Teksti ja kuvat: Tuomo Kesäläinen

Matalalta paistava aamuaurinko luo Ahvenanmaan punaisesta graniitista koostuvien kalliojyrkänteiden pinnalle pehmeän lämpimiä sävyjä. Viivasuorat ja tiheään kalliossa kulkevat pysty- ja vaakaraot saavat seinät muistuttamaan punatiilistä muurattua rakennelmaa.

Punaisten kivimuurien väliin on muodostunut viehättävä sola. Saniaisten ja sammalen verhoilemien jyrkänteiden välinen käytävä johtaa alas jyrkänteen juurelle. Notkon pohjalla lepää suuria lohkareita, jotka luonnonvoimat ovat raa’asti repineet irti seinämästä. Jäljet kertovat kivivyöryn olevan suhteellisen tuore.

Pikkuauton kokoisen lohkareen takana matalat vaakaraot sukeltavat syvälle punahohtoisen jyrkänteen uumeniin. Raon suuaukolla luonnontutkijan ottaa vastaan kellarimaisen kolea henkäys. Toiveikkaana annan taskulampun kirkkaan valon sukeltaa jyrkänteen juurella ammottavaan rakoon.

Olen saapunut saarelle ennen kaikkea kuvaamaan seudun upeita luonnonluolia. Näistä eräs maineikkaimmista, Kloddstugan, löytyy juuri täältä, Kloddbergetin mahtijyrkänteestä.

Olen kuitenkin asettanut itselleni myös toisen mission, nimittäin saarelta kadonneeksi tuomitun aarnisammalen löytämisen Ahvenanmaan luonnosta.

Vuosina 2017–2018 onnistuin löytämään tätä myyttistä sammalta monilta Varsinais-Suomen kallioalueilta ja opin tuntemaan sen suosimat paikat. Tämä Saltvikin Kloddbergetin länsireunan jyrkänteen rakosysteemi vastaa mielikuvaa täydellisesti. Rako näyttää jo kaukaa kostean muhevalta ja sen suulla kasvaa saniaisia, sammalta ja jäkälää.

Polvistun raon äärelle ja annan lampun nuolla raon seinämiä ja valaista joka sopukan. Ei mitään. Arpa on tyhjä. Mikä pettymys. Paikka näytti kaukaa niin täydelliseltä mutta siinä luontoäiti seisoo valokeilassa leveä graniittinen irvistys kasvoillaan ja naurahtaa hieman ylimieliselle kulkijalle.

En anna tämän masentaa, niin potentiaalinen paikka on. Muutaman askeleen päässä avautuu hieman suurempi rako, joka nyt näyttää sarkastiselta hymyltä. Suuntaan valokeilani sisään irvistävän maankamaran kitaan.

Luolan suuaukolla on mehevää kivennäismaata ja se on kauttaaltaan kellarimaisen kosteuden vallassa. Kun lampun säteet valaisevat onkalon, tapahtuu ihme. Raon peräosa leimahtaa vihreään, suorastaan maagiseen hohtoon.

Onkalon puolivaloisassa osassa on noin 20 sentin levyinen kasvusto litteäversoisia, pieniä ja hennon vaaleanvihreitä lehtiä. Ne paljastavat lajin. Onkalon perukan ja lehtien juuren vihreä hohde vahvistavat vielä tunnistusta – se on myyttinen, myös peikonkultana tunnettu aarnisammal.

Aarnisammalen vaatii menestyäkseen paikan, jossa on pitkä kosteusjatkumo, tällaisia ovat esimerkiksi varjoisat ja viileät kallionraot. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Peikonkulta-nimensä luolissa kasvavat aarnisammalet ovat saaneet kansanperineen mielikuvituksen ja satujen kautta. Tarinat kertovat peikkojen ja maahisten luoliin kätkemistä salaperäisistä aarteista, jotka löytäjän pettymykseksi muuttuvat kädessä ja päivänvaloon tuotuna kasaksi tavallista maata. Aarnisammalta kutsutaan myös aarnivalkeaksi. Aarnivalkeat ovat suomalaisessa kansanperinteessä esiintyviä, taianomaisia valoilmiöitä, jotka merkkaavat kätketyn aarteen paikan. Aarnivalkeiden kerrottiin olevan vihreitä tai sinisiä. Toisaalta sammalen nimi voisi viitata myös sen kasvuympäristöön vanhoissa metsissä, aarnialueilla.

Vaikka hohto on outo, ei siinä mitään yliluonnollista ole. Ilmiö johtuu sammalen alkeisrihman rakenteesta. Tutkijoiden mukaan aarnisammalen alkeisrihman solut ovat linssimäisesti ulospäin kaartuvia, joten valo jää vangiksi solun sisälle ja synnyttää erikoisen heijastinefektin.

Mitä sammal tästä ominaisuudesta hyötyy? Siihen ei ole vielä saatu vastausta. Sammalen alkeisrihman rakenne soveltuu vähäisen mutta elintärkeän valomäärän metsästämiseen ja mitä ilmeisimmin valon metsästyksen merkitys liittyy yhteyttämisprosessissa.

Myyttisen sammaleen paluu punaisen graniitin saarelle tapahtui näyttävästi kahden löydön voimin. Håkan Söderholm törmäsi aarnisammaleeseen Getan Getabergenin rinteillä sijaitsevan rakoluolan perällä heinäkuussa. Saltvikin Kloddbergetin onkaloista sammal löytyi syyskuun lopulla.

Aiemmin Ahvenanmaan peikonkullasta oli saatu havaintoja 1800-luvun loppupuolella, kun Saltvikin aarnisammalesiintymä mainittiin J. O. Bomanssonin laatimassa Ahvenanmaan sammalfloorassa. Yli 100 vuotta sitten julkaistu sammalten paikalliskasvio kuuluu omalla sarallaan maamme vanhimpiin.

Tuoreet havaintopaikat sijaitsevat liki 20 kilometrin päässä toisistaan. On siis odotettavissa, että aarnisammalhavaintoja tullaan lähivuosina saamaan lisää eri puolilta saarta.

Potentiaalinen kasvupaikka aarnisammalelle on pohjoiseen avautuva kallionjyrkänne, jossa on tarpeeksi syvälle meneviä onkaloita ja joissa kosteus säilyy riittävän pitkään. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Aarnisammalta kannattaa etsiä tuulenkaatojen juuripaakuissa, jyrkänteen juurten kallionraoissa, onkaloissa ja luolissa. Tärkein ominaisuus kasvupaikalle on hämäryys sekä riittävän pitkä kosteusjatkumo. Potentiaalisena paikkoja ovat pohjoiseen avautuvat kallionjyrkänteet, joissa on tarpeeksi syvälle meneviä onkaloita ja joissa kosteus säilyy riittävän pitkään. Kun jyrkänteen juurella näkee valuvesien jälkiä ja siellä kasvaa runsaasti sammalta, jäkälää ja saniaisia, alkavat olosuhteet olla oikeat.

Vaikka aarnisammal mielletään vanhojen metsien lajiksi, on sammalta löydetty esimerkiksi Turun seudulta aivan keskustan tuntumasta ja suurten teollisuusalueiden kupeesta.

Laji on melko helppo tunnistaa, ainakin kun sen on muutaman kerran luonnossa onnistunut näkemään. Aarnisammal onkin harvoja sammallajeja, jonka kohdalla mikroskooppinen lajinmääritys ei ole välttämätöntä vaan lajin todistenäytteeksi käy hyvälaatuinen valokuva, josta lajin voi epäilyksettä tunnistaa.

Ahvenanmaan löytöjen myötä aarnisammal esiintyy jälleen koko maassa, eteläisiltä saarilta pohjoisen erämaihin.

Aarnisammal

Schistostega pennata

Yleiskuvaus: Pieni ja litteäversoinen lehtisammallaji aarnisammalten heimossa.

Ulkonäkö: Alle sentin mittaiset leveät ja teräväkärkiset lehdet ovat varressa kahdessa rivissä. Pitkäikäisissä alkeisrihmoissa on valoa heijastavia soluja.

Kasvupaikka: Kasvaa koko maassa tuulenkaatojen juuripaakuissa, kallionraoissa, onkaloissa ja luolissa.

Kuva: Tuomo Kesäläinen