Syksyllä 2018 Ruokolahdelta kuului kummia. Suomen Luonnon lukija vinkkasi, että paikkakunnalla on syksyn mittaan nähty monta kertaa isokauris, vanhalta nimeltään saksanhirvi. Tämä herätti epäilyksiä: ettei vain Ruokolahden leijona olisi jahdannut 1990-luvun alussa juuri tätä eläintä?

Lukijamme väitti kuitenkin nähneensä eläimestä kuvan ja antoi paikallisen metsästäjän puhelinnumeron. Parin puhe­linsoiton jälkeen riistakameran kuvat saatiin toimitukseen, josta ne lähtivät edelleen nisäkäsasiantuntija Juha Vals­teelle.

”Se on isokauris, joo”, Valste sanoi. ”Siinä näkyy hyvät tuntomerkit, eikä siellä päin mitään muita isoja hirvieläimiä ole kuin hirveä ja isokaurista.”

Valste kertoo, että isokauriita esiintyy Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Lisäksi tiedetään, että Venäjällä, lähellä Suomen rajaa, on ollut tarhattuna isokauriin Lähi-idän vuoristoista kotoisin olevaa alalajia, maraalia. Maraalilla ei olisi ollut lopulta kovinkaan pitkä kävely Ruokolahdelle Etelä-Karjalaan, ja juuri tuohon alalajiin tämäkin kauris ehkä kuuluu.

Valste uskoo, että isokauris on joka tapauksessa niitä ni­säkäslajeja, jotka levittäytyvät Suomeen, kun talvet leudontuvat.

”Kyllä se sieltä tulee. Se on todella tehokas eläin lisääntymään.”

Mikä talvi on?

Nolla Celsius-astetta on hyvin ratkaiseva raja elämälle. Näin on tietysti siksi, että nollassa vesi jäätyy. Maa alkaa mennä routaan. Järvet ja joet saavat jääkantensa. Ilmakehän vesihöyry jäätyy pieniksi kiteiksi, jotka alaspäin leijuessaan takertuvat yhteen lumihiutaleiksi. Maassa ne kasautuvat kauniisiin kinoksiin, jotka muuttavat elämisen reunaehdot kokonaan.

Isokauris

Cervus elaphus

Mihin on sopeutunut | Avointen lehti- ja sekametsien sekä niittyjen laji, joka asuttaa luonnonvaraisena suurta osaa Eurooppaa, myös Etelä-Ruotsia ja Etelä-Norjaa. Alalaji maraali, Cervus elaphus maral, elää tarhattuna Venäjällä. Kesäisin isokauris syö varpujen ja puiden vesoja, heiniä ja saroja. Talviravintoa on muun muassa varvut ja havupuiden kuori.

Miten hyötyy | Isokauris ei ole sopeutunut hankkimaan ravintoa paksun lumipeitteen alta. Lumien hupeneminen Etelä-Suomessa on sille eduksi. Isokaurista ei haittaa sekään, jos metsänomistajat sallivat kuusen ja männyn vaihtua jaloihin lehtipuihin. Laji käyttää hyväkseen riistaruokintoja.

Muita hyötyviä lajeja | Metsäkauris, valkohäntäkauris ja täpläkauris (kuusipeura) ovat kaikki hirvieläimiä, jotka hyötyvät talvien lauhtumisesta. Kaksi jälkimmäistä ovat ihmisen tuomia tulokkaita: Valkohäntäkauris tuotiin Suomeen 1930-luvulla Pohjois-Amerikasta ja täpläkauris ensi kerran 1890-luvulla Saksasta. Se on aiemmin Vähä-Aasiasta Eurooppaan tuotu puistojen laji.

Turhaan ei siis talven sanota kestävän sitä aikaa, jonka päivän keskilämpötila pysyy nollan alapuolella. Tämä on niin sanotun termisen talven määritelmä, sellaisen talven, joka on eteläisestä Suomesta häviämässä. Ilmastoennusteet vaihtelevat, mutta on selvää, että vaikka kasvihuonekaasujen päästöt saataisiin nyt kuriin, lämpeneminen jatkuisi vielä pitkään. Pohjoiset alueet lämpenevät voimakkaimmin, ja vuodenajoista eniten juuri talvet.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja on laskenut, että jos maapallon keskilämpötila kohoaa noin kaksi astetta, Suomessa keskitalven lämpötila kohoaa yli kolme astetta. Tämä tarkoittaa, että Helsingin tasalla on vuoden 2050 tienoilla Etelä-Ruotsin Skoonen ilmasto, ja Lappeen­rannan, Lahden ja Tampereen tasalla nykyinen Helsingin ilmasto.

Kun tammikuun keskilämpötila on Helsingissä nyt vähän vaille neljä pakkasastetta, ennusteen mukaan se nousee siis lähelle nollaa. Talvista tulee sateisempia. Niistä tulee pilvisempiä. Aivan etelästä lumet häviävät useimpina talvina kokonaan, ja lämpöasteiden ja pikkupakkasten välillä sahaavan suojakelin alue siirtyy pohjoisemmaksi. Lokakuun jälkeen ei koitakaan enää talvi vaan loputon, vetinen marraskuu.

Se on iso muutos Suomen nisäkkäille.

Haittaava lumi

Ennen kaikkea lumi on eläimille haitta. Ei tarvitse kuin kuvitella itsensä hirvenä hankeen harppomaan, kun tulee hiki. Ja hirvi on sentään laji, joka on pitkien koipiensa takia poik­keuksellisen hyvin sopeutunut hankaliin lumioloihin.

Metsäjänis on toinen hyvin talveen sopeutunut laji – sen takajalat ovat suuret ja talvikarvassa kantavat. Jäniksen lumikengillä on hyvä lompsia pakkaslumessa.

Hirvellä ja jäniksellä on kuitenkin myös toinen yhteinen sopeuma, joka on ehkä tärkeämpi: ne tulevat toimeen hyvin ankealla talviravinnolla. Hirvi toki laihtuu, kun se syö pihlajan, koivun ja männyn oksia, mutta yleensä se selviää hengissä lumisen talven yli. Metsäjänis pystyy järsimään haavan kuorta ja tykkylumen alas taivuttamia koivun latvoja, jotka eivät rusakolle oikein riittäisi.

Nämä sopeumat ovat huikeita erityisominaisuuksia. Ne tekevät jäniksestä ja hirvestä talvi-Suomen supersankareita.

Metsäpeura

Rangifer tarandus fennicus

Mihin on sopeutunut | Metsäpeuran koti on pohjoinen havumetsä. Se kuuluu samaan lajiin tunturipeuran ja siitä kesytetyn poron kanssa mutta on sopeutunut taigametsän paksumpiin lumiin. Metsäpeuran jalat ovat pitkät, sorkat leveät ja hangella kantavat. Pitkä kuono ja hyvä hajuaisti auttavat löytämään jäkälän lumen alta.

Miten kärsii | Metsäpeuran sopeumista lumitalveen tulee hyödyttömiä siellä, missä lumipeite ohenee. Keskitalven suojasäät kovettavat hangen ja vaikeuttavat jäkälän kaivamista. Poronjäkälä alkaa kadota, kun kuivat kankaat varvuttuvat ja heinittyvät ilmaston lämmetessä.

Muita kärsiviä lajeja | Poro kärsii, mutta osin eri syistä: Lumien nopeampi sulaminen keväällä on porolle hyväksi, mutta Ylä-Lapissa talvesta voi tulla jopa paksulumisempi, mikä on iso haitta ravinnonhankinnassa ja altistaa porot petojen saalistukselle.

Kun vuoden kylmimmät kuukaudet lauhtuvat, superominaisuuksia ei enää tarvita, ja sellaisetkin lajit, joilla niitä ei ole, alkavat selvitä Suomen talvessa. Science-tiedelehdessä julkaistiin vuonna 2011 tutkimus, jonka mukaan eri eläinlajit ovat ilmaston lämmetessä siirtyneet pohjoiseen 16,9 kilometriä vuosikymmenessä. Linnut ja perhoset ovat olleet nisäkkäitä nopeampia, koska voivat lentää, mutta tokihan nisäkkäätkin ovat liikkuneet.

Esimerkkejä löytyy läheltä: Rusakko tuli Suomeen kaakosta 1800-luvun lopulla ja runsastui 1930-luvun alun leutoina talvina. Sen jälkeen lajin kohtalo vaihteli pitkään leutojen ja kylmien vuosien vuoristoradalla, kunnes rusakko aivan hiljattain alkoi päästä Etelä-Suomessa voitolle metsäjäniksestä. Syynä ei ole pelkästään se, että valkoinen metsäjänis on helppo maali pedoille lumettomassa maassa, vaan sekin, että rusakko puputtaa mielellään pellon vihreää orasta, jota löytyy yhä paremmin, kun lunta on vähän.

Suomessa keskitalven lämpötila kohoaa kolme astetta vuoteen 2050 mennessä.

Metsäkauris on ravintovaatimuksiltaan samanlainen laji. Sekin löytää yhä enemmän vihreää laihoa, ja on levinnyt laajemmalle alueelle. Toki riistaruokinnat ovat olleet sille avuksi.

Villisian kannalta olennaista on, että maa ei mene niin syvältä routaan, ettei sika pysty tonkimaan sitä kärsällään. Viime vuosina routa on ollut siedettävissä ja villisika on levittäytynyt länteen ja luoteeseen. Sitäkin ruokinnat ovat auttaneet.

Tämä kehitys jatkuu. Levinneisyytensä pohjoisilla äärirajoilla sinnitelleet lajit runsastuvat, ja tulee uusia lajeja, joiden levinneisyyden pohjoinen reuna alkaa yltää Suomen tasalle asti. Isokauris on vain yksi laji muiden joukossa.

Suojaava lumi

Haittaamisen lisäksi lumi tietenkin suojaa. Se on huonosti lämpöä johtava elementti eli eriste.

Tämän takia evoluutio on luonut kylmien alueiden nisäkkäille koko joukon sopeumia, joista yksi on, että suurin osa nisäkkäistämme on surkean pieniä. Ne ovat niin pieniä, että mahtuvat elämään talvisin lumen alla. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa hyvin yleiset metsämyyrä ja peltomyyrä.

Lumen alla pienen nisäkkään on hyvä elää, kun ulkona naukuu ankara pakkanen. Maan rajan lumenalaisessa kerroksessa pakkasta saattaa olla vain asteen verran. Sieltä löytyy ravintoakin: kasvien juuria, tyviversoja, lehtiä, siemeniä ja selkärangattomia eläimiä. Syksyn kuluessa peltomyyrä on voinut kerätä niitä varastoonkin.

Lumivaippa suojaa myyriä kylmän lisäksi pedoilta, ja siksi syksyllä runsastuneet myyräkannat voivat pysyä runsaina talven yli. Muun muassa sopulit jopa lisääntyvät lumen alla. Seuraavana keväänä kannat toki sitten romahtavat, kun ravinto alkaa loppua ja kun lumikko ja kärppäkin ovat ehtineet runsastua. Jos lumitalvia riittää, uusia huippuja tulee kuitenkin kolmen–viiden vuoden välein.

Jos on tärkeä sana: 1980-luvun puolivälissä myyräsyklit alkoivat hiipua Fennoskandian pohjoisosissa ja pysyivät alhaalla 25 vuotta peräjälkeen. Vuosina 2010 ja 2011, kun sattui hyvien lumivuosien sarja, ne taas palasivat.

Ahma

Gulo gulo

Mihin on sopeutunut | Ahman levinneisyys noudattelee varsin tarkkaan keväthankien levinneisyyttä, ehkä siksi, että ahma synnyttää poikasensa lumiluolaan. Ahma on myös hyvä kulkemaan lumella, ja sen saalistusta helpottavat kevättalven kantavat hanget, jotka eivät kuitenkaan kanna poroa ja muita pieniä tai keskikokoisia hirvieläimiä.

Miten kärsii | Lumikinosten huvetessa ahman pesimämenestys voi huonontua. Ahman saalistus vaikeutunee kevättalvella juuri kun synnyttäneen naaraan ravinnontarve on kaikkein suurin.

Muita kärsiviä petoja | Ilves on ahman tapaan hyvin sopeutunut saalistamaan lumi­aikana, ja se voi kärsiä lumien hupenemisesta. Naali taas kärsii, koska vahvempi kilpailija kettu pärjää jo tunturin yläosissakin. Kärpän ja lumikon valkoiset talviturkit alkavat todennäköisesti vähitellen tummua, kun ne eivät enää sulaudu maisemaan vaan näkyvät suuremmille pedoille.

”Vaikka ei olisi mikään ilmastonmuutosfani, maantieteellisesti näin laaja-alaista ilmiötä on vaikea selittää ilman sitä”, sanoo professori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta.

Hänellä on myös valistunut käsitys siitä, mikä sykleihin on vaikuttanut: lumen laatu.

”Jos tammikuussa tulee yksi parin päivän vesisade, joka jäädyttää koko maanpinnan, sopulien määrä romahtaa hyvin äkkiä. Siinä mielessä talven ääri-ilmiöt, jotka lisääntyvät selvästi ilmastonmuutoksen myötä, ovat tunturisopuleille hyvin herkkä asia. Ja kyllä ne voivat vaikuttaa muihinkin myyrälajeihin.”

Suomalaisilla on monta sanaa lumelle, ja inuiiteilla niitä on paljon enemmän, mutta kaikkein eniten lumisanoja onkin luultavasti pohjoisen myyrillä. Myyrien kielessä sanat ’sohjo’, ’loska’ ja ’nuoska’ lausutaan varmasti kirosanojen tapaan sähähtämällä.

Kun talvi lauhtuu, superominaisuuksia ei enää tarvita.

Kun talvet lauhtuvat, myös Pohjois-Suomessa on yhä useammin sohjoa, loskaa ja nuoskaa. Tällaisten kelien jälkeen myyrät voivat jäädä kelteisillään pakkaseen. Niiden käytettävissä oleva ravinto voi loppua jo keskitalvella, koska sohjo peittää jäätyessään kasvit kovan kuoren alle.

Lumien hupeneminen altistaa myyrät myös ketun ja näädän kaltaisille yleispedoille. Toisin kuin kärppä ja lumikko, nuo pedot voivat elellä muina aikoina muun saaliin varassa ja vaihtaa myyriin heti kun huvittaa. Niiden ei tarvitse ensin runsastua isojen myyräsaaliiden myötä, vaan petojen uhka on myyrille koko ajan läsnä. Siksi talviset myyräsyklit alkavat sammua, kun talvi lauhtuu. Hurjat huiput leikkaantuvat pois.

Mitä lauhtuminen vaikuttaa

Suuri osa lauhan talven seurauksista on juuri tällaisia. Kyse ei ole vain siitä, että karhu tai mäyrä nukkuvat katkonaisempaa unta, vaan että koko eliöyhteisön rakenne muuttuu. Monet ennen tavalliset eläimet harvinaistuvat ja toiset runsastuvat.

Kun lumet ja jäät sulavat, itämerennorpat joutuvat vetäytymään kohti Perämeren pohjukkaa. Sinne ne myös jäävät: halli eli harmaahylje valtaa suuremman osan Itämerestä, koska se ei ole jäiden suhteen yhtä nuuka.

Kun pakkanen ei pure niin kuin ennen, kettukin tarkenee tunturin puuttomissa yläosissa. Se on jo ajanut naalin niin ahtaalle, ettei laji selviäisi ilman ihmisen ruokinta-apua. Naali voisi toki vetäytyä pohjoisemmaksi, mutta Jäämeren ranta tulee vastaan.

Samaan aikaan Suomi on saamassa aivan uusia lajeja: Vuonna 2011 Nature-tiedelehdessä julkaistiin ennuste siitä, miten nisäkäslajien määrät muuttuvat Euroopassa, ja Suomi loistaa kartassa vihreänä. Yhä useampi laji selviytyy meillä.

Sakaali

Canis aureus

Mihin on sopeutunut | Levinneisyydeltään sutta eteläisempi koiraeläin, kooltaan hiukan kettua suurempi. Elää Etelä-Aasiassa, Intiassa, Lähi-Idässä, Balkanilla ja Afrikan pohjoisosissa. Kaikkiruokainen. Pystyy asuttamaan sekä metsiä että maanviljelysmaita. Sopeutunut hyödyntämään asutuksen liepeiltä löytyvää ravintoa.

Miten hyötyy | Sakaali on viime vuosina levittäytynyt nopeasti Euroopassa, ja sitä on tavattu jo Viron eteläosissa. Laji ei ole sopeutunut saalistamaan lumen alta, ja lumien hupeneminen mahdollistaa sen levittäytymisen yhä pohjoisemmaksi.

Muita hyötyviä petoja | Pohjois-Amerikasta tuotua pesukarhua tavataan meitä lähinnä Puolassa – myös se on hyvin sopeutunut kulttuurin seuralaiseksi ja voi levitä. Kettu ja supikoira yleistynevät talvien lauhtuessa. Kummankin lajin levinneisyyden painopiste on nyt Lounais-Suomessa, jossa talvi on leudoin.

Heikki Henttonen tiivistää asian niin, että kun kasvukausi pitenee, kasvien perustuotanto lisääntyy. Se johtaa siihen, että erilaisia lajiryhmiä, ekologialtaan samankaltaisten lajien kiltoja, voi esiintyä enemmän.

Tämä kaikki tarkoittaa lisää monimuotoisuutta, ja vanhan peukalosäännön mukaan monimuotoisuus luo vakautta. Huimat huiput tasoittuvat, kun pedotkin voivat olla ihan tavallisia yleispetoja eivätkä superominaisuuksilla varustettuja spesialisteja niin kuin lumikko ja kärppä, tai hiiripöllö. Euroopan lajisto tasapäistyy. Pohjoisen ja etelän väliset erot pienenevät.

Tietysti luonto asettaa edelleen myös rajoitteita: uudet lajit eivät voi tulla tyhjästä vaan niiden on levittäydyttävä jostain lähialueilta, jossa niitä jo elää.

Merikin pitää kiertää. Suomenniemelle päästäkseen kaikkien maanisäkkäiden on tultava joko Suomenlahden tai Perämeren pohjukan ympäri. Jalkavat, lisääntymistehokkaat eläimet tulevat ensin.

Missään tapauksessa muutos ei ole kuitenkaan kaukana tulevaisuudessa odottava epämääräinen uhkakuva vaan asia, joka tapahtuu nyt, tällä hetkellä, meidän riistakameroidemme linssien edessä.

Ruokolahden kauris, maraali, on kuvassa komea ilmestys. Se on suuri uros, jonka kaulus on kiiman takia paksuntunut ja tummentunut. Se on valmis lisääntymään.

Oudoltahan eläin suomalaisessa metsässä vaikuttaa, mutta pitää yrittää ajatella, että tämä on nyt nimenomaan tätä: lajisto muuttuu. Ehkä kuvan eläimelle voisi vähän vilkuttaa. Ehkä voisi opetella sanomaan: Moi.

Tunturisopuli

Lemmus lemmus

Mihin on sopeutunut | Tunturisopuli on tuntureiden koviin talviin sopeutunut jyrsijä. Se elää talvella paljakan puuttomissa painanteissa, paksun hangen alla, ja syö sammalten latvoja.

Miten kärsii | Hyvinä lumitalvina sopulikanta voi räjähtää, kun eläimet lisääntyvät kiivaasti lumen antaman lämmön ja suojan turvin. Tammikuinen vesikeli jäädyttää kuitenkin lumen ja maan pinnan, eikä sopuli pääse käsiksi ravintoonsa. Sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen on siksi sopulihuippujen turma.

Muita kärsiviä pikkujyrsijöitä | Kaikki pohjoisen Fennoskandian myyrät olivat ennen säännöllisen syklin mukaan vaihtelevia lajeja. Kun syklit heikkenevät, heikkenee myös syklien synkronia lajien välillä. Siksi kannattaa seurata, miten sopulille käy.

Valsteen lista

Nisäkäsasiantuntija Juha Valste listasi mahdollisia nisäkkäitä, jotka voivat levitä Suomeen 30 vuoden aikana.

idänsiili, Erinaceus concolor
vaivaislepakko, Pipistrellus pipistrellus
kääpiölepakko, Pipistrellus pygmaeus
korvasiippa, Myotis bechsteinii
lampisiippa, Myotis dascyneme
ripsisiippa, Myotis nattereri
isosiippa, Myotis myotis
metsälepakko, Nyctalus leisleri
etelänlepakko, Eptesicus serotinus
mopsilepakko, Barbastellus barbastellus
unikeko, Glis glis
tunneliruohomyyrä, Microtus (Pitymys) subterraneus
pikkumetsähiiri, Apodemus sylvaticus
idänmetsähiiri, Apodemus uralensis
pähkinähiiri, Muscardinus avellanarius
metsäunihiiri, Dryomys nitedula
sakaali, Canis aureus
kivinäätä, Martes foina
kirjohylje, Phoca vitulina
isokauris, Cervus elaphus

Juttua varten on haastateltu myös muita asiantuntijoita:
Timo Hellettä, Anni Koskelaa, Henry Värettä, Mervi Kunnasrantaa, Raisa Mäkipäätä ja Thomas Lilleytä.