveille tuoksun perässä.

Maapähkinävoihäkit olivat jo tuttuja ja vaarattomiksi todettuja. Siispä kaksi nuorta urosta paineli häkkiin, josta tuoksu leijui, ja asteli uuden herkkukasan äärelle.

RÄKS, häkin avoimina olleet päädyt putosivat alas ja lukitsivat rotat sisään.

Ei tässä näin pitänyt käydä… Rottien hampaat eivät tuntuneet purevan metalliin, eikä pää mahtunut ulos mistään välistä.

Sinne jäi parivaljakko, yön pikkutunneiksi maapähkinävoinsa kanssa loukkuun, kunnes koitti seuraava aamu.

Kumpi puijaa ja kumpaa, rotta vai ihminen?

Tutkijat tiesivät rottien olevan aktiivisimmillaan hämärän aikaan, joten he virittivät loukut vasta illansuussa. He palasivat kokemaan loukut aina varhain aamulla, jotta rottien aika loukuissa ei koituisi liian pitkäksi. Jokaisena aamuna loukussa oli rotta, yleensä useampikin.

Milloin rotta sitten hylkää peloissaan loukun antimet, ja milloin taas uteliaisuuttaan kajoaa niihin?

Se riippuu monesta asiasta. Usein nuoret urokset liikkuvat enemmän kuin aikuiset. Tälle voi hakea selitystä nuoruuden urhokkuudesta, kokemattomuudesta tai asemasta porukassa. Jos pesäkolon viereinen nakkikioski ei ruoki kaikkia, nuoremmat ja alempiarvoiset yksilöt lähtevät etsimään ruokansa kauempaa, tai riskialttiimmista paikoista kuten loukuista. Rotille, kuten monille nisäkkäille, on tavallista, että urokset liikkuvat naaraita kauemmas synnyinalueeltaan.

Myös rottien määrä ja ravintotilanne vaikuttavat: Mitä enemmän rottia on ja mitä houkuttelevampi syötti on verrattuna muuhun tarjontaan, sitä todennäköisemmin joku tulee maistamaan.

Yleensä rottia jahtaava ihminen on tekemisissä suureksi paisuneen populaation kanssa. Yksittäinen rotta voi kuitenkin pitää pilkkanaan ihmistä, joka yrittää ottaa sitä kiinni.

Erääseen helsinkiläiseen ruokakauppaan oli livahtanut rotta, jota ryhtyi pyytämään kokenut tuholaistorjuja loukkuineen, syötteineen ja liiketunnistimineen. Kaupasta tuli rotan koti: se rakensi pesän paperihyllyn alle talouspaperista ja pakkausmuovista. Joka ilta asiakkaiden ja työntekijöiden poistuttua rotta lähti ruoanhakureissulleen. Moderneimmat loukut ja tehokkaimmat syötit se kuitenkin väisti illasta toiseen. Ja miksipä se olisi kävellytkään eteen ilmestyneeseen omituiseen loukkuun, kun paistouunien edustalta, koiranruokahyllyjen väleistä ja pakastinten alta löytyi loputtomasti lempiruokaa. Helsingin yliopiston tutkijat ehdottivat yksinäisen rotan houkuttelemiseksi laboratoriorottien häkkikuivikkeita, joihin oli viikon käytön jälkeen pinttynyt uhkea lajitoverin tuoksu. Menetelmä oli kyllä tutkimuksissa havaittu toimivaksi, mutta myymälärotta ei tälle lämmennyt. Rotta eli elämäänsä kaupassa useita kuukausia, kunnes lopulta jäi tuholaistorjujan loukkuun. Ehkä sekin alkoi olla jo väsynyt.

Kaisaniemessä tutkijat eivät onnekseen kisailleet neuvokkuudesta yksittäisen rotan kanssa, vaan suuren kolonian. Leuto talvi oli kai vähentänyt kuolleisuutta, ja kesän edetessä, kun rottien määrä alkaa kasvaa, lähtötilanne oli ollut jo valmiiksi hyvä. Selvästikin rotille oli riittänyt ruokaa myös kesän mittaan. Tutkijoiden loukkuihin tuli paljon kesällä syntyneitä nuoria yksilöitä.

Rotan varovaisuus säästää sen usein joutumasta loukkuun. Kuva: Juha Suonpää

Rotat tutkijoiden käsissä

Kahden nuoren uroksen yö loukussa oli pitkä. Kolonian muut rotat tulivat välillä köynnöksille katsomaan teljettyjä lajitovereitaan. Ne kaivoivat käytäviä maahan loukun alle, mutta metalliverkko ulottui joka puolelle, eikä ulospääsyreittiä löytynyt. Ennen pitkää kaverit joutuivat luovuttamaan ja palaamaan koloihinsa.

Aamuhämärän tultua tapahtumat etenivät nopeasti. Isot, kuluneenvaaleat hanskat tarrasivat loukun molempiin päätyihin. Loukun sisällä rottien selkäkarvat nousivat pystyyn, syke huippuunsa. Rotat yrittivät ängetä liian ahtaista rei’istä ja purivat metalliverkkoa. Ihminen nosti loukun ilmaan ja kyyläsi suuaukosta sisään, rotat pakenivat loukun toiseen päätyyn.

”Siellä on kaksi!” ihminen hölähti ja laski loukun kottikärryyn.

Vieressä oli toinen loukku, jossa värjötteli jo yksi tuttu rotta samasta koloniasta. Se oli nostettu kärryyn kuusamapensaiden alta.

Kaikki kolme rottaa vietiin nurmikolle pressun päälle. Siellä rotat usutettiin jokainen vuorollaan loukusta ahtaaseen kangaskassiin, ja siitä muoviseen laatikkoon, jonka kattoon oli porattu reikiä.

Sitten tuli uni.

Eläimet nukutettiin tutkimusta varten noin minuutiksi. Kuva: Santtu Pentikäinen

Mikrosirut paljastavat rottien liikkeet

Tutkijoilla oli mielessään avoimia kysymyksiä.

Miten rotat päättävät, minne ne kaivavat kolonsa ja rakentavat pesänsä? Ravinnon läheisyyden tai laadun, paikan suojaisuuden, vai kenties ympäröivän rottatiheyden perusteella? Oliko puutarhan kuusamapensaiden luona nähty rotta samasta vai eri koloniasta kuin se, joka livisti kahvilan terassilta kiviaidan rakoon – vai jopa sama yksilö? Liikkuuko taloyhtiön viemäreissä samat rotat, jotka ovat kaivaneet koloja pihan omenapuun juurelle?

Helsingin kaupunkirottaprojektin tutkijat halusivat selvittää, miten rotat liikkuvat niiden luontaisella elinalueellaan.

Rottien liikkumisesta ei yllättävää kyllä tiedetä paljoa. Oli kuitenkin ilmeistä, että liikkeet ovat kytköksissä rottien määrään, ikään tai muihin tekijöihin populaation rakenteessa. Se, kuinka paljon rottia on, voi asettaa rajoja reviiritietoisten eläinten liikkumiselle, ja toisaalta se, miten laajasti rotat liikkuvat, voi vaikuttaa siihen, missä rottia on paljon ja missä vähän. Siksi olisi kiinnostavaa tietää, kuinka kauas synnyinalueeltaan rotat voivat liikkua, ja pystyvätkö ne käyttämään toisistaan poikkeavia paikkoja kaupungissa vai erikoistuvatko ne esimerkiksi vain viemäreihin.

Selkänahan alle injektoitiin mikrosiru. Kuva: Tuomas Aivelo

Rottien liikkumisen tutkimuksessa on ollut omat vaikeutensa. Tämän osaavat kertoa vancouverilaiset tutkijat, jotka vuonna 2016 varustivat 14 aikuista rottaa gps-pannoilla. Satelliitti ei tavoittanut koloissa ja rakenteissa liikkuneita rottia kertaakaan. Lisäksi osa pannoista irtosi, todennäköisesti avuliaan lajitoverin irrottamana.

Tämän takia Helsingin kaupunkirottaprojektin tutkijat käyttivät mikrosiruja lukevia radioantenneja. He nukuttivat loukkuun jääneet rotat, ottivat mitat, ja injektoivat jokaisen rotan selkänahan alle noin sentin pituisen, yksilöllistä tunnistetietoa kantavan mikrosirun.

Maastoon asetetut antennit lukivat rottien liikkeitä ja kertoivat, mitkä yksilöt liikkuvat missäkin, miten usein, mihin aikoihin, kuinka pitkällä, miten kauan ja kenen kanssa.

Unta kesti vain noin minuutin. Rotat säpsähtivät tajuttomuudesta suoraan jaloilleen. Kun tokkura selkeni, rotat vietiin muovisissa laatikoissaan yksi kerrallaan kotikolon suulle. Laatikon katto aukesi, ja ne pääsivät vapauteen. Stressaantunein rotta singahti yhdellä loikalla seitsemän kertaa oman pituutensa ja kääntyi lähimmän ruohokasvuston sekaan piiloon. Toiset vain könysivät laatikon reunan yli ja suuntasivat rauhallisesti kotikololleen.

Myöhemmin urosrotat tapasivat toisensa jälleen. Ne eivät enää aikoneet mennä maapähkinävoiloukkuun uudelleen.

Rotat vapautettiin muovilaatikosta kun ne olivat heränneet kunnolla. Osa rotista oli käsittelyn aikana varuillaan, osa käyttäytyi hämmästyttävän rauhallisesti. Kuva: Santtu Pentikäinen

Mikä tekee rotasta kaupunkilaisen?

On vaikea sanoa tarkkaan, miten Aasiassa, luultavasti pohjoisen Kiinan ja Mongolian tasangoilla koloverkostoja kaiveleva jyrsijä päätyi Helsingin Kaisaniemeen.

Joka tapauksessa rotta ensin tottui vähitellen ihmisen läheisyyteen ja oppi käyttämään ihmisen tarjoamaa suojaa ja ravintoa hyväkseen, lopulta siinä määrin, että rotasta tuli meistä riippuvainen. Tämän jälkeen se levisi kauppaliikenteen mukana yli maiden ja merien.

Nykyään rottia elää Antarktista lukuun ottamatta jokaisella mantereella ja lähes jokaisen kaupungin viemäriverkostoissa, rivitalojen rakenteissa, ostoskeskusten jätekatoksissa, hevostalleilla, peltojen siemenkomposteilla ja kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Rotan menestystä kaupungeissa selittävät ainakin oppimiskyky, sosiaalisuus, lisääntymisvauhti ja kaikkiruokaisuus.

Urbaani alue on täysin erilainen elinympäristö kuin vaikkapa metsä. Kaupunki on jatkuvassa muutoksessa. On vilkkaita katuja, remontteja, rakentamista, puistojen niittämistä, massatapahtumia, ruokakojuja, jäteongelmia ja niihin vastaamista, tuholaistorjuntaa… Kaupungeissa ovat pärjänneet parhaiten ne rotat, jotka ovat pystyneet reagoimaan yllättäviin häiriöihin ja tilaisuuksiin.

Rotat ovat myös sosiaalisia. Ne saavuttavat yhdessä enemmän kuin yksin. Kulkuaukon järsiminen muoviseen jäteastiaan onnistuu yhteistyöllä tehokkaasti, kun yksinäinen rotta ei siihen ryhtyisi.

Rottien tiedetään myös kokevan empatiaa ja auttavan lajitoveriaan. Rottakolonian sisällä lajitoveri tarkoittaa käytännössä sukulaista. Lisäksi samat yksilöt ovat toistensa kanssa tekemisissä säännöllisesti. Rottien altruistisuus on voinut kehittyä, koska auttaminen kohdistuu yhteisiä geenejä kantaviin sukulaisiin, ja koska tuttuus mahdollistaa vastavuoroisuuden yksilöiden välillä.

Yksi kaupunkielämään sopeutuneen rotan ominaisuus on nopea lisääntyminen. Noin kolmen viikon kantoajan jälkeen naaras synnyttää helposti kymmenenkin poikasta, jotka pystyvät itse lisääntymään jo kolmen kuukauden päästä. Kun rotille vapautuu jostakin tilaa ja resursseja, ne täyttävät sen nopeasti. Nopea lisääntymistahti vauhdittaa myös evoluutiota: rotan tiedetään esimerkiksi kehittäneen vastustuskyvyn jyrsijämyrkyissä käytettäviä veren hyytymistä estäviä aineita vastaan.

Rotat ovat kaikkiruokaisia. Usein ne syövät sitä, mitä helpoiten saavat: kahvipullasta majoneesiin, omenoista hyönteisiin, linnunmunista paperiselluun. Mitä suuhun sopivaa rotta löytääkin, se voi sen myös syödä.

Myös ihmisen läheisyydellä on suuri merkitys rottien menestykselle, koska tarjoamme suojaa pedoilta. Ottajia riittäisi: Kaupungeissa liikuskelevat kettu, lehtopöllö tai kärppä varmasti syövät rotan, jos sattuu eteen tulemaan. Pedot eivät kuitenkaan tohdi tulla riittävän lähelle. Tuskin mikään laji ihmisen lisäksi seuraa rottia säännöllisesti viemäriin.

Ihminen lieneekin ainoa merkittävä peto kaupunkirotalle, vaikka ihmisen saalistus on paikallista ja vaihtelevaa. Rottia ei torjuta joka paikassa kaiken aikaa, mutta tehotorjunnan aikana niitä voi kuolla yhdessä paikassa hyvinkin paljon.

Rotan pesä kaivonkannen alla on suojassa pedoilta ja lähellä ruokapaikkoja. Kuva: Santtu Pentikäinen

Rakastettu lemmikki ja inhottava tunkeilija

Olen yksi Helsingin kaupunkirottaprojektin tutkijoista. Selvitämme rottien määrää eri vuodenaikoina koko Helsingissä, ja paikallistasolla kuten Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Tutkimme myös, miten rottayksilöt ja koloniat liikkuvat, ja miten liikkuminen vaikuttaa rottien määriin, ja määrä liikkumiseen. Rotta on mielenkiintoinen tutkimuslaji kaupunkielinympäristöstä kiinnostuneelle populaatio- ja liikkumisekologille.

Rotta on kiehtova laji myös siksi, että se herättää meissä ihmisissä niin ristiriitaisia tunteita. Häkissä rotta on rakastettu lemmikki ja lääketieteelle korvaamaton tutkimuslaji, mutta väärällä puolella aitaa se on tunkeilija – likainen tautien levittäjä, joka järsii suunnitelmamme rikki.

Onko rotta vain vihollinen, joka tulee nitistää? Joissain paikoissa ehkä, mutta yleisesti näin ei auta ajatella. Rotta aiheuttaa meille harmeja, koska se kuuluu erottamattomasti ihmislajin elämään. Minne ikinä olemme menneet, rotta on tullut perässä. Ruoantähteitämme koluava, kaupungin varjoissa piilotteleva rotta on ihmisen seuralainen, oman elinympäristömme vakituinen asukas.

Kun rottia yksinomaan tappaa, uusia tulee tilalle. Pahimmillaan tämä voi jopa lisätä tartuntatautien leviämisriskiä, kun rottien liikkeet ja eri kolonioiden väliset yhteenotot lisääntyvät. Torjunnalle on paikkansa, mutta se on oireiden hoitamista. Ongelmien syyn ymmärtäminen ja niiden ehkäiseminen on ainoa kestävä tie.

Uskon, että ymmärrys rottien tekemisistä toisi ratkaisuja ihmisen ja rotan yhteiseloon, joka kauan sitten vakiintui osaksi luonnonjärjestystä. Rottaan voi suhtautua tuholaisena, mutta myös kiinnostavana luontokappaleena. Se on ihmisen kesytön seuralainen, jonka voi kohdata uteliaisuudella.

Rotat ovat sosiaalisia laumaeläimiä. Hajuaisti on niille tärkeä työkalu, ja videolla tuttua tervehditäänkin viiksikarvat väpättäen. Video: Helsingin rottaprojekti

oppiminenRattus norvegicusrottaTuholaiset

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!