”Jatkuva valitus Suomen luonnon köyhtymisestä on täysin kohtuutonta”

Näin kirjoittaa tietokirjailija Risto Isomäki Aarre-lehden kolumnissaan 27.2.2020. Isomäki perustelee näkemystään sillä, että Suomessa on biomassana laskien kymmeniä kertoja enemmän villejä nisäkkäitä kuin sata vuotta sitten.

Hirvieläimet, suurpedot ja monet muut suuret eläimet ovat tosiaan nousseet noin sadan vuoden takaisesta ahdingostaan. Silloin monet ruuaksi kelpaavat eläimet olikin syöty miltei viimeistä yksilöä myöten. Vieläkin harvemmassa olivat kotieläimille vaaraa aiheuttavat pedot. Myös isojen lintujen, joutsenen, kurjen, merimetson, valkoposki- ja merihanhen sekä merikotkan, kantojen noususta Isomäki iloitsee.

Biomassalla ei voi korvata luonnon monimuotoisuutta.

Ongelma Isomäen väitteessä on se, että biomassalla ei voi korvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan elämän koko kirjoa: lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, lajien runsautta sekä niiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. Isomäen mainitsemat isot ja näkyvät lajit edustavat vain pientä murto-osaa Suomen noin 48 000 eliölajista. Pienen osan menestyksellä ei voi tehdä päätelmiä suuresta kokonaisuudesta.

Suomen lajiston tilannetta arvioidaan kokonaisuutena vähintään kymmenen vuoden välein uhanalaisuusarvioinnissa. Sen lisäksi, että siinä arvioidaan yksittäisten lajien tilannetta, uhanalaisuusarvio kertoo kokonaisuutena luonnon monimuotoisuuden kehityksestä.

Tuorein arvio julkaistiin viime vuonna. Arvioiduista lajeista 11,9 prosenttia todettiin uhanalaisiksi. Uhanalaisten lajien osuus on noussut, sillä vuoden 2010 tarkastelussa se oli 10,5 prosenttia. Verrattuna vuoden 2010 arviointiin uhanalaisuustilanne on heikentynyt 461 lajilla ja parantunut 263 lajilla.

Uhanalaisuusarvioinnin tulokset osoittavat, että luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ei olla onnistuttu pysäyttämään. Valitukseen Suomen luonnon köyhtymisestä on siis perustellusti syytä.

Uhanalaisten lajien osuus kaikista arvioiduista lajeista on kasvanut. Tuoreimmassa arviossa kasvoivat kaikkein suurimmassa häviämisvaarassa olevien lajien, äärimmäisen uhanalaisten ja erittäin uhanalaisten, osuudet. Graafin tekninen toteutus: Felix Siivonen

Mitä on uhanalaisuus?

Kasviasiantuntija Seppo Vuokko ihmettelee Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan (23.3.2020) uhanalaisten lajien määriä ja sitä, että hänen lähiympäristössään riittää punaiselta listalta tuttuja lajeja.

”Hiukan yllättäen olen huomannut eläväni uhanalaisten lajien ympäröimänä”, kirjoittaa Vuokko.

Meistä suurimman osan lähitienoilla elelee useita uhanalaisia lajeja. Se ei ole varsinaisesti ihme, ennemminkin todennäköistä. Uhanalainen ei tarkoita samaa kuin harvinainen. Jos pitkän linjan luontoasiantuntijallakin käsitteet hämärtyvät, ansaitsee uhanalaisuus selvästi huolellista avausta.

Uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä lajin uhanalaisuudella tarkoitetaan häviämisriskiä tietyltä alueelta. Mitä korkeampi uhanalaisuusluokka, sitä suurempi todennäköisyys hävitä. Esimerkiksi äärimmäisen uhanalainen, reilussa vuosikymmenessä 80 prosenttia vähentynyt peltosirkku on suuremmassa vaarassa hävitä lajistostamme kuin vaarantuneeksi luokiteltu pajusirkku. Sekin on vähentynyt kolmanneksella samassa ajassa. Sen sijaan elinvoimaiseksi luokitellun keltasirkun kannan taantuma on ollut hitaampaa, eikä se nykyisellään ole vaarassa hävitä Suomesta.

Runsaslukuinenkin laji voi siis olla uhanalainen. Mietitäänpä esimerkiksi varpusta. Taannoin ystäväni ihmetteli, miten varpunen voi olla uhanalainen:

”Tuollahan niitä on keskusta täynnä, aina niitä on ollut!”

Tottahan se onkin, monin paikoin varpusia on vielä runsaasti. Tuoreimman arvion mukaan Suomessa pesii varpusia yli 200 000 paria. Moni on kuitenkin havahtunut siihen, että silputus on vähentynyt tai jopa hävinnyt lähiympäristöstä.

Vakioidut seurannat kertovat karua kieltään. Varpuskannat ovat heikenneet jo vuosikymmenten ajan, eikä taantuminen ole pysähtynyt. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana varpuskanta on pudonnut puoleen, ja laji on sen perusteella luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Maaseudulla varpuskannan kato on ollut kaupunkeja silmiinpistävämpää. Eläintenpidon keskittyessä suurempiin yksiköihin varsinkin poikasille tärkeä hyönteisravinto on ehtynyt, ja varpuset ovat hävinneet monelta tilalta ja kylältä kokonaan.

Mistä uhanalaisuus johtuu?

Arvioinnissa kirjataan uhanalaisten lajien tämänhetkiseen tilanteeseen johtaneet syyt sekä nyt ja tulevaisuudessa vaikuttavat uhkatekijät. Sekä syitä että tulevaisuuden uhkia on usein monia.

Yleisimpiä uhanalaisuuden syitä ovat metsien muutokset, esimerkiksi metsien uudistamis- ja hoitotoimien vaikutukset, vanhojen metsien ja kookkaiden puiden sekä lahopuun väheneminen.

Toiseksi yleisin syy uhanalaisuuden takana on avointen elinympäristöjen, kuten ketojen, niittyjen ja rantojen, umpeenkasvu. Erityisesti tunturilajeilla ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt uhanalaistumiseen, ja tulevaisuuden uhkana se on mainittu peräti neljällä viidestä paljakalla elävistä lajeista.

Uhanalaisuuden ehdot

Hömö- ja töyhtötiaisen uhanalaisluokitusta on myös ihmetelty. Hömötiaisia arvioidaan pesivän maassamme yli puoli miljoonaa, töyhtötiaisiakin yli 300 000 paria. Talvisin nämä metsätintit ilahduttavat monilla linturuokinnoilla, eivätkä ne suinkaan ole suurimmassa osassa maata mitään harvinaisuuksia.

Molemmat lajit ovat taantuneet kuitenkin huolestuttavan voimakkaasti. Hömötiaiset ovat 2000-luvulla vähentyneet yli 50 prosenttia, ja töyhtötiainen on taantunut lähes yhtä kovalla rytinällä. Hömötiainen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, töyhtötiainen vaarantuneeksi. Lajit kärsivät varttuneiden metsien ja lahopuun vähenemisestä. Runsaslukuisten lajien voimakas väheneminen on vakava viesti elinympäristöjen tilasta.

Hömötiainen on taantunut voimakkaasti 2000-luvulla erityisesti Kokkola-Kuhmo linjan eteläpuolella. Koska hömötiaisen pesimäkanta eteläisessä Suomessa on suurempi kuin pohjoisessa, on lajin voimakas taantuminen etelässä vaikuttanut koko maan tilanteeseen. Kokkola-Kuhmo linjan pohjoispuolella vuosien välinen kannanvaihtelu on suurta. Graafin tekninen toteutus: Felix Siivonen

Kevein perustein runsas laji ei nimittäin uhanalaiseksi päädy. Laajalla alueella esiintyvä ja runsaslukuinen laji uhanalaisten luettelossa tarkoittaa vähintään 30 prosentin taantumista viimeisten kolmen sukupolven aikana. Nopea ja voimakas muutos kuuluukin tulla huomioiduksi. Kehityksen jatkuessa lajin häviämisriski on korkea. Toisaalta jos kannan taantuminen pysähtyy, voidaan lajin uhanalaisuusluokkaa lieventää.

Useat uhanalaiset lajit ovat toki harvinaisia. Vain onnekkaimmat meistä onnistuvat näkemään vaikkapa satunnaisena tuntureilla vaeltavan äärimmäisen uhanalaisen naalin, lumenviipymillä kasvavan, erittäin uhanalaisen jääleinikin tai kalkkia ja vanhoja metsiä suosivan vaarantuneen neidonkengän.

Kannan taantumisen lisäksi pieni populaatiokoko, rajoittunut ja pirstoutunut levinneisyys tai esiintymisalue lisäävät lajien häviämisriskiä ja ovat perusteita uhanalaisuudelle.

“Esimerkiksi useimmilla uhanalaisilla helttasienillä ja tateilla tunnettuja esiintymiä on hyvin vähän, yhdestä kymmeneen esiintymää uhanalaisuusluokasta riippuen”, kommentoi Luonnontieteellisellä keskusmuseolla suojelusuunnittelijana työskentelevä Tea von Bonsdorff. Hän on johtanut sienten uhanalaisuusarviointia.

“Tällaiset lajit ovat tyypillisesti ekologialtaan kapea-alaisia ja niiden kasvupaikkavaatimukset ovat hyvin tiukkoja”, von Bonsdorff sanoo.

Miten häviämisriskiä arvioidaan?

Uhanalaisuusarviointiin osallistuu iso joukko kunkin eliöryhmän tuntijoita. Vuoden 2019 arviointiin osallistui yli 170 asiantuntijaa ja arvioinneissa hyödynnettiin kaikkia saatavilla olevia aineistoja ja tutkimustietoa.

”Parhaat asiantuntijat, jotka tähän prosessiin on saatu”, toteaa Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko.

”Osa arvioijista on alan ammattilaisia, mutta arviointiin osallistuu myös tiettyyn lajiryhmään syvällisesti perehtyneitä harrastajia. Edelleen työryhmät pyytävät lisätietoja lukuisilta muilta lajituntijoilta.”

Myös uhanalaisuusarvioinnin puolueettomuutta on epäilty. Näin teki esimerkiksi Seppo Vuokko Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan 8.4.2019:

”Tuloksia vääristää helposti se, että kunkin eliöryhmän lajien uhanalaisuuden määrittelee käytännössä joukko ihmisiä, joille juuri se eliöryhmä on rakas – totta kai oman harrastuksen kohteitten menestymisestä ollaan erityisen huolestuneita.”

Tarkat säännöt eivät jätä arvioitsijoiden sooloilulle tilaa.

Kaikkien eliöryhmien uhanalaisuustarkastelussa käytetään Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) tarkkaan määrittelemiä kriteerejä. Noudattamalla ohjeita arviointi on läpinäkyvää, ja tilannetta voidaan luotettavasti vertailla eri eliöryhmien ja maiden välillä. Kun arviointiperiaatteet pidetään tarkasti samoina, voidaan myös vertailla uhanalaisuuden ajallista kehitystä. Suomessa lajien uhanalaisuutta on arvioitu viisi kertaa, joista kolmessa viimeisessä on käytetty Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton kriteerejä.

Ennen arviointityön käynnistämistä arvioijille on laadittu ohjeet ja järjestetty koulutusta. Lisäksi arvioijat saavat opastusta työn tekemiseen, ja mahdolliset esille nousevat tulkintaongelmat käsitellään.

”Arviointityön loppupuolella Ympäristöministeriön asettama ohjausryhmä käy läpi esitetyt arviot ja varmistaa, että kriteerien käyttö on yhtenäistä”, kertoo Liukko. Ohjeiden sivuuttaminen veisi helposti uskottavuuden koko arvioinnilta.

Kriteeriviidakko ei jätä arvioitsijoiden sooloilulle tilaa, oli sitten kyse rakkaista lajeista tai ei.

Tarkoilla säännöillä pyritään siihen, että mahdollisimman vähän jää arvioitsijoiden oman tulkinnan varaan. Arviointikriteerien tarkkuudesta esimerkiksi käy arvioitu ajanjakso. Kannan taantumista tarkastellessa kustakin lajista katsotaan kolmen sukupolven mittaista jaksoa tai lyhytikäisillä lajeilla kymmentä vuotta.

Monilla lajeilla kannanmuutosten arviointiin tarvitaan pitkiä aikasarjoja. Esimerkiksi erittäin uhanalaisen selkälokin kolmen sukupolven pituus on 42 vuotta. Puulla kasvavien kääväkkäiden sukupolven pituutta arvioidaan isäntäpuun lahoamisnopeuden mukaan, ja arviointijaksot on sovittu yhtenäisiksi Ruotsin ja Norjan kanssa. Esimerkiksi kaatuneiden kelomäntyjen erittäin uhanalaisella kalkkikäävällä arviointijakso on 50 vuotta.

SilmälläpidettävätNear ThreatenedNTElinvoimaisetLeast ConcernLCUhanalaisuusluokat KultasirkkuEmberiza aureolaNaaliVulpes lagopusUhanalaisetThreatenedHävinneetRegionally ExtinctRE Äärimmäisen uhanalaiset Critically EndangeredCRErittäin uhanalaisetEndangeredENVaarantuneetVulnerableVU+ 311 muuta lajia+ 488 muuta lajia+ 917 muuta lajia+ 1259 muuta lajia+ 1911 muuta lajia+ 15730 muuta lajia

Suomen lajien uhanalaisuustarkastelussa käytetyt uhanalaisuusluokat niille lajeille, joista on ollut riittävät tiedot arviointia varten. Graafin tekninen toteutus: Felix Siivonen

Siinä missä toinen epäilee puolueellisuutta, toinen näkee ongelmana sääntöjen tarkan noudattamisen. Lintuasiantuntija Pertti Koskimies kritisoi Luontokuva-lehden kirjoituksessaan (1/2020) uhanalaisuusarviota:

”Mekaaniset valintakriteerit ja sattumalajien mukanaolo heikentävät kuitenkin käsitteen uskottavuutta.”

Kuten yllä todettua, täsmällisyys ja yhteisten arviointisääntöjen noudattaminen on ehdoton etu kokonaisuuden ja arvioinnin läpinäkyvyyden kannalta, vaikka arvio olisikin yksittäisen kokeneen luontotuntijan tuntuman vastainen.

”Sattumalajeilla” Koskimies tarkoittaa tekstissään meille vasta melko hiljattain vakiintuneita lajeja. Uhanalaistarkasteluun otetaan mukaan vakinaisesti Suomessa luonnonvaraisina ja luontaisella levinneisyysalueellaan elävät monisoluiset eliöt. Satunnaiset vierailijat ja vieraslajit jätetään arvioinnin ulkopuolelle.

Tärkeää rajanvedossa on johdonmukainen toiminta. Lajistomme muuttuu kiihtyvällä tahdilla ja sen myötä myös arviointiin on sisällytettävä uusia lajeja. Uudet lajit otetaan arvioinnin piiriin vasta kun ne ovat lisääntyneet Suomessa vähintään kymmenen vuoden ajan. Levittäytyvien lajien uhanalaisuusluokitukseen suhtaudutaan kriittisesti: häviämisriski katsotaan pienemmäksi, jos laji on laajalle levittäytynyt ja saa täydennystä Suomen rajojen ulkopuolelta. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ilmastonmuutoksen myötä monen meille leviävän lajin elinolosuhteet ovat käyneet muualla tukaliksi. Meillä ne ovat paossa muualla muuttunutta ilmastoa.

Miksi uhanalaisuutta arvioidaan?

Uhanalaisuusarviointi ei kerro suoraan lajin suojelutarvetta, koska lajit ovat uhanalaisia eri syistä. Lajin päätyminen uhanalaiseksi ei välttämättä edellytä erityisiä suojelutoimia. Suojelun tarve arvioidaan erikseen ja se voi myös maan eri osissa olla erilainen.

Mitä hyötyä uhanalaisuusarvioinnista sitten on? Arvio on tärkeä tietopaketti yhteiskunnalle siitä, millä lajeilla menee hyvin ja millä huonosti, ja mistä syystä. Arvioinnista on apua lajien ja niiden elinympäristöjen suojelun suunnittelussa ja priorisoinnissa. Arvio herättää keskustelua ja on myös työkalu päättäjille.

Sen lisäksi, että arvioidaan yksittäisten lajien häviämisriskiä, uhanalaisuusarvio kertoo kokonaisuutena Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja kehityksestä. Uhanalaisuusarvioinnin perusteella on tehty konkreettisia ehdotuksia lajien elinolosuhteiden parantamiseksi. Tietoa siis on, tekoja tarvitaan yhä enemmän.

Juttua varten on lisäksi haastateltu ympäristöneuvos Esko Hyväristä Ympäristöministeriöstä, erikoissuunnittelija Kaisa Junnista Metsähallituksen Luontopalveluista, digitointipäällikkö Anne Koivusta Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta ja vanhempi tutkija Terhi Ryttäriä Suomen ympäristökeskuksesta.

Tiedon määrä vaihtelee

Tuoreimmassa uhanalaisuusarvioinnissa oli mukana yli 22 000 lajia. Lähes puolet lajeistamme tunnetaan siis niin hyvin, että niiden uhanalaisuutta on pystytty arvioimaan. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on yksi maailman kattavimmista.

Lajien tilannetta arvioidaan parhaan saatavilla olevan aineiston perusteella, mutta tiedon taso vaihtelee paljon. Tiedon taso tarkoittaa sitä, että tunnemme tietyt lajiryhmät huomattavasti paremmin kuin toiset.

Nisäkkäistä tai linnuista puutteellisesti tunnetuiksi ei vuonna 2019 luokiteltu yhtäkään lajia. Sen sijaan esimerkiksi levistä yli kolmasosa, jäkälistä noin viidesosa ja kaksisiipisistä, eli kärpäsistä ja sääskistä, lähes joka kymmenes arvioiduista lajeista jää luokkaan puutteellisesti tunnetut.

Tiedon määrä vaikuttaa myös siihen, mitä kriteerejä uhanalaisuustarkastelussa voidaan käyttää.

Erityisesti linnuilla uhanalaisuus perustuu useimmiten kattavilla vuosittaisilla laskennoilla todettuihin kannanmuutoksiin ja kannan kokoon. Lajit, jotka ovat edelleen runsaita, mutta kannan taantumisen perusteella uhanalaisia, ovat kuitenkin vähemmistö uhanalaisten listalla.

Useimmissa eliöryhmissä, kuten monissa hyönteisryhmissä, ei yleisimpien lajien kannan koosta tai määrällisistä muutoksista ole riittävän tarkkaa tietoa, jotta niiden uhanalaisuutta voisi arvioida kannan prosentuaalisen muutoksen kautta. Tarkastelu perustuu enemmän lajien esiintymisessä havaittuihin muutoksiin. Silloin suuretkin muutokset yleisten lajien populaatioissa voivat jäädä havaitsematta.

”Pienenevää populaatiota on käytetty uhanalaisuuden perusteena vähän. Seurantatietoa ei yksinkertaisesti ole”, toteaa Liukko.

Esimerkiksi levien, kärpästen ja nilviäisten arviointi perustuu useimmiten esiintymisalueen kokoon, esiintymispaikkojen määrään ja elinympäristön kehitykseen esiintymispaikoilla. Nilviäisillä kiehtovia esimerkkejä ovat vaikkapa äärimmäisen uhanalainen isosulkukotilo sekä erittäin uhanalaiset harmaasulkukotilo ja hienouurresulkukotilo, joilla on kullakin hyvin pieni ja pirstoutunut esiintymisalue.

“Näitä lajeja on pidetty jäänteinä tai jostain syystä oudolla tavalla levinneinä”, kommentoi nilviäisten uhanalaisuusarvioinnissa mukana ollut Liukko.

Osa uhanalaisuusarvioinneissa käytettävästä aineistosta on kerätty vapaaehtoisvoimin. Osallistumalla lajiseurantoihin ja ilmoittamalla havaintoja luontoharrastajat voivat edistää tulevien uhanalaisuusarviointien käytettävissä olevia tietoja. Olethan sinäkin mukana tiedon kartuttamisessa?

hömötiainenlajistoseurantamonimuotoisuusuhanalaisuusuhanalaisuusarviointiuhanalaisuusluokat

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.