Otollisten ötököiden vaelluskelien vuoksi päätin kokeilla, minkälaista lajistoa omalle pihalle kertyisi valojen houkuttelemana. Asumme Helsingissä omakotitaloalueella, pihaa on jonkin verran. Alue on silti suhteellisen tiheästi rakennettu. Valvontavalo ei käytännössä näy muutamaa kymmentä metrejä pidemmälle, paitsi suoraan yläpuolelle. Lisäksi lähistöllä on muita valonlähteitä jotka kilpailevat hyönteisten huomiosta. Olen monta kertaa saanut todeta, ettei valolle ole tullut mitään kovin ihmeellistä, mutta uusia lajeja on silti tullut kohdattua. Parhaiten mieleen ovat jääneet okasääskilude ja runkohaapsanen. Ensiksimainittua luulin hetken aikaa itseäni kohti lentäväksi hyttyseksi. Nappasin sen kämmeneni sisälle ilmasta ja olin jo rusentaa poloisen, mutta viime hetken aavistus hidasti aikeitani ja hentoinen petolude säilyi vahingoittumattomana. Jälkimmäinen aiheutti hämmästystä rapistelemalla kovaäänisesti etäämpänä aidassa.

Nyt käytössäni oli aiempaa tehokkaammat valot. Tarkoitus oli laittaa kaksi 250 W:n sekavalopolttimoa palamaan. Olin täydentänyt arsenaalia kevään Suomen perhostieteellisen seuran järjestämän Hyönteisviikonlopun yhteydessä. Toinen valoista simahti muutaman minuutin jälkeen ja jouduin vaihtamaan sen heikompitehoiseen valoon joka minulta löytyi ennestään.

Nopeasti kävi ilmi, että joko valotehon lisääminen oli vaikuttanut asiaan tai hyönteisiä oli liikkeellä totuttua enemmän. Valolle kertyi lyhyessä ajassa useita kaksisiipisiä ja muita pieniä hyönteisiä. Alku näytti siis erittäin lupaavalta. Kun ilta pimeni, lakanalle ilmestyi runsaasti perhosia ja luteita. Suurikokoisia isomorsiusyökkösiä oli useampiakin. Jokaisen paikalle eksyneen härkäluteen kävin tarkasti läpi, sillä nytkin Suomeen oli vaeltanut suuri määrä härkäludetta paljon muistuttavia valtikkaluteita. Laji puuttuu itseltäni, eikä se vieläkään valolle eksynyt.

Kuvattavaksi otin värikkäitä metalliyökkösiä, joita tuli valolle kahta lajia. Tai niin ainakin kuvittelin. Vihreänhohtoisia messinkiyökkösiä olin ottanut talteen kaksi yksilöä ja kuvauksen jälkeen selvisi, että ne olivatkin eri lajia, tavallisen messinkiyökkösen lisäksi valolle oli tullut poikkimessinkiyökkönen. Lisäksi valo oli houkutellut paikalle muutaman isotinayökkösen. Verkkoeloyökkönen pääsi myös kuvausmalliksi. Mittareista otin kuvattavaksi valkotäpläpikkumittarin ja siilikkäistä isokeltasiiven.

Perhosten lisäksi valolle tuli runsaasti verkkosiipisiä. Kirvakorennoista sain uuden lajin, kun tuntomerkit osuivat nelivyöhämykorentoon. Suurikokoinen pisamaharsokorento oli ennestään tuttu, mutta rengasharsokorentoa muistuttava hankaharsokorento oli niinikään itselleni uusi laji.

Kovakuoriaisista merkittävimmät olivat tammenmantokuoriainen, pikkujaakko ja useampi lehmuspisarpirkko. Pikkujaakon tunsin kävelevän säärelläni, kun seisoskelin lähellä lakanaa. Uutena lajina se oli äärimmäisen mukava löytö. Lajiin törmää huomattavasti harvemmin kuin tavalliseen sarvijaakkoon. Osasyynä tähän lienee, että laji lisääntyy männyn latvaosissa kun taas sarvijaakko hyödyntää puiden tyviosio ja kantoja. Lehmuspisarpirkkoja olen löytänyt pihalta aiemminkin, muutamia vuosia sitten niistä ei ollut kuin yksittäisiä havaintoja Suomesta, mutta nyt laji on saanut suhteellisen tukevan jalansijan tai ainakin vaeltaa joukkoina maahan säännöllisesti. Lakanalle kertyi vähintään viisi yksilöä, seuraa niille piti yksinäinen isopirkko. Lyhytsiipisiä edusti nimensä puolesta yksi lempilajeistani, nyhävakosonkiainen (Anotylus rugosus, kuvagallerian viimeinen laji).

Tässä pieni videoleike valon ympärillä lentelevistä hyönteisistä:

Luteiden osalta olin arvannut, että valolle tulisi marmoriluteita ja niitä löytyikin ainakin kolmea eri lajia. Runsain oli mäntymarmorilude, mutta joukossa oli myös hieman odotetustikin suhteellisen harvalukuinen sysimarmorilude. Muita lajeja olivat mm. kirjokuurna-, lehväraita-, jauhosavikka-, keto-, ritvasuomu- ja pähkinälude. Mäntypamppulude löydettiin Helsingistä vasta tänä vuonna, aiemmin sitä oli havaittu ainoastaan Ahvenanmaalla. Itsekin törmäsin lajiin Viikissä vain muutamia päiviä aiemmin ja nyt sama laji näytti löytäneen tiensä myös valotuspisteen läheisyydessä sijaitsevalle suurelle männylle. Kaskaista otin kuvattavakseni tutun isokokoisen tammella elävän lajin, Iassus lanion. Laji on myös moneen muuhun kaskaslajiin suhteutettuna varsin rauhallinen, mikä helpottaa kuvaamista.

Vaikkei lähistöllä suurempia vesistöjä ollutkaan, odotin paikalle ilmestyvän myös yöaktiivisia vesiperhosia. Lajeja oli kolme, joista kahden määrittämiseen täytyi pyytää apua pätevimmiltä. Sainkin hieman kuluneille yksilöille määritykset kuin apteekin hyllyltä Suomen vesiperhoset -teoksen toiselta kirjoittajalta, Juha Salokanteleelta. Helposti tunnistettavan isosirvikkään lisäksi löytyi siltalanseulakas ja maltosarvekas, jälkimmäiset uusia lajeja itselleni.

Kuvasin myös suurehkon ahmaspistiäisen. Näiden osalta ei kannata ladata kovinkaan suuria odotuksia lajin tunnistamiseksi. Väritys ja olemus toi itselleni mieleen Ophion-suvun sirppiahmaset. Kuvissa huomasin kuitenkin siivissä erikoiset täplät, jotka eivät suvulle sopineet. Tutkailemalla samaan alaheimoon kuuluvia lajeja, löysin oikean suvun. Lähetin kuvan Suomen Ötökät -facebook -ryhmään ja suureksi hämmästyksekseni sieltä selvisi tarkka lajikin: Enicospilus combustus.

Loppuhuomiona voinee todeta, että öiseen aikaan omakotitaloalueella liikkuu huomattava määrä erilaisia hyönteisiä. Jos olisin kuvannut ja kyennyt määrittämään kaikki pienimmätkin lajit, olisi lajikirjo ollut reilusti monipuolisempi. Osa lajeista kuuluu pihan tai lähiympäristön tavanomaiseen lajistoon, näistä ei tullut kaikkia yleisiä edes huomioitua. Toisen joukon muodostavat ohikulkumatkalla olevat lajit ja etäämpää tulevat vaeltajat.

Suosittelen jokaista kokeilemaan hyönteisten houkuttelua valolla. Mikä tahansa valaisin voi houkutella jonkin verran hyönteisiä, mutta tehokkaampia houkutusvaloja saa hankittua mm. Hyönteistarvike Tibialen tai Buggerin kautta. Hyönteisten houkuttelemisen kannalta merkitystä on myös valon aallonpituudella, joten kirkkaus ei yksistään kaikkia lajeja houkuttele.

Lopuksi kuvagalleria valolle tulleista lajeista:

Männynpamppulude, Atractotomus parvulus. Laji havaittiin ensimmäistä kertaa Uudeltamaalta vasta tänä kesänä.

Valkopikkumittari, Eupithecia centaureata.

Lehmuspisarpirkko, Calvia decemguttata. Laji muistuttaa paljon mm. tuomenpisarpirkkoa ja pensaspisarpirkkoa, mutta on kuitenkin selvästi omannäköisensä.

Isokeltasiipi, Lithosia quadra. Tämä yksilö on naaras. Koiraan siivet ovat harmahtavat, eikä niissä ole täpliä.

Hankaharsokorento, Chrysopa dorsalis.

Tammenmantokuoriainen, Scolytus intricatus.

Poikkimessinkiyökkönen, Diachrysia stenochrysis. Lajilla vihreä alue kulkee peitinsiipien keskivaiheilla olevan ruskean alueen poikki toisin kuin tavallisella messinkiyökkösellä.

Pisamaharsokorento, Chrysopa pallens. Nimensä laji on mitä luultavimmin saanut pään alueen, pisteisistä kuvioista.

Nelivyöhämykorento, Wesmaelius quadrifasciatus. Tämä yksilö päätti nostaa eturaajat pystyyn antautumisen merkiksi ennen kuin laukaisin kamerani.

Isosirvikäs, Phryganea grandis.

Verkkoeloyökkönen, Tholera decimalis.

Sysimarmorilude, Phytocoris reuteri.

Pähkinälude, Compsidolon salicellum.

Ritvasuomulude, Psallus falleni.

Enicospilus combustus -sirppiahmanen.

Mäntymarmorilude, Phytocoris pini.

Kapustaläiskämalluainen, Callicorixa praeusta. Pikkumalluaiset ovat taitavia uimaan, mutta myös lentävät mielellään, minkä vuoksi niitä saapuu usein valojen luokse.

Savikkakaitalude, Orthotylus flavosparsus.

Pikkujaakko, Acanthocinus griseus. Laji muistuttaa hyvin paljon sarvijaakkoa, mutta on nimensä mukaisesti selvästi pienikokoisempi.

Isotinayökkönen, Plusia festucae.

Iassus lanio -kaskas.

Kiitos että luit loppuun asti. Ensi kerralla jatkamme valotusta vähän erilaisessa ympäristössä. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta. Lopuksi vielä luvattu kuva nyhävakosonkiaisesta: