Suomen Luonnon retkikunta kävi Suomen syvimmällä järvipisteellä Päijänteen Ristinselällä ensimmäisen kerran viime elokuussa. Oppaana ja näytteenottajana oli laboratoriomestari Olli Nousiainen Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitokselta. Hän ohjasi veneen varmoin ottein paikalle, missä kaikuluotaus näytti lukemaa 95,7 metriä. Oikealla kohdalla oltiin.

Mittasimme näkösyvyyden, joka oli 2,9 metriä, oikein hyvä lukema, ja otimme myös pohjaeläinnäytteen. Se sujui Ekman-noutimella, joka pohjaan tömähtäessään haukkaa mutaa.

”Karun järven syvänteissä eläintiheys on pieni ja yhteen noutimelliseen osuu usein yksi, kaksi tai ei yhtään makro­skooppista eläintä”, yliopistonlehtori Heikki Hämäläinen Jyväskylän yliopistosta raportoi.

Hänen mukaansa meillä kävikin tuuri, sillä saaliina oli peräti kolme yksilöä. Näytteessä oli yksi surviaissääsken toukka, Heterotrissocladius subpilosus, joka on karujen, kylmien ja hapekkaiden syvänteiden ilmentäjälaji. Lisäksi oli kaksi harvasukasmatoa (Spirosperma ferox).

”Tämäkin laji suosii karuhkoja hyvähappisia vesiä. Näyte olisi ollut hyvin samanlainen vaikkapa Inarijärven vastaavasta syvyydestä”, Hämäläinen sanoo.

Laboratoriomestari Olli Nousiainen ottaa pohjaeläinnäytettä. Kuva: Keijo Penttinen / Ps-studio

Pohjamudasta löytyi kolme eliötä. Kuva: Keijo Penttinen / Ps-studio

Toisella käynnillä lokakuussa saimme mukaan myös tohtorikoulutettavan Jonna Kuhan. Nyt veneen mittari näytti 94,1 metriä, toista metriä virallista lukua 95,4 metriä, vähemmän. Ero johtunee osin vedenkorkeuden vaihtelusta.

Kuha mittasi myös hapen ja lämpötilan profiilin. Pinnassa vesi oli noin kymmenasteista ja pohjassa kuusiasteista. Lukemat kertoivat, etteivät syysmyrskyt olleet vielä sekoittaneet vettä tasalämpöiseksi. Se tapahtuu Päijänteellä loka–marraskuun vaihteessa.

Kerrostuneisuudesta huolimatta syvänteen happitilanne oli hyvä.

Lähes sadasta metristä löytynyt surviaissääsken toukka. Kuva: Heikki Hämäläinen

Epäilyksiä pinnan alla

Juuri tämä Ristinselän kohta on Suomen järvien syvin paikka virallisesti, mutta onko se sittenkään.

”Nyt saattaa asia olla niin, ettei sitä ihan syvintä kohtaa vieläkään ole löydetty”, johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) sanoo.

Viisi vuotta sitten hän sai sähköpostin Jyväskylästä tekniikkasukeltaja ja -kouluttaja Matti Kannelalta.

Olen useaan otteeseen todennut, että Päijänteen Rappukalliolla syvintä kohtaa merkkaava poiju on väärässä paikassa.
Poijun kohdalla on tänä kesänä ollut vettä noin 93,5 metriä – kevään ja syksyn välillä lukema on muuttunut noin metrin. Sen sijaan siitä noin muutamia kymmeniä metrejä Selkäsaaren kummelin ja Rutalahden väliseen suuntaan on noin 4×7-metrinen kirkkoveneen muotoinen vajoama/lohkeama pohjassa, jossa vettä on tasan 104 metriä.
Tämän olen verifioinut kolmella eri sukellustietokoneella, ja koneiden keskinäiset heitot kyseessä olevassa syvyydessä ovat olleet alle metrin.

Suomen järvien syvyydet on mitannut Merenkulkuhallitus ja myöhemmin Merenkulkulaitos. Mittauksia on tehnyt myös Syke.

”On tuosta Päijänteen yli sadan metrin syvyydestä erinäisiä tietoja liikkunut, mutta tällä kertaa mittaus vaikuttaisi aiempaa luotettavammalta”, Syken syvyysmittauksista vastaava Jari Hakala sanoo.

”Merenkulkulaitos ei ole käsittääkseni pitänyt niin oleellisena, onko kyseinen poiju nyt aivan siinä syvimmällä kohdalla. Sinänsä mittaukset ovat kyllä erittäin luotettavia. Pääasia kuitenkin on aina se, että väylällä on luvattu syvyys vettä, ei niinkään se, kuinka paljon väyläsyvyyden alapuolelta sitä löytyy.”

Hakala kävi itse kesäkuussa 1998 Rappukallion edustalla luotauskaluston kanssa. Ryhmä mittaili noin tunnin ajan, ja syvyydet osoittautuivat hyvin samoiksi, joita merenmittausretkikunta oli aikoinaan Päijänteen syvyyskartoituksissa saanut.

”Mahdollista silti on, että kyseisestä syvänteestä sivussa on toinen vielä syvempi paikka”, Hakala sanoo.

Rappukallio kuvattuna vedenpinnan tasolta. Jyrkänne laskee veteen jättiläisportain. Kuva: Matti Kannela

Kuin kirveellä lyöty

Matti Kannela sukelteli Rappukallion edustalla 2005 lähtien tiuhaan. Pinnan alle häntä ajoi uteliaisuus. Paikallisten ukkojen keskuudessa kiersi sitkeä huhu, että poiju oli väärässä paikassa ja syvin kohta vielä löytymättä.

”En tiedä olisiko se 20:s vai 30:s sukellus, kun päätin nousta ylös eri reittiä kuin aiemmin”, Kannela kertoo. ”Nousun aikana huomasin, että pohjalla, jonkin matkan päässä virallisesta syvänteestä, on salmiakin muotoinen noin 30 neliömetrin suuruinen railo. Se on kuin kirveellä lyöty.”

”Lähetin sieltä pintaan poijun. Oli suhteellisen tyyni sää ja mittaus paljasti 104,5 metriä. Sukellustietokoneet näyttivät samassa kohdassa 102,4 metriä.”

Syvänne on Kannelan mukaan paljasta kalliota.

”Siinä käy yllättävän kova virtaus ja virran suunta myös vaihtuu merkillisesti matkalla pohjalta pintaan.”

Kannela sukeltaa syvänteellä usein. Kuva: Matti Kannela

Pimeys tulee vastaan jo kymmenessä metrissä, mutta Kannela näki kohteen mainiosti.

”Tekniikkasukeltajilla on hyvät valot, joten näkyvyys oli erin­omainen”, hän sanoo. ”Tällaisissa syvyyksissä ei myöskään ole siitepölyä eikä muitakaan hienojakoisia partikkeleita eikä tietenkään ylimääräistä häiritsevää valoa.”

Vesi on Ristinselällä kuitenkin hyvin tummaa, joten pitkittäisnäkyvyyttä tropiikin vesien tapaan ei ole.

Pohjois-Päijänne onkin Kannelan mukaan ”suolampi” verrattuna Etelä-Päijänteeseen. Esimerkiksi jo Pulkkilanharjulla vesi on kirkasta, koska siellä pohja on moreenia.

Rappukallio on saanut nimensä siitä, että se laskee veteen jättiläisportain. Syvimmän kohdan maine houkuttelee portaiden yläpäähän niitä, joilla on jotakin piilotettavaa.

”Pohjalle viskataan roinaa. Siellä on esineitä, joita ei haluta koskaan löydettävän kuten luvattomia aseita”, Kannela sanoo.

Mutta löytyy syvyyksistä myönteisiäkin yllätyksiä.

”On käsittämätöntä, että sadassa metrissä 11 baarin paineessa asustaa pohjaeläimiä, jotka löytävät sieltä vielä jotakin syötävääkin.”

Mittasivatko venäläiset sittenkin oikein?

Mikäpä tuntisi Päijänteen paremmin kuin Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen akvaattisten tieteiden osasto? Päijänne on sen kotikenttä, jota on koluttu vuosikymmenten ajan pohjia myöten.

”Siitä huolimatta on hyvä asettaa Päijänteen asema Suomen syvimpänä järvenä kyseenalaiseksi”, professori Jarmo Meriläinen sanoo.

Vanhoissa Venäjän vallan aikaisissa mittauksissa Rappukallion edustalle on merkitty 104 metrin syvyys ja se on tulkittu virheeksi. ”On arveltu, että sylimitan ykkönen ja seitsemän ovat menneet sekaisin.”

Entä jos ei olekaan, vastaahan venäläisten 104 metriä hyvin Kannelan mittauksia?

”Se voi pitää paikkansa”, Meriläinen myöntää. ”Mutta mitä poijuun tulee, se ei ole missään eksaktissa kohdassa. Monta sataa kiloa painava betonimöykky on vain laskettu suurin piirtein syvimpään kohtaan, eikä sitä ole voitu ihan kohdalleen asemoida.”

Virallinen syvin kohta on merkitty. Kuva: Matti Kannela

Lukema viralliselta syvänteeltä. Kuva: Keijo Penttinen / Ps-studio

Oli Suomen syvin kohta sitten alle tai yli sata metriä, se ei maapallon mitassa ole kovin paljoa.

”Siperian Baikal on 1700 metrillä oma lukunsa, mutta Suomellakin oli aiemmin kaksi Päijännettä syvempää järveä, Paanajärvi ja Laatokka”, Meriläinen sanoo. ”Paanajärven maksimisyvyys on 128 metriä ja Laatokan 230.”

Sodan jälkeen syvimmän järven titteli siirtyi Päijänteen Ristinselälle.

Vähintään 80 metrin maksimisyvyyteen yltävät nämä Suomen järvet:

Päijänne, Ristinselkä 95
Inari, Vasikkaselkä 92
Suvasvesi, Kukkarinselkä 90
Päijänne, Souselkä 91
Inari, Kasarinselkä 87
Pääjärvi (Lammi) 85
Päijänne, Kinisselkä 84
Inari, Sammakkoselkä 82
Saimaa, Käenniemenselkä 82
Toisvesi (Virrat) 80

Järvien syvyys kiinnostaa paitsi vesiliikennettä myös kalastajia. ”Nuottaus edellyttää pohjan epätasaisuuksien tuntemusta, ja harrastaja haluaa löytää sopivat matalikot ja jyrkänpartaat”, Esko Kuusisto sanoo.

Tutkijoille syvänteillä on suuri merkitys. Veden laatua ja muun muassa kerrostuneisuutta seurataan syvännehavaintopisteisiin perustetun seurantaverkon avulla.

Järvien syvyyttä voidaan vertailla myös keskisyvyyden perusteella. Näin tarkasteltuna Päijänne tipahtaakin seitsemännelle sijalle (luvut metrejä):

Pyhäjärvi (Artjärvi) 21,0
Kilpisjärvi 19,5
Toisvesi (Virrat) 18,6
Isojärvi (Kuhmoinen) 17,2
Valkeejärvi (Kitee) 16,7
Vuohijärvi 16,3
Päijänne 16,2
Kovero (Ruovesi) 15,9
Sonnanjärvi (Jaala) 15,6
Ylinenjärvi (Kiihtelysvaara) 15,1
Inari 14,4
Pääjärvi (Lammi) 14,3
Näsijärvi 14,1

Syntyhistoria antaa vihjeen

Suomessa on Esko Kuusiston mukaan 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä, joista yli hehtaarin laajuisia on 56 000.

”Syvyyskartoituksia on tehty suurimmalla osalla järvialastamme. Urakka alkoi jo 1850-luvulla, ja Päijänteen vuoro oli 1879–1885.”

Syvyysmittaukset tehtiin 1970-luvulle asti linjassa, ja mittauspisteitten väli saattoi olla jopa sata metriä.

”Ei ole pois suljettu että esimerkiksi Inarilta löytyisi Päijännettä syvempää”, Kuusisto sanoo.

Syvimmän painanteen etsintä ei ole itsetarkoitus, mutta sellaisen löytyminen tietyiltä vesialueilta on odotettua – kertoohan syntyhistoria jo paljon pohjan profiilista.

”Päijänteen syvyys johtuu siitä, että kallioperä halkeili, kun mannerlaattamme vaelsi kohti pohjoista”, Jonna Kuha sanoo. ”Murroksen aikana syntyivät Päijänteen kaikki yhdeksän luoteis–kaakkoissuuntaista halkeamaa, joista vanhin on Padasjoella sijaitseva Kellosalmen ruhje.”

Jonna Kuhan kädessä on moniparametrisondi, jolla mitataan syvyyden lisäksi useita veden ominaisuuksia. Kuva: Keijo Penttinen / Ps-studio

Päijänne järvenä syntyi jääkauden jälkeen Salpausselkien patoamana. Muinais-Päijänne kurottui Ancylusjärvestä 8300 vuotta sitten ja purkautui aluksi Pohjanlahteen. Lasku-uoman kuivuttua vesi mursi uuden reitin etelään ja alkoi juosta Kymijoen kautta Suomenlahteen.

Maankohoamisen seurauksena Päijänteen allas kallistuu edelleen etelään, jolloin se madaltaa Päijänteen pohjoisosien vesiä.

Mutta tuhat vuotta on lyhyt aika geologisessa ajanlaskussa.

”Kohoaminen on jo niin hidasta, ettei suuria muutoksia ihan heti tapahdu”, luonnonmaantieteen emeritusprofessori Matti Tikkanen kertoo.

”Jos käytetään nyky-Päijänteen olemassa olon (6900 vuotta) aikana tapahtunutta keskimääräistä muutosnopeutta, päästään tuhannessa vuodessa noin puolentoista metrin muutokseen Ristinselän ja Kalkkisten laskukynnyksen välillä.

Ristinselän syvänne, joka on 17 metriä meren pinnan alapuolella, pysyy siis virallisesti edelleen Päijänteen ja koko Suomen suurimpana järvien syvyytenä.

Päijännesyvänneääripisteet

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.