Saavuimme Kilpisjärvelle ajettuamme puolitoista päivää Helsingistä. Edellinen yö oli nukuttu huonosti, koska pysähdyspaikka oli kaikkea muuta kuin paras mahdollinen. Maisemat tarjosivat nätin järven, mutta parkkipaikka oli liian lähellä tietä. Ohi viilettävät rekat ja avoimen paikan tuulenpuuskat pitivät huolta siitä, että silmiään ei ehtinyt moneksi minuutiksi kerrallaan ummistaa.

Energiaa oli silti jäljellä. Heti kun olimme löytäneet sopivan yöpymisparkin Mallan luonnonpuiston edustalta, tein pienen pyörähdyksen lähimaastossa. Raavin seulosta lähettyviltä ja toivoin löytäväni edes jotain mielenkiintoista. Aamulla talouspaperin päälle olikin ilmestynyt pieni verkkolude. Valokuvasta näki oleelliset tuntomerkit ja lajiksi paljastui metsäsammallude, joka itseltäni oli aiemmin puuttunut. Seuloksesta löytyi myös korpiseppä, kolmivyöpirkko sekä isokorvakärsäkäs.

Metsäsammallude, Acalypta nigrina.

Aamulla matka jatkui Norjan puolelle. Rajan ylittäminen sujui ongelmitta, mutta ajomatka seuraavaan määränpäähän kesti melkein koko päivän. Toki monessa kohdassa pysähdyimme ihastelemaan maisemia, jotka vielä siinä vaiheessa tuntuivat niin ainutlaatuisilta. Yhdeltä pysähdyspaikalta löysin ehkäpä ainoan suunnitellun tavoitelajin: lapinlehtikuoriaisen. Yksilöitä oli runsaasti, kuten monia muitakin lehtikuoriaisia yleensä on. Seuraavan yön pysähdyspaikka sijaitsi Støn kalastajakylässä, joka sijaitsee Langøyan saaren pohjoiskärjessä. Puskaparkin vierestä nousi polku pienelle kukkulalle, jonka laelta pääsi ihastelemaan avoimempaa merta. Kokeilin myös haavia heinikossa ja pusikoissa, mutta oikein mitään merkittävää ei tuntunut löytyvän.

 

Tällaisella menopelilla kuljettiin. Kuvassa ollaan jo Norjan puolella.

Maisemia läheltä Støn kylää yöpymispaikan lähistöltä. Kun ottaa huomioon miten ylhäällä oltiin – korkeuseroja voi hahmottaa kun katsoo kuvan vasemmassa reunassa erottuvia rakennuksia – kasvillisuuden laatu yllätti ainakin itseni. Koko kukkula oli tyypillisen suokasvillisuuden peitossa, mm. muurainta kasvoi todella paljon.

Lapinlehtikuoriainen, Chrysomela lapponica. Lajilla on todella kauniit kuviot, joiden laajuus vaihtelee yksilökohtaisesti.

Seuraavana päivänä oli luvassa reissun ainoa aikataulutettu ohjelmanumero. Lähdimme aamulla Arctic Whale Toursin järjestämälle valassafarille (lue lisää täältä). Matka syvimmille vesille kesti pitkään, mutta aika kului suhteellisen nopeasti kun hämmästelimme lunneja, merikotkia, myrskylintuja ja muita siivekkäitä. Kovasti tähystimme myös valaita, mutta ei niitä näkynyt. Perillä Bleikin kanjonin luona laivan henkilökunta kertoi, että lähistöllä oli havaittu kaskelotti, joten jäimme odottamaan, koska merien jättiläinen nousisi pintaan hengittämään. Kanjoni ulottui siinä kohtaa n. 1,4 kilometrin syvyyteen, syvimmillään se yltää jopa kolmen kilometrin syvyyteen. Hetken päästä kaikki safarille osallistuneista istuskelivat tai seisoivat laivan etukannella eteenpäin tähystäen. Tunnelma oli jännittävän odottava. Lopulta valas tuli pinnalle ja pärskäytti sumupilven ilmaan. Kovin paljoa siitä ei näkynyt, eikä otuksen kokoa pystynyt täysin hahmottamaan, mutta kokemuksena kaskelotin näkeminen oli hieno. Paras hetki koitti kun otus lähti sukeltamaan takaisin syvyyksiin. Sen ylväs pyrstö nousi veden pinnalle. Kuten monilla muillakin, myös minulla oli kamera valmiina. Keinuvasta laivasta kuvaaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta kuin ihmeen kaupalla sain yhden kuvan osumaan pyrstöön oikealla hetkellä. Myöhemmin näimme myös miekkavalasparven saalistamassa. Voi sanoa, että safari oli erittäin onnistunut!

Kaskelotti, Physeter catodon. Pyrstön nostaminen on merkki jäähyväisistä. Hetken pinnalla hengitellut valas painuu jälleen syvyyksiin ja palaa takaisin pinnalle vasta useiden kymmenien minuuttien päästä.

Lähdimme illalla ajamaan pois Støstä ja suuntasimme kohti Lofootteja. Pysähdyimme yöksi parkkipaikalle, jolta oli upeat näköalat sinertävään meriveteen. Veden pinta oli lähes täysin tyyni ja näimme kaksi delfiiniä uimassa. Aamulla kun aamukaste ei ollut vielä kuivunut, kävin heiluttelemassa haavia vieressä olevalla suolla. Olin jo hieman optimistisempi hyönteisten suhteen, sillä haaviin tarttui sentään jotakin, mm. sylkikuoriaisia ja hämähäkkejä.

Päivä meni taas enimmäkseen ajellessa, mutta ehdimme sentään etsiä nätin näköisen Vikin hiekkarannan ja pääsin rantapyllistelemään heinikkoihin. Sieltä löytyikin heti runsaasti hoikkasantiaisia ja lapinkorvakärsäkkäitä. Majapaikaksi valikoitui tällä kertaa Storfjordin leirintäalue.

Lapinkorvakärsäkäs, Otiorhynchus arcticus. Lajin ainoat esiintymät Suomessa sijaitsevat aivan pohjoisimmissa osissa Inarin Lapissa.

Aamulla lähdimme – yllätys yllätys – jälleen ajelemaan. Matkustimme niin pitkälle kuin autolla pääsi eli Lofoottien kärjessä sijaitsevaan Å:n kalastajakylään. Tämän olin itse kuvitellut olevan tietyllä tapaa matkan huipennus, mutta loppujen lopuksi mistään kovin erikoisesta kylästä ei ollut kyse. Kartalta Lofoottien mittasuhteita on näin jälkikäteen ajatellen hieman hankala hahmottaa. Å:sta palasimme samalle leirintäalueelle yöksi. Lisää nähtävyyksiä oli luvassa seuraavanakin päivänä: lasinpuhaltamo, viikinkimuseo sekä luomujuustotila. Pysähdysten jälkeen matka suuntautui kohti Senjaa, joskin perille saavuimme vasta seuraavana päivänä.

Senjalla suuntasimme kohti saaren pohjoisosia. Päätimme huiputtaa 639 metriä korkealle nousevan Seglan. Kävelyreitti lähti Fjordgårdin kylästä ja alkumatka oli suhteellisen loivaa nousua, joskin kivikkoinen maasto lisäsi välillä kulkemiseen ylimääräistä haastetta. Loppumatka oli huomattavasti jyrkempi ja vieläkin kivikkoisempi. Nousukulma oli yli 30 astetta, joten kovin pitkiä pyrähdyksiä ei kerrallaan pystynyt tekemään, sillä happi alkoi käydä vähiin ja jalat menivät maitohapoille. Sinnikkyys tuotti kuitenkin tulosta ja lopulta huippu saavutettiin. Se olikin aika hurja paikka, sillä huipun sivulta oli lähes pystysuora pudotus alas.

Näkymiä läheltä Seglan huippua…

…ja huipulta toiseen suuntaan.

Yöksi jäimme Fjordgårdiin. Sää oli aurinkoinen ja yöpymispaikan vieressä oli lupaavan oloista joutomaata ja sekalaista kasvillisuutta. Ajatukset haavimisesta osoittautuivat siitä huolimatta huonoiksi, sillä lähistön lokit eivät suhtautuneet meihin kovin vieraanvaraisesti ja olivat heti syöksymässä kohti, jos auton luota yritti ottaa ensimmäistäkään askelta poispäin.

Norjassa juhannusaatto oli tänä vuonna päivää ennen suomalaista juhlapäivää. Vietimme sen Senjassa ja kävimme Ersfjordin hiekkarannalla. Myös sieltä löytyi lapinkorvakärsäkkäitä. Rantaan ajautuneita muhkuloita ihmeteltiin, mutta selvisi että ne olivat kuolleita meriperunoita, eräänlaisia merisiilejä. Kun illalla ajelimme jo poispäin Senjan pohjoisosista, näimme muutamia rannoille sytytettyjä juhannuskokkoja.

Ersfjordin unenomainen rantamaisema. Kuljin tässä aallonmurtajaa pitkin kauemmaksi hiekkarannalta, eli on siellä kunnollinen uimaranta ja hiekalla kasvillisuuttakin, josta on hyvä etsiä elämää.

Rannalta löytyneet meriperunat.

Aamulla käynnistyi ajomatka kohti Kilpisjärveä. Se eteni sen verran mukavaa vauhtia, että ehdimme vielä tehdä muutamia pysähdyksiä. Jo suhteellisen lähellä Suomen rajaa löysimme upean rannan, nimenomaisesti hyönteisharrastusmielessä. Sieltä löysin lyhyen pysähdyksen aikana hiirakuoriaisia, mäyräkiitäjäisiä ja himmeäjänöluteita. Rannalta ja sen yläpuolella sijaitsevalta laajalta paahdehietikolta olisi varmasti löytynyt vaikka mitä, jos vain olisi ollut aikaa etsiä.

Tämä kuva on otettu Bergsbotnin näköalatasanteelta.

Viimeisellä rannalla, lähellä Skibotnia. Ensi kerralla ei tarvitse lähteä ajelemaan tätä pidemmällä.

Hiirakuoriainen, Gastrophysa viridula. Tämän naaraan takaruumis on turvonnut sen kantamista munista. Lehtikuoriaisten lisääntymiskyky on suuri, minkä vuoksi monet lajit esiintyvät massoina.

Mäyräkiitäjäinen, Clivina fossor.

Alkuillasta saavuimme takaisin Kilpisjärvelle ja pääsimme rantasaunaan pesemään matkan tomut yltämme. Sen jälkeen kokoonnuimme muiden retkeilijöiden kanssa katselemaan juhannuskokkoa. Rauhallisen illan aikana ehti hyvin käydä mielessään matkan kohokohtia. Edelleen olin sitä mieltä, että hyönteisiä olisi saanut olla huomattavasti enemmän ja jälkiviisaana ajomatkoja olisi voinut kenties jonkin verran supistaa ja viettää enemmän aikaa matkailuauton ulkopuolella. Siitä huolimatta olimme nähneet valtavan upeita maisemia ja uusia hyönteislajejakin tuli sentään vastaan muutamia.

Kilpisjärven juhannuskokko.

Viimeinen hyönteiskokemus ei ollut niin mukava. Teimme viimeisen yöpymisen Pyhäjärvellä. Muistellen ensimmäisen yön kokemuksia, ajoimme tällä kertaa päätieltä hieman sivuun. Löysimmekin sieltä rauhallisen ja tyynen pysähdyspaikan järven rannalta. Liikennettä tiellä ei ollut juuri lainkaan, joten kuvittelimme saavamme olla rauhassa. Toisin kuitenkin kävi. Heti kun olimme käyneet nukkumaan, alkoi auton sisältä kuulua voimistuvaa ininää. Vaikka läpsimme kymmenittäin hyttysiä hengiltä, ilmestyi niitä jatkuvasti lisää, kai ne pääsivät livahtamaan tuuletusaukkojen kautta kiusaksemme. Neljältä aamulla oli aika luovuttaa ja hurauttaa muutama kilometrin päähän huoltoaseman parkkipaikalle.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.

 

 

 

hyönteisetKilpisjärvilofootitNorjaPohjois-Norja

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!