Suomessa on vierailulla kaikkien aikojen viides hyljelaji, kun mursu ilmaantui Haminaan Itämerellä lähes kaksi kuukautta kierreltyään. Kun saavun katsomaan sitä, vain haju ja ulostetta soutuveneiden välissä on jäljellä. Mursu on lähtenyt Haminasta kohti länttä ja joutuisi seuraavana päivänä Kotkan rannikolla rysään, mistä se onneksi vapautui.

Vaikeudet kuitenkin jatkuvat, sillä mursu löytyi tänään Haminan ja Kotkan rajalta, missä se oli jälleen uinut pitkälle sisälahteen ja kiivennyt omakotitalon pihaan.

Tässä mursu lepäsi Haminassa. Kuva Antti Halkka

Vierailu Suomessa on ainutlaatuinen, sillä mursua ei ole nähty koskaan Itämerellä näin pohjoisessa. Jopa meremme suulla Tanskassa mursu on todella satunnainen, sillä viimeisen sadan vuoden ajalta siellä havaintoja on vain kymmenkunta. Hylkeistä Suomessa elää säännöllisesti kaksi lajia, harmaahylje ja norppa (jonka alalajeja itämerennorppa ja saimaannorppa ovat). Lisäksi kirjohylje nousee silloin tällöin Tenojokeen. Grönlanninhylje on neljäs meillä esiintynyt hylje, mutta se hävisi jo tuhat vuotta sitten koko Itämereltä – viimeiset luulöydöt ovat Ahvenanmaalta.

Tänä vuonna Tanskassa on vieraillut jo kaksi mursua, kaksi naarasta, Freya sekä nyt Suomessa oleileva Stena, jonka ensi kosketus Itämereen tapahtui Kattegatissa Læsøn saarella 16. toukokuuta.

Mursun on todennut naaraaksi norjalaistutkija Rune Aae, joka on tallentanut kartalle sekä Freyan että Strenan tähänastiset reitit – Freyakin kävi lähellä Itämeren suuta ja on tällä hetkellä Oslon seudulla.

Useimmiten harhailemaan lähtevät mursut ovat uroksia. Varmistankin vielä tanskalaiselta merinisäkästutkijalta Erik W. Bornilta, miksi mursu näyttää naaraalta. Born on maailman johtavia mursuakin tutkineita merinisäkäseksperttejä. Hän oli vuosi sitten mukana toimittamassa kirjaa atlantinmursusta.

”Olen aika varma että kyseessä on naaras”, Born toteaa. ”Naaraiden syöksyhampaat ovat kapeammat kuin koiraalla ja kaartuvat toisiaan kohden. Lisäksi pää on suhteellisen pieni muun kehoon verrattuna, jos verrataan uroksiin.”

Erik W. Born myös muistuttaa, että yksilöllä ei näy tuberkkeleita. Vanhoilla uroksilla on tyypillisesti yläkehonsa iholla laajalti näitä pieniä kohoumia.

Ja vanhalta tämä naaras Bornin mielestä näyttää, yli 25-vuotiaalta, mikä olisi mursulle jo korkea ikä.

Se on myös kookas, veneiden mittoihin vertaamalla lähes kolmemetrinen. Bornin mukaan mursun Atlannin alalajin naaraille kertyy tyypillisesti täysikasvuisina pituutta 270 senttiä ja painoa noin 700 kiloa.

Haminan mursun pituuden voi arvioida soutuveneiden mittojen perusteella vajaaksi kolmeksi metriksi. Vene vasemmalla on 150 senttiä leveä. Kuva Christa Granroth

”Tällä naaraalla on – jos se on atlantinmursu – poikkeuksellisen pitkät ja hienot syöksyhampaat.”

Varauma johtuu siitä, että äärimmäisen harvoin myös Tyynenmeren alalajin mursuja harhautuu Atlannin puolelle. Varmasti todistettu tapaus on vuodelta 1991 Grönlannin Scoresbybynsalmesta suunnilleen Islantia vastapäätä. Tyynenmeren mursut ovat atlanttilaisia suurempia ja niiden torahampaat pitempiä.

Mursuhavainnot Euroopan rannikolla ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet. Jo 30 vuotta sitten julkaistu artikkeli esitti yhdeksi syyksi lähialueiden mursukannan kasvun.

”Kyse on luultavasti yhdistelmästä, jossa vaikuttavat kannan kasvu, lisääntynyt tarkkailu ja sähköisen viestinnän yleistyminen”, kommentoi Erik W. Born.

On mahdotonta tietää, mistä mursu on tullut, ellei sitä selvitetä kudos- tai esimerkiksi ulostenäytteitä, joita paikallisten mukaan onkin otettu Haminassa. Menetelmän tarkkuus riittää myös osoittamaan, onko eläin kotoisin Huippuvuorilta tai Barentsinmereltä, vai esimerkiksi Grönlannista.

Mursu-uroksia Huippuvuorilla. Kuva Shutterstock / Egor Vlasov

”Mursu saattaa olla peräisin Huippuvuorten ja Frans Joosefin maan kannasta tai sitten Vienanmeren suunnalta [Barentsinmeren–Karanmeren kannasta]. Mursut ruokailevat matalissa vesissä ja oleilevat siksi usein rannikon lähellä, minkä takia mainitut kaksi kantaa ovat todennäköisimmät lähtöalueet.”

On mysteeri, miten vanha ja kokenut naaras eksyi Itämerelle. Jos sen elämä on sujunut normaalisti, se on synnyttänyt arktiseen kesään tähän mennessä jo ainakin viisi poikasta – mursut poikivat noin kolmen vuoden välein. Se on ehkä imettänyt ja hoivannut poikasiaan yhteensä kymmenen vuotta, sillä imetys kestää yli kaksi vuotta. Osin imetys on hoitunut veden alla valaiden tapaan, mihin muut hylkeet eivät pysty.

Se on elänyt suurimman osan vuodesta erillään vanhoista koiraista, jotka ovat talven ja alkukevään lisääntymiskautta lukuun ottamatta omissa porukoissaan. Jos se on Huippuvuorilta, se on todennäköisesti elänyt alueen koilliskulmassa tai Frans Joosefin maalla, sillä tämän osakannan naaraat ja poikaset ovat painottuneet esiintymisalueen itälaidalle. Se on valinnut ympärillä ääntelemällä esittäytyvistä uroksista sopivimmat jatkamaan sukuaan.

Mursunaaras ja poikanen Huippuvuorilla. Naaras hoitaa poikasta yli kaksi vuotta ja on silloin naaraiden ja poikasten laumassa. Emän ruokailun aikana naaraat voivat joskus huolehtia yhdessä jälkikasvusta. Kuva Shutterstock / Byron Layton

Se on syönyt tonneittain simpukoita, päivittäin jopa viisi kuusi prosenttia painostaan eli jopa viisikymmentä kiloa. Lukemattomat simpukat on imaistu kuoristaan sen kielen synnyttämän mäntämäisen imun avulla kun se on sitä ennen puhallellut simpukoita esiin tai pöllyttänyt pohjakerrostumia eturäpylällään, joista oikeaa käytetään tehtävään enemmän. Jos se on Huippuvuorilta se on nähnyt joukkojensa kasvavan. Yhteensä atlantinmursuja on Kanadassa, Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Venäjällä silti vain 30 000–40 000 eli vähemmän kuin harmaahylkeitä Itämerellä.

Sen esivanhemmilla on ollut pitkä yhteinen historia ihmisen kanssa. Menneinä vuosisatoina viikingit pyysivät ne paikalliseen sukupuuttoon Islannista ja pyynti sai mursut väistymään myös Pohjois-Norjasta ja Skotlannissa, jossa mursuja ilmeisesti oli säännöllisesti vielä 1600-luvulla. Himoittu syöksyhampaiden luu vaikutti jopa Islannin ja Grönlannin asuttamiseen.

Mursujen kohtaloksi oli koitua pyynti syöksyhampaiden takia. Kuvassa Lewisin mursunluisia shakkinappuloita 12. vuosisadalta. Kuva Skotlannin kansallismuseo / Wikimedia Commons

Nyt Itämerelle eksynyt naaras on selvästi vaikeuksissa. Se on ollut Itämerellä jo yli yhdeksän viikkoa eikä sille sopivaa ravintoa ole täällä runsaasti tarjolla. Se on seurannut rantoja ja päätynyt Suomessa syvälle jo kahteen eri sisälahteen uimalla Haminan moottoritien ali. Se alkaa näyttää laihalta, toteaa monen asiantuntijan tavoin myös Erik W. Born katsottuaan kuvaa jossa mursun kylkiluita näkyy ja lähettää pari vinkkiä tutkimusartikkeleista eläimen mahdollista rauhoittamista varten.

 

Kirjoittaja on FT ja on ollut mukana hyljetutkimuksessa 1980-luvun lopulta alkaen. Hän on julkaissut vastikään kirjan Hylkeet Suomen luonnossa.

 

Juttua muokattu 19.7. klo 19.50 toteamalla mursun Itämerellä oloaika yli yhdeksäksi viikoksi kahdeksan sijaan.

Erik W. BornhylkeetItämerimursu

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!