Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali järjestetään 23.-25.8. Esityspaikkoina toimii historiallinen Olavinlinna, elokuvateltta Savonlinnan satamassa, elokuvateatteri Olavi sekä M/S Puijo -laiva.

Monipuolinen ohjelmisto

Luontoelokuvafestivaaleilla nähdään myös klassikkoelokuva Koyaanisqatsi. Elokuva on Godfrey Reggion vuonna 1982 ohjaama kokeellinen dokumentti, joka koostuu hidastetuista ja time lapse -menetelmällä kuvatuista otoksista. Nämä visuaalisesti vangitsevat kuvat asettavat vastakkain luonnon maisemat ja ihmisen rakennelmat. Philip Glass on säveltänyt elokuvan upean musiikin, jossa kuoro laulaa hopi-intiaanien sanoin.

Jäätä rakastavat -dokumentissa ohjaaja-kuvaaja Juha Taskinen on viidentoista kuvausvuoden aikana saanut vangittua ainutlaatuisia hetkiä norpan veden ja jään alaisesta elämästä.

Mukana on Into Eternity, dokumenttielokuva vuodelta 2010, joka kertoo maailman ensimmäisestä yrityksestä rakentaa pysyvä loppusijoituspaikka ydinjätteelle Suomen kallioperään.

Norppajärvellä-elokuva saa ensi-iltansa Savonlinnassa. Veljekset Mikko ja Markus Järvenpää ja kasvoivat Saimaan rannalla Lappeenrannassa. Veljekset lähtevät kanootilla kohti pohjoisempaa Saimaata löytääkseen norppia ja tutkiakseen ihmisen suhdetta luontoon norpan kautta, Saimaan järvialueiden vaikuttavissa maisemissa. Matkalla tutustutaan Astuvan kalliomaalauksiin, Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoihin, haastattellaan niin norppatutkijoita, kalastajia, paikallisia rantojen asukkaita kuin matkailijoitakin.

Lue lisää elokuvista >>

Elokuvien lisäksi festariklubi, seminaari sekä elokuvaristeily

Festariklubi järjestetään M/S Puijo -laivassa Savonlinnan satamassa lauantaina 24.8. alkaein kello 21. Pääesiintyjänä nähdään savonlinnalaislähtöinen Ville Leinonen. Iltaa tahdittaa myös DJ ja VJ.

Seminaari järjestetään elokuvateltassa sunnuntaina 25.8. kello 16. Seminaarissa on vieraana Juha ”Norppa” Taskinen ja seminaarin päätteeksi nähdään Taskisen elokuva Harmaahylkeen laulu.

Päätösristeilyllä sunnuntaina nähdään Kaurismäen veljesten legendaarinen elokuva Saimaa-ilmiö. M/S Puijo lähtee Savonlinnan satamasta risteilylle 25.8. kello 18.30.

 

Lisätietoja Savonlinnan luontoelokuvafestivaaleista voit lukea www.sinff.fi sekä www.facebook.com/luontoelokuvafestivaali

elokuvafestivaaliluontosaimaaSavonlinnan luontoelokuvafestivaalit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.