”Enontekiön naalien yhteismääräksi syksyllä 1987 arvioin 50–60 yksilöä”, laski Asko Kaikusalo Suomen Luonnon vuoden 1988 ensimmäisessä numerossa.

”Enontekiöllä poikasia syntyi ainakin yhdeksällä pesällä, ja vähintäinkin leikki-ikäisiksi niistä kehittyi yhteensä 34.”

Siitä tuli kuvaus Suomen viimeisestä kunnon naalivuodesta, eikä kukaan tiennyt, että naali pesisi Suomessa viimeisen kerran vain yhdeksän vuoden kuluttua. Ei, vaikka Kaikusalon artikkeli nimi oli Naalin ahdinko ja hän pohti siinä, miksi naalikanta ei toivu vaikka laji rauhoitettiin jo vuonna 1940.

Vuonna 2009 Suomen Luonto otsikoi, että naalin paluu Suomeen on Norjan ja Ruotsin varassa. Tutkimus tiesi tuolloin, että kettu on usein naalin häviämisen taustalla.

”Nyrkkisääntönä on pidetty, että ilmasto määrää ketun esiintymisen ylärajan, ja kettu naalin esiintymisen alarajan”, totesi lehdessä professori Heikki Henttonen.

Se kuulostaa pahalta ilmastonmuutoksen maailmassa. Skandinavian naalikanta on silti noussut jo 400 yksilöön, ja naaleja on nähty tunnustelemassa pesimämaastoja Enontekiöllä. Metsähallitus ja WWF kouluttivat viime kesänä inventoijia tarkastamaan vanhoja pesimäpaikkoja, samoja joita Kaikusalon ryhmä 1980-luvulla kolusi.

Asko KaikusalonaaliSeppo Keränen

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!