Syksyn tullessa kaikki mökin koloset ja putkien läpiviennit kannattaa tiivistää pienisilmäisellä metalliverkolla, joka estää jyrsijöiden pääsyn mökkiin.

”Ongelmallisimpia ovat myyräkuumetta levittävät myyrät. Mökkiin kannattaa asentaa verkot myös katossa ja seinissä sijaitseviin koloihin. On virhe ajatella, että myyrä pääsee mökkiin vain maanrajasta”, Luonnonvarakeskuksen asiantuntija Bengt Lindqvist toteaa.

Lindqvistin oma kesämökki on säästynyt hiiriltä ahkeran verkottamisen ansiosta. Hiiri pääsee sisälle yllättävän pienestä raosta ja järsii läpi päästyään aukkoa suuremmaksi.

Oravat saattavat puolestaan pyrkiä mökkiin esimerkiksi tuuletusaukoista. Lindqvist kehottaa sijoittamaan hyvään äänikarkottimeen, sillä edullisemmilla karkottimilla äänenvoimakkuutta ei voi säätää ja jyrsijät tottuvat ääneen.

”Kaikkein pienin jyrsijämme metsäpäästäinen oli päässyt mökkiin edellisen talven aikana. Metsäpäästäinen syö ravinnokseen vain hyönteisiä, joten sekin oli lähtenyt. Vain papanakasa jäi siitä merkiksi keittiöön.”

Talvisin lämpimän mökin rakenteissa saattavat viihtyä muun muassa hevosmuurahaiset ja jumikuoriaiset.

”Mökkiä ei talvella tule ilmatiivistää. Hyvää tuuletusta vaaditaan, että rakenteet pysyvät kuivina. Muuten niillä herkuttelevat esimerkiksi jumikuoriaisten toukat”, Lindqvist toteaa.

Myös ruokatarpeet ja lakanat viedään mökiltä talveksi pois. Lämpimän mökin tekstiileissä saattaa talvisin aterioida vyöihrakuoriainen. Kuoriaisten vuoksi Lindqvist ei suosittele myöskään hiirten myrkyttämistä.

”Paitsi että haju on keväällä mökkiin saapuessa kamala, tulet ylläpitäneeksi tuholaiskantaa, kärpäset ja vyöihrakuoriaisen toukat syövät nimittäin mielellään lihaa.”

Karkota kunnolla

1. Käytä tuoksuja kuten punaseetriä ja laventelia tekstiilituholaisten karkotukseen.

2. Älä käytä tappoloukkuja, jos et käy mökillä myös talvella säännöllisesti.

3. Tervaa mökin kivijalka. Sekoita tervaan tilkka vaseliinia, niin terva ei kuivu heti.
Tuholaiset eivät nouse mielellään tervattua pintaa.

4. Karkota jyrsijät heti syksyllä.

5. Sähköiset loukut eivät välttämättä toimi mökki­oloissa, sillä ne vaativat säännöllisiä tarkastuksia. Sähköisiin loukkuihin saattaa myös helposti tulla erilaisia toiminta­häiriöitä.

JyrsijätmökkitoukatTuholaiset

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!