Sata vuotta sitten kosket olivat Suomen matkailuvaltti. ”Ei se, joka ei ole kulkenut Oulujoen koskia alas, ole nauttinut matkailun suloisinta hekumaa”, kirjoitti Ernst Lampén vuonna 1918 mainiossa teoksessaan Suomea maitse ja meritse.

”… koski valaa suoniin samppanjan pihisevää nestettä; se huumaa mielet… suopi väsähtäneelle uutta voimaa.”

Muun muassa Oulujoen koskenlasku tallentui 1900-luvun alkupuolella moniin valokuviin – jos nyt kamera pysyi kuivana. Kalastusturismi kukoisti. Koskien kumu jymysi tuolloin maamme kaikilta kulmilta. Suomea kiertänyt Ernst Lampénkin aistii Kymijoen kuulun Mankalankosken jo Päijänteellä.

Turistivene Oulujoen Pyhäkoskella 1936. Kuva Otso Pietinen / Museovirasto

Tosin jo vuonna 1873 Suomen Kuvalehti oli kirjoittanut, että venäläiset liikemiespiirit kaavailevat Vuoksen Imatrankosken voiman viemistä paineilman avulla Moskovaan asti. Pietarilaisyhtiö havitteli kosken sähköä 1910-luvulla, mutta tuo väkevin koskemme kahlittiin vasta 1920-luvulla. Tätä seurasi yhä uusien Etelä-Suomen jokien rakentaminen, ja sotien jälkeen vuorossa oli maan pohjoisosa.

Kymijoen Kuusankoski vuonna 1909. Kuva: Museovirasto

Suomen sähköstä valtaosa oli 1960-luvulle asti vesivoimaa. Matkailu sai keksiä uusia vetonauloja.

Kuohuvinta luontoamme uhkasi täydellinen hävitys. Lopulta vapaiden vesien puolustajat saivat 1980-luvulla suojeltua loput rakentamattomat kosket. Yhdeksi Suomen luonnonsuojelun suursaavutukseksi tulikin vuoden 1987 koskiensuojelulaki. Jo tätä ennen oli Kemijoen sivujoki Ounasjoki suojattu erillislailla.

Upeita rippeitä kuohuvasta Suomesta säästyi. Seuraavassa esittelemme muutaman koskikohteen eri puolilta maata. Suurin osa säilyneistä virtavesistöistä on maan pohjoisosissa. Jutussa mainittujen ohella esittelyn ansaitsisi moni muukin koski vaikkapa Lapissa tai Pohjois–Pohjanmaalla.

Kiutaköngäs, Myllykoski, Aallokkokoski ja Jyrävä, Kuusamo

Vienanmereen laskevien Oulanka­joen ja sen sivujoen Kitkajoen kosket ovat jylhän Koillismaan ihailtuja helmiä. Kiutaköngäs koostuu useasta koskesta, joissa vesi putoaa 14 metrin matkan. Joki on syönyt tiensä punertavaan dolomiittikallioon.

Kiutaköngäs on noin kilometrin etäisyydellä Oulangan luontokeskuksesta ja samalla Karhunkierroksen varrella. Jyrävässä vesi putoaa kerralla yhdeksän metriä, kun Kiutakönkäässä isoin putous on reilut neljä metriä. Polku Jyrävän äärelle on muutaman kilometrin mittainen ja vaativampi kuin Kiutakönkäälle. Se kulkee Juuman kylältä Niskakosken riippusillan yli sekä Aallokkokosken ja Myllykosken vieritse.

Upea Kiutaköngäs punertavine dolomiittikallioineen. Kuva Ville Vettenranta / Vastavalo

Luonnonkaunis Tenojoki

Tenojoella voi kokea suuren joen suvantoineen ja koskineen. Utsjoelta Nuorgamin suuntaan jo melko lähellä Suomen pohjoisinta kolkkaa on Tenon Alaköngäs (Vuollegeavŋŋis). Koskella on pituutta kuusi kilometriä ja pudotusta 35 metriä. Maisema jyrkkine Norjan puoleisine rantamaisemineen ja vuorineen on hieno. Alaköngäs on Tenon ja Utsjoen saamelaisten ikivanha kalastuspaikka.

Yläköngäs Utsjoella on pudotuskorkeudeltaan Alaköngästä vähäisempi. Tiet myötäilevät Tenojokea sekä Suomen että Norjan puolella, ja ilmeikäs joki onkin yhtenään läsnä.

Verkkaiset suvannot ja kosket vuorottelevat Tenojoella. Kuva Jaakko Vähämäki / Vastavalo

Perniön Latokartanonkoski

Eteläisessä Suomessa on säästynyt joitakin koskia, kuten Kymijoen Ahvio ja Vantaanjoen Pitkäkoski. Valitsimme esittelyyn Perniön Latokartanonkosken. Se on Kiskojoen upein koski entisen Perniön kunnan ja Salon rajalla. Putouskorkeutta on yli 15 metriä.

Koski on kulttuurimaisemassa ja sen partaalla onkin Näsen kartanon myllyn rauniot. Kiskojoella viihtyvät muun muassa saukko ja kuningaskalastaja. Alueella on 1,7 kilometriä pitkä luontopolku.

Kiskojoen Latokartanonkoski ympäristöineen kuuluu Etelä-Suomen upeimpaan koskiluontoon. Kuva Milla Rasila / Vastavalo

Ruunaan kosket

Lieksajoki on suonut Ruunaalle kuusi koskea reilun 15 kilometrin matkalle. Ne ovat Paasikoski, Haapavitja, Neitikoski, Kattilakoski, Murrookoski ja Siikakoski.

Ruunaa on tunnettu koskenlaskupaikka. Paras laskuaika on alkukesä, jolloin joessa on yhä runsaasti vettä. Käytössä ovat sekä kumiveneet että puuveneet.

Ruunaa sijaitsee noin 30 kilometriä Lieksasta itään. Myös tämän alueen koskista käytiin aikanaan kiista, joka päättyi suojelijoiden voittoon. Ruunaalla on Metsähallituksen retkeilyalue, johon sisältyy tärkeitä suojelumetsiä.

Koskenlaskua Ruunaan Neitikoskessa. Kuva Matti Koutonen / Vastavalo

Tornionjoen kosket

Kukkolankoski sijaitsee noin 14 kilometriä Torniosta ylävirtaan. Koskella on mittaa 3,5 kilometriä ja vesi putoaa matkalla 14 metriä. Muita Tornionjoen koskia ovat muun muassa Matkakoski, Kattilakoski, Vuennonkoski ja Isonärä – Tornionjoki on Euroopan suurin vapaana virtaava vesistö. Hyvä niin, sillä vuonna 1937 joella vieraili suomalais–ruotsalainen ministerivaltuuskunta muun muassa Kukkolankosken mahdollisen rakentamisen merkeissä. Tornionjoki on lohen ja vaellussiian joki, ja paikalliset pyytävät Kukkolankoskella nousukalaa lippoamalla eli pitkän varren päässä olevalla haavilla.