Mitä olisi kevät ilman lintuja? Suomi herää eloon, kun ne saapuvat. Kun katselen maaliskuun alussa kiikarilla tuttua merinäkymää, jäälautalla erottuu sadan harmaa- ja merilokin tiivis joukko, ja lähellä kiertelee allien ja isokoskeloiden parvia. Yritän turhaan etsiä haahkaa joukosta. Myöskään läheisen lahden nokikanat eivät ole vielä tulleet.

Keväinen lintuharrastus on jälleennäkemisiä ja jälleennäkemisien odottamista. Juuri nyt toivon, että ensimmäinen meriharakka näkyisi jossain – tai kuuluisi, sillä useana vuonna ensihavaintoni on ollut sen läpileikkaava ääni. Hiljaisuus vaihtuu vähitellen talvehtineiden ja muuttavien lintujen lauluun, ja on hienoa tietää, kuka milloinkin on äänessä.

Peipot, rastaat, västäräkit, pääskyt, tiirat, kertut, kaikki ne tulevat vuorollaan. Ensin saavutaan Euroopasta, mutta myös Afrikasta tulevien lintujen muuttomatka on jo alkanut ja alkamassa: esimerkiksi kirjosieppo saapuu mökkipihalle yli Saharan ja läpi Euroopan.

Alkukevät on hyvä aika aloittaa lintuharrastus tai palata sen pariin, sillä kevät on suuri pedagogi, joka ripottelee lintuja sopivina annoksina ja tietyssä järjestyksessä. Lintujen muutto on osa maailman suurta järjestystä, ja niiden elon seuraaminen lisää tutkitusti myös henkistä terveyttä.

Kolme vinkkiä alkuun

  • Liity paikalliseen lintuyhdistykseen: www.birdlife.fi.
  • Kirjaudu lintuharrastajien tiira.fi-palveluun. Voit tallentaa havaintojasi ja seurata, mitä lintuja omassa kunnassasi tai retken seudulla on.
  • Nauti tutuistakin linnuista ja tarkkaile niiden elämän ilmiöitä.

Lintuharrastus

VÄLINEET Kiikari on perusvaruste, kaukoputki vie harrastusta pidemmälle.
MITÄ MAKSAA Kunnollinen kiikari maksaa noin 150–2000 €.
MISSÄ Kotipihalla ja kaikkialla missä liikkuu. Joka maakunnassa on lisäksi hyviä lintupaikkoja, joilla lintuja näkee erityisen paljon.

kevätLinnutlintuharrastus

Hyvän mielen joululahja

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet suomalaisen luonnon suojelua.