Pohjoissavolainen luontokuvaaja Olli Korhonen kuvasi silkkiuikkupariskuntaa. Lintu pudistelee siipiään ennen pesästä lähtöä. Pesässä näkyy ainakin yksi muna.

”Video on kuvattu noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin alkanut seurata silkkiuikkuparin soidinmenoja. Koska silkkiuikku oli minulle kuvauslajina lähes tuntematon tuttavuus, tämä videolla näkyvä linnun hauska itsensä pudistelu sai minut kyselemään sen mahdollisia syitä,”Korhonen kertoo.

”Olin toki nähnyt niiden tekevän näin aiemminkin, mutta uutta tilanteessa oli se, että tällä kertaa pudistelu kesti merkittävästi aiemmin todistamiani kertoja kauemmin, ”Korhonen jatkaa.

Silkkiuikun tiedetään ravistelevan siipiään ennen parittelua.
Nyt linnun käytöksellä ei näyttänyt olevan mitään yhteyttä paritteluun, sillä en ollut nähnyt lintujen enää parittelevan muutamaan päivään. Aiemmilla kerroilla naaraan itsensä pudistelu kuitenkin yleensä edelsi tai seurasi parittelua,” kuvaaja kertoo.

Silkkiuikku pesii Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa harvemmin. Sen pesä on yleensä veden päällä kelluvalla lautalla. Lintu munii 3-6 munaa ja hautoo niitä miltei kuukauden päivät.

 

silkkiuikku

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.