Seisomme tutkija Sanna Mäkeläisen kanssa espoolaisen lähiömetsän laidassa. Tavoitteenamme on löytää liito-orava. Mäkeläinen kaivaa laukustaan detektorin. Mitä tällä lepakoiden havainnoimiseen yleensä käytetyllä laitteella on tekemistä liito-oravien kanssa?

Pohjoisamerikkalaisten liito-oravalajien on havaittu käyttävän ultraääniä sosiaaliseen kommunikointiin. Liitureiden tärkeimmät saalistajat, pöllöt, pystyvät myös kuulemaan korkeita ääniä. Liito-oravien ultraäänet ovat kuitenkin aavistuksen korkeampia kuin pöllöjen kuuloalue. Niinpä ovelat liiturit pystyvät keskustelemaan keskenään salaa pahimman vihollisensa huomaamatta. Meikäläisten liito-oravien osalta ei vielä tiedetä käyttävätkö ne ultraääniä, mutta Mäkeläinen aikoo ottaa asiasta selvää.

Liito-orava viihtyy varttuneissa kuusivaltaisissa sekametsissä. Sopivat metsät ovat vähentyneet, ja lajin Suomen kanta onkin arvioitu laskevaksi. Tiedot liiturien esiintymisestä ovat etenkin Etelä-Suomessa puutteellisia. Yöaktiivista puussa elävää otusta, joka jättää vain vähän jälkiä, on vaikeaa havaita – niin vaikeaa, että sen elinympäristöt ehditään usein muuttaa elinkelvottomiksi ennen kuin edes tiedetään lajin olemassaolosta.

Suomen Luonto lähti etsimään tätä piilottelevaa harmaaturkkia. Lue lisää numerosta 8/2017. Löytyikö liito-orava ja havaittiinko ultraääniä?

Liito-oravan lumoissa

Kuva: Tuomas Heinonen

detektoriliito-oravaultra-ääni

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.