Teksti: Esko Kuusisto

Kauppias Olof Ahlbom oli aamulla katsellut Tornionjoelle – nyt on jäidenlähtö jo lähellä. Mitäpä jos rupeaisi merkitsemään päivämäärät muistiin? Elettiin kevättä 1693. Ensimmäinen kirjaus oli 20. toukokuuta.

Kaksi vuotta myöhemmin Ahlbom ihmetteli, eikö joki lainkaan vapaudu jäistä. Mustakantiseen vihkoon tuli merkinnäksi kesäkuun viides. Ahlbom jatkoi havaintoja kuolemaansa saakka, vuoteen 1740. Vuoden 1695 päivämäärä pysyi myöhäisimpänä, vieläkin se on 324-keväisen havaintosarjan toiseksi myöhäisin. Sarja itse on maailman pisin.

Ahlbomin jälkeen havaintoja jatkoi koulumestari Johannes Wegelius. Hän toimitti havainnot myös Upsalaan professori Anders Celsiukselle. Suomenkielisiä havaitsijoita oli 1800-luvun puolivälistä lähtien. Toukokuun 15. vuonna 1865 havaitsija kirjoitti: ”Tornionjoen jäitä ajettiin hewoisilla wielä tänään, mutta äkkiä tuuli kääntyi ja tuuwitti meille meren takaa etelän ja lännen lämmintä ilmaa.”

Missä viipyi kesä 1867?

Myös järvien jäänlähtöjä alettiin merkitä muistiin jo varhain. Kallavedeltä vanhin havainto on jo vuodelta 1757, yhtenäinen sarja vuodesta 1822.

Keväällä 1867 koko Suomessa ihmeteltiin hyytävän kylmiä kevätsäitä. Toukokuu oli 6–8 astetta keskimääräistä koleampi. Uudellamaallakin jäänlähtö käynnistyi vasta kesäkuun alussa, järvialueella se ajoittui kuun puoliväliin.

Kevään 1867 myöhäinen jäänlähtö on ylivoimaisesti harvinaisin tapahtuma Suomen vesi-, lumi- ja jääolojen havaintohistoriassa. Tilastomatematiikan mukaan se toistuu noin kerran tuhannessa vuodessa. Rajut olivat myös seuraukset kansakunnalle. Kasvukausi oli surkea, seuraavana talvena nälkä ja taudit tappoivat 150 000 suomalaista.

Tuolta keväältä on myös Tornionjoen myöhäisin jäänlähtö. Ero toiseksi myöhäisimpään on kuitenkin vain neljä päivää, Etelä- ja Keski-Suomessa se on noin kaksi viikkoa.

Sademittareita vertailussa Vihdin Maasojalla. Tällä ilmastoasemalla on myös mitattu Uudenmaan pakkasennätys, -43,1 °C. Tämä arvo saavutettiin sekä 17.1.1940 että 3.2.1966. Kuva: Esko Kuusisto

Kuivuus kiusana

Toiseksi harvinaisimpana ilmiönä voidaan pitää kuivuutta, joka koetteli Suomea jatkosodan aikana. Vuosi 1941 oli ylivoimaisesti viime vuosisadan kuivin; koko maan sadannan keskiarvo oli vain 345 millimetriä.

Ainoa märkä kuukausi oli elokuu, jolloin poutia olisi viljankorjuun takia kaivattu. Sotasensuuri kielsi tiedotusvälineitä kertomasta kuivuudesta, sääkatsauksissa tosin toistui ilmaus ”vain vähäinen matalanmutka”.

Suomen kuivin yksittäinen kuukausi havaintohistoriassa on helmikuu 1994, jolloin valtakunnallinen keskiarvo oli vain viisi millimetriä. Eniten sadetta puolestaan saatiin kesäkuussa 1981, koko maassa keskimäärin 130 millimetriä.

Rankin yhden vuorokauden sade mitattiin Espoon Lahnuksessa 21. heinäkuuta 1944. Tämä voimassaoleva Suomen ennätys on 198 millimetriä. Ennätyssateen synnyttämän tulvan mukana kulkeutui yksi heinälatokin pois paikoiltaan. Samana päivänä Helsingin keskustassa satoi vain muutama pisara.

Varmaa on, että jossakin päin Suomenmaata on satanut Lahnusta rankemmin, mutta sademittareita ei voida virittää kaikkialle. Esimerkiksi Toholammilla satoi ämpärimittausten mukaan 31. heinäkuuta 1994 jopa 250 milliä, paikallisen äkkitulvan seuratessa tätä kuuroa.

Lumiennätykset

Lumen syvyyttä mitattiin Etelä- ja Keski-Suomessa monin paikoin jo 1800-luvulla. Todennäköisesti koko vuosisadan – ja ehkä useammankin – ennätykset ovat maaliskuulta 1899. Äärilukemana oli Kontiolahdelta: tasan kaksi metriä. Yli puolentoista metrin hangesta raportoi kymmenkunta havaitsijaa Itä-Suomesta.

Ennätyslumista talvea 1899 seurasi suurtulva.

Tätä ennätyslumien talvea seurasi suurtulva, joka tunnetaan nimellä ”valapaton (valanrikkojan) vedenpaisumus”. Tsaari oli syönyt sanansa helmikuun manifestilla, joka kavensi Suomen autonomista asemaa, ja nyt luontokin koetteli Suomen kansaa. Lumen sulaminen viivästyi, kevät jäi melkein kokonaan pois. Toukokuun toinen viikko toi äkkiä kesäsään, Hämeessä korkein lämpötila huiteli parissakympissä, Savossa ja Karjalassa ylitettiin viisitoista astetta. Lumi suli ennätystahtia. Kun hanget olivat huvenneet, alkoivat rankat sateet. Toukokuun jälkipuoliskolla satoi normaaliin verrattuna nelinkertaisesti.

Monet isot järvet olivat juhannuksen aikoihin lakikorkeudessa. Päijänteen tulvahuippu oli 193 senttiä keskivettä ylempi, Kallaveden 155 senttiä, Vana­ja­veden 224 senttiä ja Tampereen Pyhäjärven peräti 253 senttiä. Moni tuttu kokkoranta oli kalojen kutumatalikkona.

Saimaassa vedenpinnan nousu jatkui syyskesään saakka. Wiipurin Sanomat kirjoitti 13. elokuuta 1899:

”Paljon on nurmia ja peltoja weden alla, samoin latoja wedessä törröttämässä. Kerrotaanpa yliwesillä jonkun pikkuhöyryn törmänneen karille saunankiukaallekin, kun itse sauna aikasemmin oli lähtenyt tuuliajolle.”

Lapissa esiintyy usean metrin lumensyvyyksiä tuulen kuljetuksen takia tunturikuruissa. Ilmatieteen laitoksen virallisilla mittauspaikoilla Kilpisjärvellä ennätys on 190 senttiä huhtikuussa 1997.

Syvyys ei kuitenkaan kerro tarkkaan, paljonko lunta on. Puolen metrin kerros kevyttä pakkaslunta painaa vain 50 kiloa neliömetriä kohti, mutta tiiviinä ja märkänä vastaavan kerroksen paino on jopa nelinkertainen.

Suomen ympäristökeskus pyrkii määrittämään lumen todelliset määrät eri vesistöalueilla. Ennätys on 312 kiloa neliömetrillä Luiron ja Kitisen latvavesillä vappuna 2000.

Ilmajoki huhtikuussa 2014. Kuva: Aarno Isomäki / Vastavalo

Ei yhtään jättitulvaa 1900-luvulla

Koko 1900-luku ei tuonut tullessaan tulvaa, joka olisi verrattavissa valapaton vedenpaisumukseen. Useimmissa Järvi-Suomen suurissa altaissa vuosisadan ylin vedenkorkeus mitattiin kesällä 1924. Silti niiden pinnat jäivät 30–70 senttiä vuoden 1899 huipun alapuolelle. Melkoinen tulva koettiin järvialueella myös vuosina 1974–1975 sekä keväällä 1981.

Etelärannikolla kevään 1966 tulva oli erittäin poikkeuksellinen. Lumen sulaminen viivästyi, Vantaan vesistöalueella oli vielä viikko ennen vappua lunta liki kaksi kertaa normaalitalven maksimin verran. Vantaan tulvahuipun toistumisajaksi on arvioitu noin kerran 400 vuodessa. Vahinkojakin aiheutui, muun muassa Turun, Porin ja Lahden valtatiet olivat poikki.

Pohjois-Suomessa vuosi 1899 ei ollut erityinen tulvavuosi. Kemijoella suurin virtaama, 4824 kuutiometriä sekunnissa, mitattiin keväällä 1973. Se on samalla koko Suomen virtaamatilastojen ennätys. Hopeasijalla on Tornionjoki, jossa 11. kesäkuuta 1968 virtasi vettä 3667 kuutiometriä sekunnissa.

Kuumimmat uimavedet

Järvien pintaveden hellerajana voidaan pitää 20 asteen lukemaa. Tällöin vuotuisia hellepäiviä kertyy Etelä- ja Keski-Suomen järvissä likimain samaan tahtiin kuin ilmassa 25 asteen ylityksiä.

Lapissa tämä ei päde. Kilpisjärvelläkin mitataan ilmassa hellettä, mutta korkein veden lämpötila on ollut 17 astetta, 6. elokuuta 2004. Kevojärvellä 20 astetta on ylittynyt vain kesällä 1972. Inarilla mittauspaikka on suojaisessa Nelliminlahdessa, ja ylityskesiä on ollut peräti 19. Havaintoja on vuosilta 1950–2016.

Useimpien Etelä- ja Keski-Suomen järvien lämpötilaennätys on ilman lämpötilan hellerajan yläpuolella. Kaikkien aikojen korkein lukema on Akaan Jalantijärveltä, 28,8 astetta. Se mitattiin 30. kesäkuuta 1999. Havaintoverkon karsiminen lopetti sittemmin mittaukset Jalantijärvellä. Nykyisistä asemista lämpöennätystä pitää hallussaan Tuusulanjärvi, 28,4 astetta 7. heinäkuuta 2001.

Järvistä haihtuu vettä eniten, kun vesi on lämmintä ja sää tuulinen. Vahvimmat ehdokkaat ennätyskuukaudeksi ovat heinäkuut 1955 ja 1973. Tuolloin ainakin Etelä-Suomen järvistä todennäköisesti haihtui yli 20 sentin vesikerros. Vuoden 1973 heinäkuu oli helteinen Lappia myöten.

Maa-alueiden suureen haihduntaan pelkkä lämpö ja tuuli eivät riitä, maaperän pitää olla myös märkä. Ennätysehdokas on heinäkuu 1994. Kesäkuu oli ollut sateinen ja maa sisälsi runsaasti vettä. Kun heinäkuu sitten oli lämmin, kuiva ja tuulinen, Suomen maa-alueilta lienee haihtunut jopa 12 sentin vesikerros. Iltapäivän tunteina taivaalle hävisi tuolloin vettä jopa sata kertaa enemmän kuin sitä virtasi kaikissa Suomen joissa yhteensä.

Ilmastonmuutos näkyy jo

Järvijäiden osalta syntyi itsenäisyyden alkuvuosina kaksi kovaa ennätystä. Kevään 1921 jäänlähtö oli erittäin aikainen, esimerkiksi Näsijärvellä 16. huhtikuuta ja Kallavedellä 20. huhtikuuta. Kallavedeltä oli jo silloin havaintoja sadalta vuodelta, mutta jäät eivät olleet lähteneet kertaakaan huhtikuussa.

Vanajaveden jääpeite paksuni vuonna 2003
lähes 90-senttiseksi. Pentti Linkola kävi verkoilla Rimmo-hevosen kanssa, mutta… Kuva: Esko Kuusisto

Syksyllä 1929 jääkantta saatiin odotella seuraavan vuoden puolelle. Joulukirkkoon seilattiin höyrylaivoilla, Kallavesi jäätyi 27. tammikuuta ja Näsijärvi 30. tammikuuta.

Nämä neljä ennätystä elivät usean sukupolven yli. Kevään 1921 jäänlähdön ennätykset kaatuivat vuonna 2014, Näsijärven jäät lähtivät 13. ja Kallaveden 19. huhtikuuta. Näsijärven jäätymisennätys siirtyi päivää myöhemmäksi vuonna 2008. [Näsijärven ennätykset rikottiin jälleen talvella 2019–2020 toim. huom.]

Kallaveden jäätymisennätys tammikuulta 1930 on yhä voimassa. Toista tammikuista jäätymistäkin saatiin odottaa vuoteen 2007, nyt niitä on jo viisi. Kahta viikkoa lähemmäksi vanhaa ennätystä ei kuitenkaan ole päästy.

Lähes kaikilla järvillä jääpeitekausi on lyhentynyt niin, että vanhat ennätykset ovat kaatuneet. Viiden viime vuosikymmenen aikana lyhenemä on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa jopa yli kuukauden, pohjoisessa pari viikkoa. Päijänteen Tehinselän jääpeitekausi kesti talvella 2007–2008 vain 70 vuorokautta. Se on Suomen ympäristökeskuksen rekisterissä lyhin jääpeitekausi. [Nämä ennätykset rikottiin jälleen talvella 2019–2020 toim. huom.] Pisin on Käsivarresta Peerajärveltä, joka oli talvella 1995–1996 jäässä 264 vuorokautta.

… jään lämpölaajeneminen oli kasvattanut koko selän poikki lähes metrin korkuisen vallin, jota hevosen oli vaikea ylittää. Kuva: Esko Kuusisto

Jäänpaksuuksiin talvien lämpeneminen ei välttämättä vaikuta, koska lauhana talvena kohvajäätä voi syntyä runsaasti. Syken havainnoissa järvenjään paksuusennätys on 114 senttiä. Se on mitattu Kilpisjärvellä vappuaattona 1966. Yli metrin lukemat ovat Lapinkin mittauspaikoilla harvinaisia, Etelä-Suomessa ennätykset ovat yleensä alle 80 senttiä.

Vaikka Etelä-Suomessa oli muutama vuosi sitten melko lumisia talvia, hiihtokelejä ei voida tulevaisuudessa taata. Tilastomatematiikka kertoo, että Vantaanjoen vesistön lumen talvikautinen maksimi on puolittunut sadan vuoden aikana. Yksikään talvi viimeisen 30 vuoden ajalta ei yllä edes havaintojakson kahdenkymmenen lumisimman joukkoon. Surkeuden huippu on toistaiseksi ollut talvi 2007–2008, jota voi käytännössä pitää lumettomana.

Moni ennätys jää piiloon

Valtakunnallisissa havaintoverkoissa keskeistä on kohteen koko ja edustavuus. Asemia ei ole perustettu ennätysjahtia varten.

On varmaa, että matalissa, tummavetisissä järvissä 30 asteen lämpötila ylittyy pitkien hellejaksojen aikana. Käsivarren tunturijärvissä rikotaan joka vuosi jääpeitekauden pituuden ”viralliset” ennätykset. Heinäkuiset jäänlähdöt ovat niissä yleisiä, samoin syyskuiset jäätymiset.

Jäät lähtevät Kilpisjärvestä kesäkuussa 2004. Kuva: Jorma Luhta / Leuku

Kirjoittaja on hydrologi.