Suot ovat saaneet tuntea sammalissaan niin korvenraivaajien epätoivon kuin öljykriisinkin. Milloin suot saavat olla taas soita, kysyy Anni Kytömäki.
18.2.2021Teksti: Anni Kytömäki
Vuonna 1985 muutimme hyvää aavistamatta uuteen rivitaloasuntoon. Olimme tarvinneet vain pari lisähuonetta, mutta saimmekin puoli valtakuntaa: pihan vieressä humisi ikimetsä, sen takana avautui suo.
Aiemmin olin tavannut vain pieniä soita harjun suppakuopissa. Nyt neva levittäytyi edessä kuin järvi, joka se aikoinaan oli ollutkin.
Viileinä iltoina suo tuoksui. Märänhappamassa tuoksussa tuntui olevan jotain selittämätöntä, samoin koko suossa. Kesällä oli turha yrittää sen yli, mutta talvella nevalle pääsi hiihtämään, marraskuussa jopa luistelemaan, jos lampareet jäätyivät ennen lumentuloa.
Kerran elämässäni olen pelännyt suota. Vuonna 1987 lykin hiihtoretkellä vauhtia, kun neva lurpsahti ja tarrasi suksisauvaani. Hankeen ilmestyi musta laikku, ja kun kiskaisin sauvan irti, sompa jäi silmäkkeen uumeniin. Yhä suolla käydessäni muistan kadonneen somman ja sen, että suota ei koskaan tunne läpikotaisin.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Soiden ennallistamisen tulokset ovat olleet lupaavia: luonnontilaan palautuminen on pystytty saamaan hyvin alkuun. Veden nousu palauttaa vähitellen rahkasammalten kasvun ja tekee suosta taas hiilinielun.