Syysaamu on kuulas ja kirpeä. Maassa ei ole vielä lunta, mutta pakkasyön jäljiltä hengitys huuruaa ja sammalikko rapisee murentuessaan maastokenkien alla. Kävelemme kauhavalaisessa metsässä kohti varpuspöllön pönttöä laskemaan sen asukkaan keräämät saaliit: myyrät ja pikkulinnut.

Pakkassää lupaa hyvää varastosaaliiden säilyvyydelle, mikä ilahduttaa ainakin tutkijaa, todennäköisesti myös pöllöä. Mädät myyrät eivät ole kummallekaan mieleen.

En vielä näe pönttöä, vaikka GPS:n mukaan se on suoraan edessäni. Astun vielä muutaman askeleen eteenpäin, ja yhtäkkiä pönttö ilmestyykin näkyviin paksun kuusenrungon takaa.

Huijasin. Todellisuudessa istun kotona tietokoneeni ääressä ja yritän tutkijoiden yli viidentoista vuoden aikana keräämän aineiston perusteella selvittää, mitä melko satunnaisesti valitsemani varpuspöllö numero 46734 on eri vuosina puuhannut. Jutun kirjoitustyöt ajoittuvat vuodenaikaan, jolloin varpuspöllöjen pöntöillä ei tapahdu mitään, joten kauhavalaisen maiseman sijaan tuijottelen Excel-taulukoiden aakeen laakeita sarakkeita ja rivejä.

Kuten varpuspöllötkin, joudun sopeuttamaan käyttäytymistäni vallitsevien olosuhteiden mukaan. Pöllöillä tosin kyse on paljon vakavammasta asiasta, sopeutumisesta jopa kuoleman uhalla.

Varpuspöllö numero 46734 saa tunnisterenkaansa kesäkuussa 2008. Se rengastetaan pesäpöntöstä, yhdessä kuuden sisaruksensa kanssa. Poikasten sukupuolia ei erota silmällä, mutta numero 46734 osoittautuu myöhemmin koiraaksi. Varpuspöllöillä, kuten monilla muillakin petolinnuilla naaraat ovat koiraita suurempia. Aikuisten lintujen sukupuolenmääritys perustuukin maastossa linnun mittoihin, kuten painoon ja siiven pituuteen.

Tutkijat rengastavat varpuspöllöt tutkimusta varten. Kuva: Giulia Masoero

Nuoret pöllöt mitataan ja niiden tiedot merkitään muistiin. Kuva: Giulia Masoero

Varpuspöllö on petolinnuksi pikkuruinen, ei juuri punatulkkua suurempi. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys.

Siihen yhtäläisyydet punatulkun kanssa sitten jäävätkin, sillä varpuspöllö on pienestä koostaan huolimatta tehokas peto. Varpuspöllö saalistaa pääasiassa myyriä, mutta myyräkantojen ollessa alhaalla se osaa vaihtaa kohdetta ja siirtyy pyydystämään enemmän siivekkäitä, kuten tiaisia ja muita metsän pikkulintuja, myös punatulkkuja.

Koska sukupuolet ovat keskenään erikokoisia, niiden saaliitkin eroavat toisistaan. Naaraat varastoivat enemmän pieniä nisäkkäitä kuin koiraat, joiden taas on mahdollisesti pienemmän kokonsa vuoksi helpompi saalistaa metsässä ketteriä pikkulintuja.

Talvella varpuspöllön pääravinto, myyrät, elävät lumipeitteen suojissa. Suuremmat pöllöt pystyvät saalistamaan myyriä lumen altakin, mutta pienelle varpuspöllölle lumeen sukeltaminen tuottaa ongelmia.

Lajille onkin kehittynyt nokkela sopeutuma ankarista talvikuukausista selviytymiseen. Syksyllä ja alkutalvesta varpuspöllö varastoi saaliseläimiä joko luonnonkoloihin tai tutkijoiden metsään ripustamiin pesäpönttöihin. Varaston turvin pöllö selviää talven yli silloinkin, kun ravinto on vähissä tai pöllön saavuttamattomissa.

varpuspöllön varasto saalis myyrä puukiipijä pikkulintu

Varpuspöllö varastoi saaliinsa tikankoloon tai pönttöön. Se asettelee myyrät ja linnut siististi, pää ulospäin. Kuva: Giulia Masoero

Numero 46734 on onnekas, sillä sen ensimmäisen talven kynnyksellä myyriä on runsaasti. Maastossa siis riittää ravintoa kokemattomammallekin saalistajille. Syksyn sademäärä on ollut korkeahko, mutta se ei selvästikään ole saalistusta haitannut. Numero 46734 saadaan marraskuun aikana kiinni kahdesti, kahdelta eri varastopöntöltä. Ensimmäisestä pöntöstä tutkijat löytävät viitisentoista myyrää ja neljä pikkulintua, toisessa on pari tiaista, parisenkymmentä myyrää ja muutama päästäinen. Kuukauden keskilämpötila vuoden 2008 marraskuussa on nollan tienoilla, joten varastot todennäköisesti säilyvät hyvinä.

Vuoden alussa eläkkeelle jäänyt Turun yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian professori Erkki Korpimäki tutkimusryhmineen aloitti varpuspöllöjen tutkimisen Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaalla jo vuosituhannen alussa. Tarkoituksena oli tutkia millaisia pitkäaikaisia yhdysvaikutuksia elinympäristön muutoksilla, eli vanhojen ja keski-ikäisten metsien häviämisellä ja sääolojen vaihtelulla on varpuspöllöjen varastointikäyttäytymiseen, eloonjäämiseen ja pesimämenestykseen.

Vuotuinen enimmäislumensyvyys on tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan huvennut Suomessa 1960-luvulta noin 2–4 senttimetriä vuosikymmenessä. Suurin muutos on ollut Etelä- ja Länsi-Suomessa. Yksi pääsyy muutokseen ovat lisääntyneet talviaikaiset vesisateet.

Koska paksu lumipeite vaikeuttaa varpuspöllön myyräjahtia, lumipeitteen vähyys tai leuto talvi voisivat olla varpuspöllöille jopa eduksi. Sateinen sää sen sijaan haittaa pöllöjen saalistusta, ja sateiset syksyt edistävät saalisvarastojen pilaantumista. Lisäksi toistuva jäätymisen ja sulamisen vuorottelu voivat muodostaa lumipeitteen pinnalle kovan jääkalvon, jonka läpi pöllön voi olla mahdotonta päästä myyrien kimppuun.

Syksyllä 2009 myyrät ovat todella vähissä. Syksy on lämmin ja vähäsateinen, mutta talvi edellistä kylmempi. Pöllö 46734 pyydystetään marraskuussa varastolta, jossa on vain yksi talitiainen. Ehkä sillä on ollut varasto muuallakin, jossain luonnonkolossa tutkijoiden tietämättömissä, tai saalista ei ole riittänyt varastoitavaksi. Keväällä 2010 numero 46734 lisääntyy ensimmäistä kertaa, joten ainakin naaraan numero 44631 mielestä se on joka tapauksessa ollut riittävän hyvässä kunnossa lisääntymiskumppaniksi. Naaras munii seitsemän munaa, joista vain neljä kehittyy lentokykyisiksi poikasiksi asti. Huono ravintotilanne on voinut heikentää parin lisääntymismenestystä.

Tutkijat seuraavat talvikauden aikana, mitä pöllöt ovat varastoineet. Giulia Masoero kiipeää kurkistamaan pönttöön. Kuva: Jorma Nurmi

Varpuspöllöt käyttävät myös pilaantuneita varastojaan, vaikka niiden ravintoarvo todennäköisesti onkin vaatimaton. Huonoina myyrävuosina varastojen käyttö on yleisempää kuin silloin, kun maastossa on runsaammin ruokaa tarjolla.

Pilaantuneet varastot saattavat kuitenkin uhata etenkin naaraspöllöjen eloonjäämistä. Naaraspöllöjä, joilla oli pilaantuneita varastoja ja jotka usein myös käyttivät niitä, tavattiin harvemmin uudestaan, mikä kertoo naaraiden todennäköisesti joko menehtyneen tai lähteneen alueelta pysyvästi muualle. Naaraat ovat kooltaan koiraita suurempia ja kuluttavat lisääntymiseen enemmän energiaa, joten ne tarvitsevat myös enemmän ravintoa.

Elinolojen vaihtelussa ei sinällään ole varpuspöllöille mitään uutta, sillä luonto on alituisessa muutostilassa. Vuodenajat vaihtuvat, peräkkäisetkin talvet voivat olla leutoja tai kylmiä, ravintotilanne voi olla hyvä tai huono. Vaikka esimerkiksi poikkeuksellisen ankara talvi voikin olla yksilötasolla kohtalokas, yksittäinen tekijä harvemmin heilauttaa elinvoimaisia populaatioita pitkällä aikavälillä mihinkään, sillä lajit ovat sopeutuneet näihin muutoksiin kehityshistoriansa aikana.

Ihmisen aiheuttamat muutokset, kuten elinympäristöjen häviäminen ja ilmaston lämpeneminen, ovat kuitenkin niin merkittäviä ja nopeita, ettei sopeutuminen pysy muutoksen perässä.

Lajit eivät silti suinkaan seiso tumput, tai noh, vaikka siivet, suorina ilmastonmuutosta ihmettelemässä, vaan sopeutuvat siihenkin parhaansa mukaan.

Vaihtoehtoina on joko muuttua tai siirtyä. Esimerkiksi päiväperhosten elinalueet ovat siirtyneet keskimäärin 40 kilometriä pohjoiseen vuosikymmenessä, ja 2000-luvulla siirtymä on jatkunut entistä nopeampana. Samoin Suomen lintulajit ovat siirtyneet 1970- ja 2010-lukujen välillä keskimäärin 37 kilometriä pohjoiseen ja koilliseen.

Siirtyminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto kaikille lajeille, kuten niille, jotka ovat erikoistuneet tiettyihin elinympäristöihin. Yksittäiselle eläimelle, vaikkapa varpuspöllöyksilölle, muuttaminen ei välttämättä myöskään ole mahdollista. Varpuspöllöt voivat kyllä tilanteen niin vaatiessa vaeltaa ravinnon perässä, mutta muutoin ne ovat melko paikkauskollisia. Etenkin varpuspöllökoiraat saattavat elää koko elämänsä samalla pienellä alalla. Keväällä lisääntymiskauden alkaessa koiraalle on etua siitä, että se on ehtinyt varata pesäpöntön tai -kolon jo talven aikana.

Leuto alkutalvi tai pitkään jatkuva suojasää voivat pilata varpuspöllön kokoamat ruokavarastot. Kuva: Antti Koli / Vastavalo

Vuoden 2010 syksyllä myyräkannat ovat edelleen alhaalla, mutta kuitenkin moninkertaiset edelliseen syksyyn verrattuna. Marraskuun varastokierroksella koiras 46734 tavataan varastolta, josta löytyy kuusi myyrää. Talvi on kylmä, mutta vähäluminen. Vähälumisuus on eduksi varpuspöllöille, sillä se helpottaa myyrien saalistusta. Keväällä 2011 koiras 46734 pesii toisen kerran, nyt eri naaraan kanssa. Pariskunta tuottaa yhdeksän lentokykyistä poikasta, mikä kertoo hyvästä ravintotilanteesta.

Lajit voivat sopeutua muutoksiin myös evoluution kautta. Luonnonvalinta suosii kulloinkin vallitsevissa oloissa parhaiten pärjääviä yksilöitä, jolloin niiden perintötekijät yleistyvät populaatiossa. Tästä hyvä esimerkki on suomalaisissa tutkimuksissa havaittu muutos lehtopöllön värimuotojen yleisyydessä.

Lehtopöllöllä on kaksi eri värimuotoa, harmaa ja ruskea, joista harmaa on paremmin sopeutunut runsaslumisiin talviin. Talvien lauhduttua ja lumettomien talvien yleistyessä ovat ruskeat lehtopöllöt yleistyneet suhteessa harmaisiin pöllöihin.

Perimän kautta tapahtuva sopeutuminen on kuitenkin verrattain hidasta. Ilmiasun joustavuus (eng. phenotypic plasticity) sen sijaan mahdollistaa sopeutumisen jo yksilön elinajan aikana. Esimerkiksi käyttäytymisen muuttaminen olosuhteisiin soveltuvaksi on ilmiasun joustavuutta.

Kuudentoista vuoden tutkimusjakson aikana kauhavalaiset varpuspöllöt siirsivät varastojen keräämisen aloitustaan myöhemmälle syksyyn. Aiemmin kerätyt varastot pilaantuivat myöhemmin kerättyjä todennäköisemmin. Varpuspöllöt pystyvät siis ainakin osittain sopeutumaan ilmastonmuutokseen mukauttamalla omaa käyttäytymistään ja viivyttämällä varastoimisen aloitusta syksyllä.

Marraskuussa 2011 koiras 46734 havaitaan pöntön suuaukkoon kiinnitetyllä mikrosirulukijalla kahdesta pöntöstä. Toisessa on vain kaksi, mutta toisessa yli 30 myyrää. Myyräkannat ovat parin heikomman vuoden jälkeen korkealla. Syksy on lämmin ja sateinen, talvi kylmä. Keväällä 2012 numero 46734 lisääntyy kolmannen kerran, jälleen eri naaraan kanssa, ja parin kahdeksasta munasta seitsemän kehittyy lentokykyisiksi poikasiksi. Tämän jälkeen pöllöstä 46734 ei ole enää aineistossa havaintoja. Koiras on voinut muuttaa tutkimusalueen ulkopuolelle, mutta todennäköisemmin se on menehtynyt. Syksyllä 2012 myyräkannat olivat taas laskussa, joten ehkäpä huono ravintotilanne koitui lopulta sen kohtaloksi. Varpuspöllöt eivät ole petolinnuiksi ylipäätään kovin pitkäikäisiä. Niitä jää esimerkiksi isompien pöllöjen saaliiksi.

Koiraan 46734 tarina päättyy tähän, mutta varpuspöllön tarina lajina jatkuu, joskin hieman mollivoittoisena. Varpuspöllöllä on nimittäin muitakin ongelmia kuin pilaantuvat saaliit. Se on yksi vanhoja kuusimetsiä suosivista lintulajeista, joiden kannat ovat laskusuunnassa metsäelinympäristön pirstoutumisen ja häviämisen vuoksi.

Viime vuoden uhanalaisuusarvioinnissa varpuspöllö luokiteltiin vaarantuneeksi, kun se vielä vuoden 2015 arvioinnissa oli silmälläpidettävien luokassa. Vuoden 2010 Lintuatlaksessa laji oli listattu elinvoimaiseksi. Suunta on siis ollut alaspäin. Uhanalaisuusluokituksista ja niiden perusteista voi lukea lisää Päivi Sirkiän #muutos-lehden jutusta.

Myös Kauhavan tutkimusalueen maisemassa on tapahtunut paljon muutoksia sekä tutkimusjakson aikana että jo sitä ennen. Tutkimusalueen metsät ovat olleet viimeisen 50 vuoden aikana tehokkaassa talouskäytössä.

”Vanhoja ja keski-ikäisiä metsiä on hakattu kiihtyvällä vauhdilla erityisesti 2000-luvulla. Vanhojen metsien osuus on laskenut 1990-luvun alkupuolelta lähtien noin 10 prosentista yhteen prosenttiin”, Korpimäki kertoo.

Varpuspöllöt suosivat varttuneita kuusimetsiä, koska niissä on sopivaa ravintoa, kuten metsämyyriä ja tiaisia. Lisäksi kuusikot tarjoavat suojaa isompien petolintujen saalistukselta. Jos pönttöjä ei ole tarjolla, varpuspöllö tarvitsee vanhoja tikankoloja pesintään ja varastointiin.

Varpuspöllöt kärsivät niiden elinympäristöjen, erityisesti vanhojen kuusikoiden, häviämisestä. Kuva: Giulia Masoero

Valtavasta aineistosta poimimani yksittäisen pöllön elinvaiheiden tarkkailu on sinänsä mielenkiintoista, muttei kerro populaation kokonaistilanteesta, pitkän aikavälin muutoksista puhumattakaan. Siihen tarvitaan useita vuosia ja kymmeniä pöllöjä. Satoja varastoja, tuhansia laskettuja, mitattuja ja punnittuja saaliseläimiä. Lukemattomia kävelyjä varastopöntöille ja takaisin.

Kauhavalla ja sen lähiympäristössä on tehty petolintujen populaatiotutkimusta jo noin 50 vuoden ajan. Pisin aikasarja on helmipöllöstä.

Pitkien, paljon kenttätyötä vaativien ekologisten tutkimusaineistojen kerääminen alkaa olla uhanalaista toimintaa, sillä tutkimusrahoitus on yhä pirstaleisempaa. Rahoituskausi kestää parhaimmillaankin vain muutaman vuoden kerrallaan, joten tutkijan tai tutkimusryhmän on vaikea suunnitella seurantaa kovin pitkälle eteenpäin. Pitkäaikaisaineistojen avulla saadaan kuitenkin selville asioita, jotka eivät lyhyellä aikavälillä ole havaittavissa.

”Pitkäaikaisaineistot ovat ehdottoman tärkeitä, kun halutaan tutkia esimerkiksi ympäristö- tai ilmastonmuutoksen vaikutuksia eliöyksilöihin, populaatioihin ja ekosysteemeihin. Jos tällaisten aineistojen kerääminen lopetetaan, meillä ei ole tietoa globaalien muutosten vaikutuksista eliölajien häviämiseen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen”, Korpimäki sanoo.

Vaikka varpuspöllö pystyykin osin sopeutumaan ilmaston lämpenemiseen muuttamalla käyttäytymistään, on sen tulevaisuus silti epävarma. Jos metsäelinympäristön pirstoutuminen ja häviäminen jatkuu samaa tahtia, syksyt tulevat sateisimmiksi, ja jäätymis-sulamis-ilmiöt yleistyvät entisestään, voi varpuspöllön uhanalaisuusluokitus huonontua entisestään tulevissa arvioinneissa.

 
Giulia Masoeron varpuspöllöjen varastointikäyttäytymistä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsittelevä väitöskirja ”Food hoarding of an avian predator under food limitation and climate change” tarkastetaan Turun yliopistossa 23.10.2020. Tilaisuus on englanninkielinen ja sitä voi seurata etäyhteyden avulla. Lisätietoja >>

Jutussa on käytetty lähteenä artikkelia, jonka Masoero, Korpimäki ja kumppanit ovat kirjoittaneet. Se löytyy täältä.

elinympäristön häviäminenilmastonmuutospöllötuhanalaisuusvarpuspöllövarpuspöllön talvivarasto

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!