Pirkko Ranta-aho katselee mietteliäänä kuistiltaan avautuvaa maisemaa. On kuusikkoa, kalliota, koivikkoa ja rannassa lehtisekametsää.

Vähän aikaa sitten Ranta-ahon puhelin soi. Linjalla oli suuren metsäyhtiön edustaja, joka kertoi, että Ranta-ahon metsät ovat päätehakkuukunnossa. Edustaja halusi keskustella metsänhoidosta.

”Soittaja piti ihan annettuna sitä, että avohakkuu tehdään, että näin kuuluu metsät hoitaa”, Ranta-aho tuhahtaa. Hän ei avohakkuuseen suostunut ja penäsi vaihtoehtoja. Metsäyhtiöstä luvattiin palata asiaan, mutta soittoa ei ole kuulunut.

Ranta-aho on kulkenut rakkaassa metsässä pikkutytöstä asti. Vanhemmat ostivat tilan 1960-luvulla. Osassa aluetta tehtiin harvennushakkuu 1990-luvulla, mutta suurimmaksi osaksi metsät ovat saaneet olla luonnontilassa. Kymmenisen vuotta sitten kaksi alueen osaa liitettiin mukaan Metso-suojeluohjelmaan.

”Ymmärrän hyvin sen, että puita hakataan, eihän Suomi muuten eläisi”, Ranta-aho toteaa. Hänelle, kuten monelle metsänomistajalle, metsällä on kuitenkin monenlaista arvoa.

”Neuvoisipa joku puolueeton, neutraali taho.”

Ranta-ahosta tuntuu, että etenkin aiemmin ihmisiä painostettiin hakkaamaan metsiä. Metsälaki muuttui vuonna 2014. Muutoksen myötä muutkin kuin avohakkuisiin perustuvat metsänhoitomenetelmät sallittiin, ja metsänomistajalla on enemmän mahdollisuuksia päättää metsänsä hoidosta. Moni metsänomistaja kuitenkin kokee, että neuvontaa eri vaihtoehdoista on vaikea saada.

”Minä haluaisin enemmän tietoa siitä, miten toimia metsien kanssa, jotka eivät ole suojelussa. Onko se luonnon monimuotoisuudelle parempi, että ne ovat tuollaisia kuin nyt. Vai pitäisikö niille tehdä jotain?”

 

Hippiäinen viihtyy Ranta-ahon kuusikossa. Kuva Heikki Eriksson

Tiedon ja suunnittelun tarve

WWF Suomi teetti vuonna 2017 kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin, saavatko metsänomistajat riittävästi tietoa eri hoitomenetelmistä metsänhoitoyhdistyksiltä, Metsäkeskukselta sekä metsäteollisuus- ja metsäpalveluyrityksiltä.

Puolet vastaajista kertoi, ettei heidän tavoitteitaan metsiensä suhteen tiedusteltu lainkaan. Ainoastaan kolmasosalle oli kerrottu avohakkuuttomista metsänhoitoratkaisuista tai suojeluvaihtoehtojen olemassaolosta.

Ranta-aholla on hyviä kokemuksia paikallisesta Metsäreviirin asiantuntijasta, jonka ansiosta osa hänen metsistään päätyi Metso-suojeluohjelman piiriin. Mutta neuvontaa erilaisista vaihtoehdoista hoitaa talousmetsää luonnon kannalta kestävällä tavalla hän ei ole saanut. Ranta-aholle olisi erityisen tärkeää ylläpitää metsänsä monimuotoisuutta sekä luonto- ja virkistysarvoja.

”Olisipa joku puolueeton, neutraali taho neuvomassa. Kuinkahan moni metsänomistaja on tullut ajatelleeksi vaihtoehtoja”, hän huokaa.

Metsien monet arvot ymmärtävästä suunnittelusta on siis pula. Samoin tiedon välittämisestä. Jos haluamme ylläpitää luonnon monimuotoisuutta talousmetsissä, mitä tarvitaan?

”Rohkeutta”, sanoo tutkija Maiju Peura Jyväskylän yliopistosta napakasti. ”Rohkeutta kokeilla eri metsänhoitomenetelmiä, parempaa suunnittelua ja erityisesti monipuolisen puuston, lehtipuusekoituksen ja lahopuujatkumon säilyttämistä talousmetsissä.”

 

Nuori hirvi kuuluu Ranta-ahon monipuolisen metsän asukkaisiin. Kuva Heikki Eriksson

Eri-ikäistä vai tasaikäistä?

Peura tekee Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa jatkuvapeitteisen metsänhoidon mahdollisuuksista säilyttää luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut talousmetsissä. Hänen tutkimustensa perusteella jatkuvapeitteinen – usein eri-ikäisrakenteinen metsänhoito – voi hyödyttää metsälajeja. Esimerkiksi monille lintulajeille, kuten pyylle, pikkutikalle ja pohjantikalle jatkuvan kasvatuksen metsä voi olla parempi ympäristö kuin tasaikäisenä avohakkuilla hoidettu metsä.

Peuran mukaan vastikään avohakattu metsä on monille metsän lajeille ja ekosysteemipalveluille huono vaihtoehto. Avohakkuista hyötyvät lähinnä varhaisen sukkessiovaiheen lajit, jotka kaipaavat valoisaa ja avointa maastoa. Eli ne lajit, jotka ensimmäisenä valloittavat uusia alueita hakkuun jälkeen.

Kun ruotsalaistutkijat vertailivat kovakuoriaislajistoa jatkuvan kasvatuksen metsissä ja tasaikäisenä hoidetuissa metsissä, he totesivat, että lajisto ei ollut avohakkuun jälkeen ehtinyt toipua viidessäkymmenessä vuodessakaan. Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä hoidetut metsät sen sijaan pystyivät ylläpitämään kovakuoriaislajistoa paljon paremmin.

Metsän käsittelyn vaikutuksia kovakuoriaislajistoon on tutkinut myös yliopistotutkija Matti Koivula Itä-Suomen yliopistosta. Hänen mukaansa eri-ikäisrakenteinen metsä­talous säilyttää sulkeutuneen metsän olosuhteita paremmin kuin avohakkuu. Tästä syystä monet metsien lajit hyötyvät, kun avohakkuita korvataan jatkuvalla kasvatuksella.

Jatkuva kasvatus täytyy kuitenkin tehdä oikein, jotta siitä olisi hyötyä monimuotoisuudelle. Kun metsästä poistetaan tukkipuita, on tärkeää myös jättää isoja puita siementämään.

”Käsittelytavasta riippumatta metsään tulisi aina jättää säästöpuita niin, että ne ovat siellä vielä vuosikymmenienkin päästä”, painottaa Peura.

Lehtipuustoa pitää säilyttää ja lahopuujatkumo turvata. Metsään tulee jäädä eri kokoisia, ikäisiä ja lajisia puita.

”Ensiarvoisen tärkeää olisi huolehtia siitä, että talousmetsissä olisi nykyistä paljon enemmän lahopuuta, suuria puuyksilöitä ja puulajisekoitusta”, Koivula sanoo.

Ranta-ahon metsissä sekä lahopuuta että lehtipuita on paljon myös suojeltujen alueiden ulkopuolella. Pikkutikat, pyrstötiaiset ja monet muut lintulajit ilahduttavat kulkijaa. Monipuolinen ja monimuotoinen metsä tarjoaa mainiot virkistäytymismahdollisuudet luontokuvausta ja koiran kanssa lenkkeilyä harrastavalle metsänomistajalle.

 

Kuva Heikki Eriksson

Peitteistä vai avointa?

Vanhojen metsänhoitokäsitysten mukaan avohakkuumalli vastaa metsäluonnon normaalia, metsäpalojen kautta uusiutuvaa kiertokulkua. Tuoreempien tutkimusten myötä käsitys on muuttunut.

Laajat metsäpalot ovat harvinaisia mutta yksittäisten puiden ja puuryhmien kuolemat yleisempiä. Jatkuvan kasvatuksen malli vaikuttaisi siksi mukailevan paremmin metsän luontaista häiriödynamiikkaa.

Jatkuvassa kasvatuksessa puita poistetaan poimintahakkuilla. Näin maisema ei pirstoudu samalla tavalla kuin laajoissa avohakkuissa.

Peitteisinä säilyvät talousmetsät voivat toimia suojavyöhykkeinä arvokkaiden luonnontilaisten alueiden ympärillä. Lisäksi tällainen metsä voi tarjota suojaisempia kulkuyhteyksiä elinympäristöjen välillä.

Anna Oldén Jyväskylän yliopistosta on tutkinut poimintahakkuiden vaikutusta purojen ja avohakkuiden välisillä suojakaistaleilla. Jos kaistale on kapea, muuttaa poimintahakkuukin kasviyhteisöä, ja esimerkiksi monet sammal­lajit häviävät.

”Mutta jos suojavyöhyke on leveämpi, kolmekymmentä metriä tai yli, säilyivät kasviyhteisöt ainakin lyhyellä aikavälillä melko muuttumattomina”, Oldén kertoo.

 

Saako tuottoa ilman tuhoa?

Mikään menetelmä ei ole täydellinen. Metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee kiivaalla tahdilla. Suurin ongelma on vanhojen metsien vähyys, ja sitä ei hakkuumenetelmien muutos ratkaise. Vanhojen metsien lajien säilyminen vaatii vanhaa, suojeltua metsää. Mutta talousmetsääkin tarvitaan.

”Ymmärrän hyvin, että talousmetsiä täytyy käsitellä”, Peura toteaa, mutta korostaa suunnittelun merkitystä. ”Monia tavoitteita on mahdollista yhteensovittaa, jos suunnittelu tehdään huolella.”

”Ongelma on se, että metsistä otetaan niin paljon puuta.”

Peuran mukaan eri hakkuutavoissa voi olla erilaiset mahdollisuudet ylläpitää metsän tärkeitä rakennepiirteitä, kuten lehtipuun ja lahopuun määriä. Samoilla linjoilla on metsäekonomian professori Olli Tahvonen Helsingin yliopistosta. Tahvosen mukaan monimuotoisuuden ja lahopuun lisääminen tulee metsänomistajalle halvemmaksi sovellettaessa jatkuvaa kasvatusta.

”Nykytutkimuksen valossa metsän hoito jatkuvapeitteisenä näyttää täysin kilpailukykyiseltä verrattuna perinteiseen avohakkuisiin perustuvaan metsien käyttöön”, Tahvonen lisää. Näin on etenkin keskimääräisillä ja heikoilla kasvupaikoilla. Lisäksi jatkuvan kasvatuksen kannattavuus verrattuna avohakkuisiin paranee mentäessä kohti pohjoista.

Nykyiset hakkuutavoitteet ovat vakava uhka metsien monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden säilymiselle. Jyväskylän yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat todenneet, että jos hakkuita lisätään tavoitteiden mukaisesti, erityisen rankasti kärsii metsien monimuotoisuus.

Ranta-aho suree kotikunnastaan nopeasti häviäviä metsiä. Hän kertoo katselleensa ilmakuvia ja miettineensä, mitä jäljellä oleville metsäsirpaleille käy.

”Minä kysyin siltä metsäyhtiön edustajalta, että miten metsien monimuotoisuuden kävisi avohakkuuvaihtoehdossa. Ei hänellä ollut siihen vastausta”, Ranta-aho sanoo.

Jatkuva kasvatuskaan ei kuitenkaan yksin ratkaise talousmetsien monimuotoisuusongelmia.

”Ongelma on se, että puuta otetaan metsistä niin paljon. Hakkuuintensiteetti vaikuttaa joissain tilanteissa enemmän kuin metsänkäsittelytapa. Jatkuva kasvatus ei ole mikään ihmelääke. Mutta jatkuvassa kasvatuksessa puuntuotannon taloudelliset arvot sekä metsän muut ekosysteemipalvelut eivät ehkä ole niin suuressa ristiriidassa kuin perinteisessä avohakkuisiin perustuvassa kasvatustavassa”, Peura toteaa.

 

Vinkit monimuotoisuuden ystävälle

Miten metsästä saisi monipuoli­semman? Pirkko Ranta-ahoa askar­ruttaa erityisesti neljän erilaisen metsäalueen hoito. On tiheä kuusikko, joka on ollut käsittelemättä ainakin 1960-luvulta lähtien. Kuusikossa on paljon muurahaispesiä, joita harmaapäätikka käy kaivelemassa. Toinen ala on tiheä koivikko, jonka tarkka ikä ei ole tiedossa. Pohdintaa aiheuttavat myös vanha metsittynyt peltoalue, sekä viljelymaan ja rannan välissä oleva lehtisekametsäinen suojavyöhyke. Ranta-aholle tärkeintä olisi lisätä moni­muotoisuutta. Virkistysarvojen lisäksi metsästä olisi mukava saada polttopuuta.
Tässä tutkija Maiju Peuran neuvot monimuotoisuuden säilyttämiseen ja lisäämiseen:

1. SUOJELE. Jos puun­tuotanto ei ole pääasiallinen tavoite, niin kaikissa tapauksissa hyvä keino monimuotoisuuden säilyttämiseksi voisi olla yksin­kertaisesti käsittelemättä jättäminen. Antaa luonnon hoitaa tehtävänsä.

2. KÄSITTELE KEVYESTI. Jos haluaa lisätä jotain tiettyä moni­muotoisuuspiirrettä, voi jokin käsittely, kuten kulotus tai kevyt poimintahakkuu tulla kysymykseen. Poiminta- tai pienaukkohakkuut voivat lisätä esimerkiksi tasa­ikäisrakenteiseen metsään rakenteellista vaihtelevuutta.

3. SÄÄSTÄ PARHAAT. Lahopuu ja suuret puuyksilöt ovat tärkeitä resursseja monille metsälajeille, ja ne kannattaa ehdottomasti aina säästää. Myös muurahaispesien ympäristöt kannattaa jättää käsittelyjen ulkopuolelle. Alus­kasvillisuutta, jossa esimerkiksi monet riistalinnut viihtyvät, kannattaa säilyttää.

4. OIKEAT YHTEISTYÖKUMPPANIT. Etsi toimijoita, jotka tarjoavat metsän­omistajille vaihtoehtoisia käsittelytapoja ja joilla on niistä käytännön kokemusta.

Omistajan vai teollisuuden etu?

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus oli pitkään kiellettyä. Vuonna 1948 laadittiin metsäammattilaisten toimesta harsintajulkilausuma, jonka perusteella metsiemme hakkuukäytännöt muutettiin lähes kokonaan avohakkuiksi. Tällöin oltiin huolissaan siitä, että jatkuva kasvatus heikentäisi metsien laatua.

Harsintajulkilausuman aikaan metsästä saatettiin ottaa vain parhaita puita eikä ehkä kiinnitetty huomiota siihen, mitä sinne jätettiin. Vioittuneita puita jäi joskus metsiin.

”Jos jatkuvaa kasvatusta tehdään huolella, metsään jätetään myös suuria puita ja jäljelle jäävän puuston laadusta huolehditaan. Nykyään jatkuvan kasvatuksen metsissä näistä asioista pidetään paremmin huolta”, Peura sanoo.

Tutkittaessa metsävaurioiden riskiä eri menetelmillä toteutetussa metsänkasvatuksessa on havaittu, että riskit ovat suurempia tasaikäisissä kuin jatkuvapeitteisinä hoidetuissa metsissä. Poikkeus tästä ovat mekaanisten korjausvaurioiden ja kuusen juurikäävän riskit, jotka saattavat olla suurempia jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa.

Juurikääpää voi kuitenkin välttää. Paras tapa ehkäistä sitä on olla tekemättä kesäaikaisia hakkuita.

Eräs näkemys harsintajulkilausuman ja avohakkuun suosimisen motiiveista liittyy selluteollisuuteen. Selluteollisuus tarvitsee halpaa biomassaa, ja sen tarpeisiin sopivaa edullista kuitupuuta voi tulla enemmän avohakkuumallissa kuin jatkuvassa kasvatuksessa. Metsänomistajalle jatkuvapeitteinen kasvatus olisi kuitenkin monesti taloudellisesti kannattavampaa kuin avohakkuisiin perustuva metsänhoito.

Avohakkuita suosimalla olisi siis edistetty selluteollisuutta metsänomistajien kustannuksella.

 

Tahtoa ja tietoa

Metsänomistajat ovat alkaneet viime vuosina havahtua erilaisten metsänhoitomenetelmien mahdollisuuksiin.

”Kiinnostus eri-ikäisrakenteiseen metsänkasvatukseen on selvästi lisääntynyt”, kertoo johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes Metsäkeskuksesta. Erityisen paljon kiinnostus kasvoi Ylä-Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa tapahtuneiden suurten tykkylumituhojen jälkeen. Remeksen mukaan Metsäkeskus onkin tänä vuonna pyrkinyt järjestämään metsänomistajille enemmän koulutuksia aiheesta.

Muutoksen on huomannut myös Ranta-aho.

”Tunnen täältä paljon ihmisiä ja luulen, että asenteet ovat muuttuneet. Se, mitä tässä kunnassa on tehty ihan viime vuosina, on järkyttänyt monia. Puhutaan, että eihän meillä ole täällä kohta metsiä lainkaan”, Ranta-aho kertoo.

”Mielestäni tietoa metsänomistajan vaihtoehdoista pitäisi olla enemmän”, hän lisää painokkaasti.

Onko tutkijoillakaan tarpeeksi tietoa, jotta metsien hoidossa voidaan tehdä järkeviä päätöksiä? Sellaisia, että tulevaisuudessakin lapset pääsevät kulkemaan monimuotoisissa metsissä tai edes niiden rippeissä.

”On ja ei”, sanoo Peura.

Peura ja Tahvonen painottavat molemmat lisätiedon tarvetta. Tutkimus on haastavaa, koska metsän kiertoaika on niin pitkä.

Lisäksi suomalainen metsätiede keskittyi kovin pitkään vain kehittämään avohakkuumallia. Tiedon tarve monimuotoisempina hoidettavien metsien kasvusta ja kehityksestä on valtava.

”Mutta jos on tahtoa, on mahdollista tehdä järkeviä ratkaisuja”, sanoo Peura.

 

avohakkuutjatkuva kasvatusmetsän jatkuva kasvatusmetsänhoito