Syksy

Olimme edellisen vuoden syksyllä Nilsiässä Tahkon laskettelukeskuksen läheisyydessä. Säät eivät niinkään suosineet hyönteisharrastamista. Oli koleaa ja monena päivänä satoi. Maa oli märkää, mistä syystä seulosten kerääminen oli hankalaa. Kaiken kukkuraksi päälle iski sankka lumipyry. Kesärenkailla ei uskaltanut lähteä minnekään ennen kuin suurimmat lumet ehtivät sulaa teiltä. Onneksi niin kävi ennen kotiinpaluuta.

Muuta ehdittiin silti tehdä. Kun oli hieman poutaisempi päivä, paahdoimme alamäkipyörillä Tahkon rinteitä alas. Levähdystauko täytyi käyttää hyödyksi ja raapia mäen juurelta pussiin seulosta. Sieltä löytyi sentään muutama mainitsemisen arvoinen laji. Lajiston vähäisyyden vuoksi valokuvasin mökissä sellaisiakin lajeja, jotka tyypillisesti eivät yleisyytensä vuoksi herätä suurta kiinnostusta. Yksi tällainen joukko on Scolopostethus -suvun kirjoluteet. Suomalaisia lajeja suvussa on viisi ja näistä muutama on todella yleisiä. Rahkakirjolude on itselläni tullut vastaan vain kerran aiemmin. Sekin Virosta ja tunnistin lajin vasta sen jälkeen kun se oli vahingoittunut. Kovin kelvollisia kuvia yksilöstä ei enää siinä vaiheessa saanut. Rahkakirjolude on muuten miltei täysin suvun yleisimmän lajin, nokkoskirjoluteen näköinen, mutta sen selän karvoitus on pidempää. Laji on huomattavasti vaativampi elinympäristöstään. Vasta kotona kuvia käsitellessäni havaitsin, että valokuvaamallani yksilöllä todella oli pitkä karvoitus. Nämä ovat aina yhtä riemastuttavia hetkiä!

Rahkakirjolude, Scolopostethus pilosus. Huomaa pitkä karvoitus, joka erottuu parhaiten peitinsiipien alaosissa.

Samasta seuloksesta nousi toinenkin laji, jonka kohdalla minulla oli ollut epäonnea aikaisemmin. Valtavan upea ristityppykiitäjäinen on äärimmäisen helppo tunnistaa ja vannon nähneeni lajin kerran haavissani, mutta kun tutkin haavin sisältöä tarkemmin, oli kuoriainen onnistunut jotenkin livahtamaan karkuun. No, nyt se kipitti seuloslaatikon pohjalla ja pääsin valokuvaamaan otusta.

Ristityppykiitäjäinen, Lebia cruxminor, pieni mutta kaunis.

Teimme muutamien kilometrien patikkaretken Tahkon lähistöllä. Eväitä syötiin Nipasen kodalla. Puhdasta lunta oli yhä teiden vierustoilla ja sen päältä oli helppo tarkkailla ”liikkuvia roskia”. Matkan varrelta löytyikin runsaasti talvisääskiä ja pieniä hämähäkkejä. Koskikorentoihin kuuluvia hankikorreja löytyi myös. Ilahduttavinta oli löytää pitkästä aikaa näyttäviä lumikorentoja. Lumikorentojen määritys on aina hyvä tarkistaa, koska Suomen lähialueille esiintyy tummalumikorentoa (Boreus hyemalis), jota ei ole toistaiseksi löydetty maastamme. On varsin mahdollista, että se täällä siitä huolimatta elelee.

Hankikorri (Taeniopteryx nebulosa) on tyypillinen laji, jonka voi löytää tepastelemasta lumen päältä.

Lumikorento, Boreus westwoodi. Kuvassa oleva yksilö on naaras. Tämä siivetön laji kuuluu kärsäkorentoihin ja on skorpionikorentojen läheinen sukulainen.

Kevät

Toukokuussa teimme uuden retken samoille apajille. Kevät oli jo edennyt pitkälle ja odotukset harrastamisen onnistumisesta olivat huomattavasti korkeammalla kuin syksyllä. Heti mökille tultuamme täytyikin piipahtaa lähistöllä keräämässä seuloksia. Sinällään keräyskohdat eivät olleet kovinkaan erikoisia, kunhan raapaisin sieltä täältä kävelytien varrelta seulassa rapisteltavaa materiaalia. Jaoin materiaalin sitten kahteen erilliseen laatikkoon. Toista seuloslaatikkoa tutkiessani näin pienen hämähäkin pudottautuvan toisen laatikon sivua pitkin. Oli todella onnekas sattuma, että havaitsin sen ennen kuin otus pääsi livahtamaan mökin uumeniin. Lähemmässä tutkiskelussa se osoittautui muskelihypykiksi. Tästä hyppyhämähäkistä ei ole liian montaa havaintoa Suomesta, joskin se on niin pieni ja elää sellaisissa elinympäristöissä, ettei sitä välttämättä kovin helposti tule vastaan. Tämä oli itsellenikin ensimmäinen kerta. Viitisentoista muutakin lajia pienistä seuloksista tuli nopeasti kasaan.

Muskelihypykki, Sibianor larae. Yksilö on vielä keskenkasvuinen, minkä vuoksi eturaajojen ”muskelit” eivät ole niin selvästi näkyvissä.

Piipahdimme Tahkon huipulla kahveilla ja havaintoja pukkasi siellä jo spontaanisti. Tarjottimelle ilmestyi ruostekäpylude, lapsen kaulukseen koivunirppu ja jokin nälvikäskin siinä pöydällä käväisi. Vaikka lumilaikkuja oli yhä siellä täällä, kevät oli vaihtumassa kesäksi ja havaitsimme pääskysiäkin lentelemässä peltojen yllä.

Teimme päiväretken Kolin kansallispuistoon. Sade iski harmittavasti päälle, joten hyönteishavaintoja ei sieltä pahemmin kertynyt. Ehdimme sentään ihastella maisemia ja paistaa makkarat nuotiopaikalla. Muutamia korvasieniä löytyi myös ja paluumatkalla pysähdyimme otollisen näköisen hakkuuaukion reunalle. Otin paahteiselta tienpientareelta seulosta, mutta lajimäärä jäi verrattaen vähäiseksi. Sen sijaan korvasieniä löytyi parisenkymmentä litraa. Jouduin kasaamaan niitä matkaseulan täyteen ja lopuksi piti palata autolle yrittäen olla katselematta yhtään ympärilleen, ettei sieniä löytyisi lisää. Niitä sitten puhdistettiin ja ryöpättiin seuraavana päivänä muutaman tunnin ajan.

Maisemia Kolin kansallispuistosta.

Seuraavana päivänä, sillä aikaa kun lapset olivat kylpylässä uimassa, käväisimme toisella aukiolla. Siellä ei sieniä ollut, mutta päivä oli lämmin ja hyönteiset liikenteessä. Näin kun havukantojäärä laskeutui vieressä olevaan puuntaimeen. Kun menin ottamaan sitä kuvattavaksi, löytyi puun auenneiden silmujen lehdiltä seppiä ja kärsäkkäitä. Ohdakkeet olivat nekin nousseet maasta ja niissä näkyi tyypillisiä kilpikuoriaisen syöntijälkiä, joten ei ollut yllätys, että yksi kuoriainen päätyi ohdakkeiden juurilta kerättyyn seulokseen.

Samana päivänä noudimme vuokraamamme maastopyörät ja tein poikien kanssa 20 kilometrin lenkin Tahkon ympäri. Vauhti oli välillä kova ja muutoin täytyi katsoa tarkkaan mistä ajaa, joten hyönteisten hämmästely ei ollut ensisijaisena prioriteettina. Matkan varrella tuli kuitenkin nähtyä sadoittain kangasperhosia ja jonkin verran myös sinisiipiä – ehkä joukossa oli myös Suomen kansallisperhoseksi valittuja paatsamasinisiipiä. Ojissa ja lammikoissa poukkoili vesimittareita. Kopsahtipa sitä pyörän eturenkaaseenkin yksi metsäsittiäinen (määritetty lennosta), toivottavasti ei käynyt huonosti.

Loman aikana ehdimme käymään myös Pisan luonnonsuojelualueella. Maisemat olivat upeita ja retkeilyn ohessa tuli bongattua lähes kaksikymmentä ötökkälajia, niitä mitenkään edes etsimättä.

Hyönteisharrastamisessa lajien kohtaaminen tapahtuu monesti sattumien kautta. Olimme mökillä terassilla ja näin jonkin hyönteisen lentelevän pihalla ympyrää. Seurasin sitä pitkän aikaa ja kun se lopulta tuli tarpeeksi lähelle, heilautin kädelläni ötökkää kohti. Huitaisu meni ohi, mutta ilmavirta riitti häiritsemään otuksen lentoa. Se laskeutui vähän matkan päähän nurmikolle. Laji oli sinällään yleinen harmolyhytsiipi, mutta itselläni ei ollut siitä vielä lainkaan kuvia ja muistelen, että olen nähnyt lajia viimeksi lapsena.

Harmolyhytsiipi, Ontholestes tessellatus.

Kaiken kaikkiaan lomaviikko oli mukava, lämpöä riitti ja hyönteiset olivat päässeet kunnolla liikkeelle. Vaikka itselle uusia lajeja ei muskelihypykin ja harmolyhytsiiven lisäksi tullut, saattoi niihinkin olla tyytyväinen. Ihmisiä oli verrattain vähän liikenteessä, joten suosittelen ehdottomasti matkustelemaan sesongin ulkopuolella, jos haluaa välttää ruuhkat metsäpoluilla. Kevät on monien hyönteislajien kannalta tärkeintä aikaa, kun aikuistalvehtijat parveilevat ja pyrkivät lisääntymään.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.