Mainio lintujärvi, Vanjärvi, sijaitsee Vanjärven ja Jokikunnan kylien mailla Vihdissä, vajaa kymmenen kilometriä Vihdin kirkonkylästä luoteeseen. Suojellun Vanjärven ympärillä levittäytyvä alue on maisemallisesti merkittävää. Peltoja halkoo muun muassa polveileva Vanjoki. Kalliomäet ovat tyypillisiä, erityisen näkyvä maamerkki hienoine metsärinteineen on Märjäntienmäki. Vanjärven asutuskylä kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Vanjärvi on hyvä lintujentarkkailupaikka erityisesti kevään muuttoaikoina. Siellä viivähtää silloin tuhansia harmaahanhia, pääosin metsä- ja tundrahanhia. Lisäksi voi nähdä huomattavan määrän joutsenia, muita sorsalintuja ja myös kahlaajia. Vilkkainta järvellä on huhtikuussa ja toukokuun alussa, mutta toisinaan jo maaliskuun lopulla mahtavat hanhiparvet vyöryvät taivaalla siirtyessään paikasta toiseen lähiympäristössä.

Toukokuussa järvellä voi nähdä myös meriharakan. Kuva: Jussi Helimäki

Toukokuun edetessä suuret hanhimassat ovat pääosin jatkaneet tai viimeistään silloin jatkavat matkaansa, mutta luonnon vehreys ja loppukevään muuttajat piristävät järveä ja sen ympäristöä. Vanjärvellä pesii kaikkiaan kymmeniä lintulajeja. Yölaulajia, kuten kerttusia, sirkkalintuja ja satakieliä laulaa kesäöisin alueella.

Keltavästäräkki. Kuva: Jussi Helimäki

Päiväpetolintulajeja voi nähdä useita, etenkin muuttoaikoina, mutta myös ympäristön pesimälajistossa on päiväpetoja. Nuolihaukka on tyypillinen Vanjärven haukka, joka kiertelee aika ajoin saalistamassa mm. alueen sudenkorentoja. Kalasääski on myös melko tavallinen näky järvellä. Keväällä voi hyvällä tuurilla havaita myös vaikka arosuohaukan.

Vanjoki toukokuussa. Kuva: Jussi Helimäki

Järveä on hiljattain kunnostettu nostamalla vedenpintaa, mikä on auttanut selvästi vesilintuja ja naurulokkeja. Pinta-alaansa nähden Vanjärvi on Uudenmaan arvokkaimpia lintupaikkoja. Vanjärven luonnonsuojelualue kuuluu lintuarvojensa vuoksi myös Natura 2000 -verkostoon.

Vanjärven luoteisrannan lintutornilta näkyy hienosti järvelle. Järven vieressä on myös laavu ja lähellä uimapaikka. Hyviä tarkkailupaikkoja on myös järven lounais-, pohjois- ja itäpuolella.

 

linturetkiRetkivinkkivanjokivanjärviVihti

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.