Ihmettelen ilmoja maastoavustajieni Maiju Tiirin ja Jorma Nurmen kanssa.

”Uskomatonta, ettei koko kolmen viikon aikana ole satanut!”

On toiseksi viimeinen kenttätyöpäivä ja ajamme Turusta tutkimusalueelle Loimaan Niinijoelle. Olemme saaneet nauttia hyvistä syysilmoista koko syyskuun. Toisella kenttätyöviikolla syksyn etenemisen näki melkein silmissä: ruska oli maalannut puut väreihin yhden yön aikana.

Nyt, juuri ennen valkohäntäkauriin metsästyskauden alkamista, keräämme maastosta viimeiset papananäytteet. Samalla poistamme tutkimusruutujen merkinnät ja alamme kerätä puissa kiinni olevia riistakameroita pois.

Tämä kameramalli ei lähetä kuvia sähköpostiin tai matkapuhelimeen, joten toimivuus on hyvä välillä tarkistaa. Kuva: Konsta Leppänen

Valkohäntäkauris

Odocoileus virginianus

  • Turkki kesällä punertavan ruskea ja talvella harmaanruskea. Vasoilla nuorena pilkut. Pitkähkö ja alapuolelta vaalea häntä (metsäkauris lähes hännätön). Myös vatsa, raajojen sisäpuolet ja leuanalunen vaaleat. Kuonon ympärillä mustaa. Pukilla sisäänpäin kaareutuvat sarvet.
  • Koko hirven ja pienempien kauriseläinten, metsäkauriin ja täpläkauriin (kuusipeura), väliltä. Aikuispaino voi vaihdella noin 50–130 kg välillä. Urokset naaraita kookkaampia.
  • Laji on tuotu Suomeen riistaeläimeksi 1930-luvulla Minnesotasta, Yhdysvalloista. Kannan kasvu alkoi vain neljästä yksilöstä.
  • Tiheimmät esiintymisalueet Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla
  • Metsästyskaudella 2015 saalismäärä yli 26 000 yksilöä.

Kuva: Ryan Hagerty, PD

Olemme asentaneet noin 240 hehtaarin kokoiselle tutkimusalueelle Niinijoen metsästysseuran maille yhteensä 36 riistakameraa. Yhtenä tarkoituksenamme on yhdessä Luonnonvarakeskuksen ja Suomen Riistakeskuksen kanssa selvittää, miten riistakameroita voitaisiin käyttää valkohäntäkauriin kannanarvioinnissa. Arvio tehdään samalla myös papanoista dna-näytteiden perusteella.

Syyskuun ensimmäiset viikot eivät ole valikoituneet kenttätöiden ajankohdaksi sattumalta. Keräämällä näytteet ennen valkohäntäkauriin metsästyskauden alkua varmistamme, ettei tutkimiamme eläimiä kuole aineiston keruun aikana ainakaan metsästäjien luoteihin.

Valkohäntäkauriin populaatio on niin sanotusti suljettu tänä aikana. Vasatkin ovat syntyneet jo keväällä. Lisäksi tähän vuodenaikaan valkohäntäkaurispukeilla on sarvet, mikä auttaa minua erottamaan ne toisistaan riistakameroiden kuvissa.

Myös osalla vasoista löytyy vielä oma yksilöllinen tuntomerkkinsä: turkin pilkut, jotka luovat jokaiselle omanlaisensa kuvion.

Kuvien perusteella en kuitenkaan voi tunnistaa naaraita, sillä niillä ei ole mitään yksilöiden välillä vaihtelevaa ulkoista tuntomerkkiä. Tähän ongelmaan on ratkaisu keräämissämme papananoissa, joista saan eristettyä valkohäntäkauriiden dna:n. Saamme ovelasti kerättyä eläimiltä näytteen niiden itse lähdettyä jo pois paikalta.

Valkohäntäkauriilla on tuskin siis aavistustakaan tarkoitusperistämme, vaikka toki ne huomaavat meidän liikkuvan alueella.

Tunnistusta dna:n avulla

Jokaisena maastotyöpäivänä näemme valkohäntäkauriita. Välillä niitä säntää karkuun edestämme häntä pystyssä, ja joskus näemme niiden ruokailevan laumana pellon reunassa.

Kävelen hakkuuaukon poikki seuraavalle keräysalueelle. Sammaleelle on painunut valkohäntäkauriiden makuupaikkoja. Kuljen ympäri aluetta ja kerään löytämästäni läjästä muutaman papanan minigrip-pussiin.

Laboratoriossa dna-eristykseen tarvitaan alle gramma kakkaa, mutta näytettä on hyvä olla varastossa mahdollisia uusintoja varten. Ulostenäytteiden dna on huonolaatuista verrattuna esimerkiksi tuoreeseen lihasnäytteeseen, joten se pitää analysoida moneen kertaan luotettavan tuloksen saamiseksi.

Jokaisen maastotyöntekijän gps-laitteeseen on merkitty näytteidenkeräysalueiden ja riistakameroiden sijainnit. Kuva: Konsta Leppänen

Papananäytteet kerätään etukäteen numeroituihin minigrip-pusseihin. Kuva: Konsta Leppänen

Dna:n perusteella pystyn yksilöimään lauman jokaisen valkohäntäkauriin. Periaatteessa niille voisi antaa vaikka nimet. Silloin minulla voisi olla esimerkiksi seuraavanlaista tietoa:

Torstai 8.9.2016. Valkohäntäkauris Romeo. Havaittu vierailleen joen varrella tutkimusruuduilla 15A ja 16B. Viikon sisällä havaittu käyneen myös näistä 700 metrin päässä sokerijuurikaspellon viereisessä kuusikossa tutkimusruudulla 23D.

Yksilöiden tunnistaminen perimän avulla perustuu dna:ssa oleviin alueisiin, jotka vaihtelevat yksilöiden välillä. Menetelmä on sama, jota käytetään esimerkiksi rikostutkimuksissa. Rikospaikan lattialle pudonnut hius voi johtaa murhaajan jäljille, koska siitä voidaan eristää dna:ta ja määrittää tekijän henkilöllisyys.

En nimeäisi Romeota syyttä suotta juuri Romeoksi. Kerätyistä papanoista saa nimittäin dna:n avulla selville myös valkohäntäkauriiden sukupuolen. Valkohäntäkauriiden metsästystä suunniteltaessa pitäisi tuntea niiden tiheyden lisäksi myös se, kuinka paljon naaraita on suhteessa urosten määrään ja minkä ikäisiä yksilöitä kannasta löytyy. Tärkeää olisi myös tietää, miten metsästys on vaikuttanut näihin seikkoihin.

Puihin ilmestyneet riistakamerat herättävät ihmetystä. Valkohäntäkauriit eivät tunnu pelkäävän niitä, vaan jäävät usein uteliaina tarkkailemaan uutta esinettä. Kuva: Jenni Poutanen

Naaraat etsivät ihannekumppania

Asia on kiinnostava, koska hirvellä metsästyksen on todettu vinouttavan sukupuolijakaumaa. Hirvikannasta puuttuu erityisesti täysikasvuisia eli yli kuusi ja puoli vuotta vanhoja uroksia.

Metsästystä sääntelevässä metsästysasetuksessa oli pitkään hirvieläinten vasasuoja, joka tarjosi naaraille eräänlaisen henkivakuutuksen – vasojen kanssa liikkuvaa lehmää ei saanut ampua. Tänä syksynä vasasuoja on poistunut lainsäädännöstä, mutta se ei välttämättä muuta paljoakaan.

Hirvieläinten vasasuoja tarjosi naaraille eräänlaisen henkivakuutuksen.

Keskustelin Riistakeskuksen erikoissuunnittelijan Mikael Wikströmin kanssa asian merkityksestä käytännössä.

Saako vasalta nyt siis ampua emän?

”Ei tietenkään saa ampua!” Wikström vastasi. Se olisikin jo metsästyksen etiikan vastaista, onhan orvolla vasalla heikot mahdollisuudet selvitä tulevan talven yli. Käytännössä siis ainoastaan vasasuojan rikkomisen rangaistavuus lain silmissä on poistunut. Sukupuolijakauman korjaamiseksi on tehtävä jotain muuta.

Valkohäntäkauriita ja hirviä on joka tapauksessa hyvä vertailla, koska niillä on samantapainen kiimakäyttäytyminen.

Sonnilla ei ole varsinaista naaraiden haaremia, kuten esimerkiksi isopeuralla (saksanhirvi). Sen sijaan naaraat ovat parinvalinnassa päätöksen tekevä osapuoli ja valitsevat tarkasti monen uroksen joukosta sen, jonka kanssa haluavat paritella.

Ja mikä olisi tuo täydellinen uros, jonka lehmät haluavat isäksi vasoilleen?

Valkohäntäkauriin näkökulmasta se olisi kookas, täysikasvuinen pukki. Täysikasvuiset suuret pukit ovat fyysisesti ja sosiaalisesti tarpeeksi kypsiä voittaakseen toiset urokset taistelussa asemasta ja naaraiden suosiosta. Suuret sarvet taas kertovat naaraalle pukin hyvästä perimästä, esimerkiksi hyvästä vastustuskyvystä, joka periytyy myös vasoille.

Valkohäntäkauriilla naaraan kiima kestää vain noin 24 tuntia – sinä aikana hedelmöityksen täytyy tapahtua.

Jos kiiman aikana ei tule vastaan sopivaa kumppania, naaras saattaa siirtyä odottelemaan parempaa ehdokasta seuraavaan kiimaan. Uusintakiima on valkohäntäkauriilla noin neljän viikon päästä. Jos lehmä ei löydä kaikkein parasta isäehdokasta vielä silloinkaan, se joutuu tyytymään nuorempaan ja pienempään kumppaniin. Parittelun siirtyessä siirtyy samalla myös vasojen syntymäaika myöhemmäksi seuraavana vuonna.

Hirvellä näin on käynyt, ja seurauksena on ollut vasojen syntymäpainon aleneminen ja pienentynyt vasatuotto. Myöhemmin syntynyt vasa ei ehdi kasvaa kunnolla ennen syksyn ja talven tuloa, koska se ei ehdi tankata tarpeeksi ennen kuin tarjolla olevan ravinnon määrä pienenee. Vasan kunnolla on merkitystä myös sen vastuskyvylle tauteja ja loisia vastaan.

Vasojen painon aleneminen johtaa lopulta myös aikuisten hirvien koon pienenemiseen, koska uusintakiiman aikana syntyneet vasat jäävät talven jäljiltä aiemmin syntyneitä ikätovereitaan pienemmiksi.

Pienenä syntyneistä urosvasoista tulee aikuisina pieniä sonneja.

Pienikokoinen lehmä synnyttää harvemmin kaksoset ja sen vasat ovat usein myös pienempiä. Pienenä syntyneistä urosvasoista tulee taas aikuisina pienikokoisia sonneja, joilla on lehmien silmissä heikommat mahdollisuudet päästä parittelemaan. Näin kierre on valmis.

Nyt pitäisi selvittää, onko metsästys vaikuttanut samalla tavoin myös suomalaisten valkohäntäkauriiden kannan rakenteeseen.

Väitöskirjaohjaajani Jon Brommer oli mukana muiden muassa Jaana Kekkosen ja Mikael Wikströmin kanssa tekemässä tutkimusta, jossa selvitettiin lounaisella Uudellamaalla vuoden 2012–2013 metsästyskaudella kaadettujen valkohäntäkauriiden ikä- ja sukupuolijakaumaa.

He saivat selville, että kaadettujen valkohäntäkauriiden joukosta puuttui hirvipopulaatioiden tapaan vanhoja uroksia. Uroksia kaadetaan enemmän suhteessa naaraisiin ennen niiden täysi-ikäistymistä.

”Lounais-Uudellamaalla saadut tulokset kertovat ainoastaan metsästyssaaliin sukupuoli- ja ikäjakaumasta”, Brommer sanoo. ”Ei kuitenkaan tiedetä kuvastaako tämä otanta todella sitä, mikä tilanne on luonnossa. Sen selvittäminen on tässä sinun tutkimuksessasi avainasia.”

Valkohäntäkauriilla normaali kiimakäyttäytyminen onnistuu parhaiten sukupuolijakauman ollessa tasapainoinen. Erityisesti tarvitaan täysikasvuisia uroksia kilpailemaan naaraista.

Jos pukkien tahtoo selviytyvän paremmin lisääntymisikään, tulisi niihin kohdistuvaa metsästystä jakaa siten, että nuorille ja hyväkuntoisille pukeille annetaan mahdollisuus kasvaa aikuisiksi. Urosten joukosta kaadettaisiin vain heikosti kehittyneitä nuoria ja ainoastaan sopivissa määrin täysi-ikäisiä pukkeja. Myöhempinä vuosina aikuisia uroksia päästäisiin sitten ampumaan enemmän, kun niiden määrä kannassa olisi kasvanut.

Poseerauskuvia

Tutkimusalueella kulkee ristiin rastiin valkohäntäkauriiden reittejä. Useimmat kameroista kuvaavat juuri noita polkuja, mutta osa on tiheämmässä kuusikossa ja jotkut kuvaamassa pellonreunaa.

Metsästäjä Tero Savolainen, joka tuntee alueen kuin omien erähousujensa taskut, tietää hyvin, missä eläinten kulkureitit menevät. Hän lupasi jo tutkimusta suunnitellessa tulla auttamaan kameroiden asennuksessa. Nytkin Tero soittaa keskellä päivää ja kysyy, joko kuvissa näkyisi valkohäntien lisäksi muita mielenkiintoisia lajeja.

Yhdestä kamerasta löytyy susi.

Vaikka emme halua päivän venyvän liian pitkäksi, jäämme kameroita kerätessä selailemaan, mitä niihin on kolmen viikon aikana kertynyt. Kuvia on kameran sijainnista riippuen sadasta kuvasta jopa yli tuhanteen.

Löydämme kuvista metsäkauriita, muutaman hirven, rusakoita, metsässä retkeileviä ihmisiä ja pari kotikissaa. Luulen, että meillä on Teron kanssa yhteisenä toiveena löytää kuvista myös isompi kissaeläin.

Suurin osa on kuitenkin valkohäntäkauriita.

”Täällä joku oikein poseeraa!” huudahtaa Maiju.

Se näyttää olevan yleistä. Riistakamerat ottavat kuvan havaitessaan lämpöliikettä. Eläinten ei pitäisi nähdä kameroiden inframustasalamaa, mutta valkohäntäkauriit tuntuvat olevan uteliaita ja jäävät välillä ihmettelemään puussa olevaa erikoista kapistusta.

”Näissä kuvissa juoksee tämä meidän karvaisempi maastoavustajamme”, minä naureskelen.

Välillä olen ottanut mukaani myös puolivuotiaan koiramme Laikan. Sen lisäksi kuvista löytyy muitakin koiraeläimiä: kettuja, supikoiria ja yhdestä kamerasta jopa läpikulkumatkalla ollut susi.

Laika-koirasta on seuraa pitkinä kenttätyöpäivinä. Kuva: Konsta Leppänen

Kuivat poutaiset syysilmat tekevät hyvää sekä työmotivaatiollemme että dna:n säilymiselle. Näytteiden keräämisen jälkeen tyhjennämme alueet papanoista, jotta saamme seuraavalla kerralla kerättyä tuoreita näytteitä. Näin pääsen selvittämään millä alueella mikäkin valkohäntäkauris on vieraillut, ja millä aikavälillä.

Saamani aineiston avulla voin tutkia valkohäntäkauriiden tiheyden lisäksi myös niiden liikkumisen laajuutta. Voin myös selvittää minkälaisessa elinympäristössä ne liikkuvat mieluiten ja miten nämä tekijät vaihtelevat vuodenaikojen välillä.

Viimeisinä kenttätyöpäivinä valmiiksi numeroimani minigrip-näytepussit alkavat olla lopuillaan. Nopean laskutoimituksen perusteella olemme keränneet nelisen sataa näytettä. Teen itse laboratorioanalyysit, joten tiedossa on työntäyteinen kevät. Syyspuolella käyn läpi riistakameroiden kuvat ja tutkin, mitä kaikkea voimme niiden perusteella selvittää.

Muistiinpanoihin kirjataan mistä ja milloin näyte on kerätty. Lisäksi arvioidaan näytteen tuoreus ja merkitään alueen läpikäymiseen kulunut aika. Kuva: Konsta Leppänen

Kestävämpää metsästystä

Nyt syksyn aurinkoiset maastotyöpäivät ovat ohi ja edessäni on pitkä ja pimeä talvi tietokoneen ääressä ja laboratoriossa.

Sillä aikaa valkohäntäkauriiden elinkierto jatkaa luonnollista kulkuaan. Alkutalven kosintamenojen tuloksena ovat alkukesällä syntyvät täplikkäät vasat, jotka painavat vain kolmisen kiloa. Aluksi ne piileskelevät pienenä keränä metsän pusikoissa ja heinikoissa.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen vasat alkavat seurata emoaan ja oppia tärkeitä taitoja. Leikkisästi päätään pudistelevat urosvasat tulevat samalla kehittäneeksi lihaksistoaan ja taitojaan, joita ne jonain päivänä tarvitsevat taistellessaan naaraiden suosiosta.

Kun tänä syksynä siitetyt urokset saavuttavat 4,5-vuotiaina täysi-ikäisyyden ja kilpailevat hormonihöyryisinä kumppaneista, ovat omat väitöskirjatutkimukseni jo valmistuneet.

Silloin valkohäntäkauriin kannan seurantaan on enemmän työkaluja ja sen rakenne tunnetaan paremmin. Siten metsästys voi olla kestävää.

dnariistakamerasukupuolijakaumavalkohäntäkaurisvasasuoja

Hyvän mielen joululahja

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet suomalaisen luonnon suojelua.