Monimuotoisten pihojen puolesta on puhuttu jo pitkään. Erilaiset kampanjat ovat menestyksekkäästi kertoneet ihmisille pölyttäjistä ja lajikirjon tärkeydestä.

Silti tasainen ja vähälajinen nurmikko pitää pintansa. Se on yhä eräänlainen oletusasetus, joka peittää tienvarsia, puistoja, ja pihoja Hangosta Utsjoelle.

Mikä jarruttaa niittyjen ja muiden vaihtoehtojen maailmanvalloitusta?

Kuka keksi nurmikon?

Pihanurmikot juontavat juurensa todennäköisesti Pohjois-Ranskasta ja Iso-Britanniasta. Kehityskaaresta on olemassa erilaisia teorioita, joita yhdistää se, että alun perin ruohikkomaat olivat eläinten laitumia.

Laajalti tunnetun teorian mukaan ihmisen perimässä on mieltymys avoimiin maisemiin. Kun näkee lähestyvät villipedot ja hyökkääjät jo kaukaa, ehtii reagoida. Kaikki tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue tätä evolutiivista teoriaa.

1500-luvulla varakkaiden keskuudessa alkoivat yleistyä pihanurmikot, jotka oli perustettu vain vapaa-ajan huveja ja estetiikkaa silmälläpitäen. Vasta ruohonleikkurin keksiminen toi eliitin puutarhamuodin kaikkien ulottuville ja julkisiin tiloihin.

Nurmikkoja on moneen lähtöön

Vähimmillään nurmikko koostuu vain muutamasta heinäkasvista. Muiden eliölajien näkökulmasta on perusteltua kutsua sellaista nurmea aavikoksi, joka levittäytyy pihojen ja puistojen joka kolkkaan.

Aniharva eliö löytää sellaisesta ympäristöstä ravintoa tai suojaa. Mattorullina pihaan asennetut siirtonurmet ovat niin tiiviitä, ettei rikkaruohoillekaan ole niissä sijaa.

Useimmissa tapauksissa tilanne paranee merkittävästi, kun vain on tekemättä mitään. Pihanurmikko voikin jo olla yllättävän monilajinen, kun kasvit päästää kasvamaan ja katsoo, mitä sieltä nousee.

Ajan saatossa kylvönurmikon joukkoon ujuttautuvat lukuisat kukkijat: pörriäisten suosimat voikukat, apilat ja humalat sekä monet muut. Korsien tyvelle alkaa kasvaa sammalta, joka pidättää kosteutta ja toivottaa sienet ja ötökät tervetulleiksi.

Jokaisen kasvilajin myötä monimuotoisuus kertautuu muiden eliöryhmien lajeilla. Lajisto vieläpä mukautuu kasvupaikkaan sopivaksi, eikä vaadi lannoitteilla tai hanavedellä läträämistä.

Jo pitkään tienvarsien harvakseltaan niitetyt osat ovat olleet tärkeä elinympäristö hupenevien luonnonniittyjen lajistolle. Parhaimmillaan niittoja ajoittamalla voidaan hillitä vieraslajien leviämistä, ja kehittää kasvilajistoa monimuotoisemmaksi.

Suomessa on yli 100 000 hehtaaria niitettyjä tienvarsia.

(Lähde: Tiehallinnon selvityksiä 9/2004)

Mihin nurmikkoa tarvitaan?

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan länsimaissa nurmikko mielletään rakennettuun ympäristöön kiinteästi kuuluvana osana, jonka olemassaoloa ei juuri kyseenalaisteta.

Uusia nurmikoita ilmestyy rakennettuihin ympäristöihin jatkuvasti. Kuitenkin kaupungin suunnittelussa niiden olemassaoloa on alettu kyseenalaistaa ja etsiä luonnonmukaisempia vaihtoehtoja.

Nurmikoille löytyy silti perusteita. Suunnittelupäällikkö Leena Ihalainen Espoon kaupungilta kertoo, että esimerkiksi katujen risteysalueilla kasvillisuuden pitää olla matalaa, jotta näkemä säilyy. Myös maan alla kulkevat putket ja muu infra vaikuttavat siihen, mitä maan päällä voi tehdä.

Maisema-arkkitehti Aapo Pihkalan mukaan asukkaat kaipaavat nurmikoita oleskelua varten ja ihan vain kauniin maiseman vuoksi. Myös ruotsalaistutkimuksessa todettiin, että asukkaiden mielestä hoidettu nurmikko tekee ympäristöstä siistin. Niityt taas tuovat joillekin mieleen punkit ja käärmeet.

”Nurmikkoon voi liittyä kesytetty luonto -ajatus”, sanoo Pihkala.

Hän huomauttaa, että nurmikoilla on myös kulttuuriarvoa. Esimerkiksi sotien jälkeen suunniteltu Tapiolan Puutarhakaupunki on kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja laajat nurmikot ovat osa ajan arkkitehtuuria ja puutarhasuunnittelua.

”Täytyy pohtia, miten kulttuurihistoriallinen arvo ja luonnon monimuotoisuuden arvo saadaan yhteensovitettua. Ei ole mielekästä laittaa niitä toistensa kanssa vastakkain vaan etsiä ratkaisuja, joissa kumpikin niistä toteutuisi.”

Vaikkapa Tapiolan nurmikoiden reunavyöhykkeillä monimuotoisuuteen voidaan kiinnittää erityistä huomiota.

Sekä Pihkalan että Ihalaisen mukaan meneillään on kulttuurimuutos. Monimuotoisessa kaupunkiympäristössä nähdään yhä enemmän arvoa ja kauneutta, ja sitä jopa toivotaan. Pörriäisistä kertovat infokyltit ovat silti yhä tarpeen.

Äänestä!

Äänestä turhista turhin turhake!

”Niityn rinnastaminen ihmisen hyvinvointiin on tehokas keino tehdä luonnon arvoa läpinäkyväksi”, Pihkala sanoo.

Monimuotoisuuden ohella niityilläkin on käyttöarvoa: niitä käytetään hulevesien imeytykseen, jossa ne ovat nurmikoita tehokkaampia. Tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöt yleistyvät, ja tiivistyvissä kaupungeissa hulevesien hallinta on yhä tärkeämpää.

Niityt lunastavat paikkansa myös äärihelteillä, sillä ne jatkavat kukoistustaan, vaikka viereiset nurmikot kellastuisivat kuivuudessa.

Helppo ja työläs nurmikko

Nurmikot mielletään helppohoitoisiksi, mutta hoitoa ne tosiaan tarvitsevat. Esimerkiksi siirtonurmikoita myyvä Finnurmi suosittelee tuotteilleen lannoitusta kolmesta neljään kertaa kasvukauden aikana sekä leikkausta jopa viikon välein. Helteellä nurmi vaatii säännöllistä kastelua. Tämän lisäksi nurmikko kaipaa ilmaamista ja kalkitsemista.

Harva hoitaa nurmikkoaan näin intensiivisesti, mutta vertailuksi pihaniitylle voi riittää yksi leikkuu vuodessa.

Vaikka virallisissa yhteyksissä niittyjen merkitystä on alettu korostaa, asuinalueilla kehitys on ollut päinvastaista. Pihoista on tehty helppohoitoisempia viimeisenkin monimuotoisuuden kustannuksella.

Helsingistä tehty tutkimus osoittaa, että asuin­alueilla kasvipeitteisyys on vähentynyt 1970-luvulta 2010-luvulle 15 prosentilla. Nurmilaikut ovat pienentyneet ja korvautuneet suurilla terasseilla ja kivipinnoilla. Samalla on vähentynyt puiden osuus kasvipeitteestä, mikä kuumentaa alueita helteellä. Juuri nyt suosiotaan kasvattaa varsinainen superturhake eli pihaan levitettävä muovinen keinonurmi.

Ruotsalaistutkimus arvioi, että julkisten niittyjen hoitoon menee vain puolet nurmikoiden hoitoon käytetystä rahasta. Espoon vihertuotantopäällikkö Anne Mannermaa kuitenkin huomauttaa, että eri alueiden ja hoitoluokkien välillä on huomattavia eroja.

”Pienipiirteisten katunurmikoiden hoito on kallista, kun pujotellaan pienellä koneella liikennemerkkien välistä, mutta esimerkiksi Tapiolan hehtaarinurmikot ovat suhteellisen helppoja ja nopeita hoitaa.”

Erilaisissa niityissäkin on huomattavia vaativuus­eroja. Ja mikäli niittojäte kerätään pois, edessä on ongelma.

”Sitä ei oikein voi käsitellä, koska se sisältää kulttuurijätettä, kuten muovia ja paperia. Siitä tulee jätekustannus, mikä nostaa hintaa”, Mannermaa kertoo.

Pahimmillaan niittojäte päätyy polttoon. Mannermaan mukaan ratkaisua tähän pulmaan kuitenkin etsitään aktiivisesti.

Viheralueita suunnitellaan yhteistyössä kunnossapidon kanssa. Mannermaa kertoo, että myös kunnossapidon työntekijöiden suunnasta tulee nykyisin ehdotuksia erilaisista kokeiluista, joilla voisi hakea vaihtoehtoja nurmikolle.