Aiemmissa kirjoituksissa käynnistyi suuri entomologinen seikkailu Montenegrossa, jossa tarkoituksemme oli kartoittaa maan hyönteislajistoa ja etsiä uhanalaisia direktiivilajeja, Natura 2000 -suojelualueiden lisäämiseksi. Nyt seikkailu saapuu päätökseensä.
Kuvat: Krista ja Tapio Kujala
Lue ensimmäinen osa täältä ja aiempi osa täältä.
Durmitorissa meidät yllätti lumisade ja talvinen kylmyys, joten aikaistimme aikataulujamme ja lähdimme kohti Podgorican seudun lämpöä. Siirtyessämme alaspäin, korkeuserot muodostivat selkeitä rajoja kevään etenemisestä. Ensin puista katosi huurre, sitten niihin ilmestyivät silmut jotka pian puhkesivat lehdiksi. Linnuntietä 30 km ja talvi vaihtui paahteisen kesään. Tämäkään ei meille vielä riittänyt vaan yöpymisen jälkeen lähdimme tutkimaan Välimeren rannikkoa. Ympäristö tarjosi jälleen hurjan monipuolista lajistoa, jota tosin nyt saimme vain pintaraapaistua, sillä mutkikkailla teillä ajamiseen kului aikaa. Paluumatkalla juutuimme tietyön vuoksi paikoilleen, mutta löysimme sen jälkeen sattumalta kuvankauniit puitteet ja viihtyisän terassiravintolan Skadarsko-järven länsiosasta.
Lähtö Durmitorista oli huurteinen.
Seuraavien kohteiden suunnittelu käynnissä. Lämpötila oli noussut jo selvästi, mutta helle odotti vasta vähän pidemmällä.
Montenegrossa on paljon kulkukoiria, jotka norkoilevat parkkipaikoilla odottaen makupaloja.
Durmitorista ei tarvinnut ajaa pitkään, ennenkuin huurteiset kuuset vaihtuivat helteisiin niittyihin.
Maisemat olivat ajomatkalla upeita, mutta kapeilla vuoristoteillä sai toisinaan pelätä ihan kunnolla, kun paikalliset ajoivat miten ajoivat.
Paikalliset tulivat välillä hämmästelemään ryhmämme puuhia.
Kuvan taustalla heikosti erottuva valkoinen läntti on lähes kohtisuoraa kallionseinämää vasten rakennettu Ostrogin luostari. Nähtävyyksien sijaan, meillä näytti olevan käsissämme jotain paljon mielenkiintoisempaa.
Pekalla on uusi kaveri, suurikokoinen rukoilijasirkan nymfi. Aikuisia löysimme myöhemmin lähempää Välimerta.
Tietöissä työturvallisuuden suhteen saattoi olla jonkin verran kehitettävää. Tästä saa kuitenkin hyvin osviittaa siitä, miten hankala vuoristoiseen maastoon on rakentaa teitä.
Tässä ollaan haaviskelemassa jo aivan Välimeren tuntumassa. Kasvillisuus oli erityyppistä ja näin ollen vastaan tuli runsaasti uudenlaista lajistoakin. Tämän tien varrelta muutamien kymmenien metrien matkalla löysin useampia itselleni uusia sarvijäärälajeja. Monet lajeista matkivat ulkonäöllään pistiäisiä.
Petrovacin rannikkokaupunki näytti ahtaalta, mutta onneksi ei tarvinnut mennä tätä lähemmäksi tutkimaan.
Tässä valmistaudutaan syömään illallista tunnelmallisen joenrantaravintolan terassilla.
Intensiivinen kartoitustyömme päättyi 12:sta päivänä kello 12.00. Haavinvarsien poistamiseen ja hylkäämiseen viimeisellä kohteella sisältyi jonkinlaista, peruuttamatonta symboliikkaa. Aika oli mennyt todella nopeasti. Silti, paljon olimme saaneet aikaankin. Työskentelimme jokaisena päivänä aamusta iltaan, jopa 15 tuntisia päiviä. Yhteensä työaikaa kertyi yli tuhat tuntia, havainnointipaikkoja viisikymmentä. Direktiivilajeja tuli vastaan monilta kohteilta ja maalle uusia lajeja vähintään kymmenittäin. Todellinen urakka jäi silti vielä kotiläksyksi. Kerätyt näytteet jätimme odottamaan toimitusta Suomeen, jossa tarkempi määritystyö oli tarkoitus tehdä.
Pekan löytämä liuskarukoilijasirkkoihin kuuluva Empusa fasciata.
Näytteet on tallella ja pakattu kuljetusta varten.
Viimeisenä iltana kokoonnuimme Sissin luokse lämminhenkiselle ja herkulliselle illalliselle, kunhan olimme bonganneet kävelymatkan varrelta vielä kaksi retkelle uutta ludelajia. Paikalla olivat myös Gligorovicit, Jelena ja muutama muu tuttumme. Ruokapöydät notkuivat herkkuja ja tunnelma oli iloinen. Palasimme hotellille pimeänä ja lämpimänä kesäyönä, kyläpöllösen huhuilua kuunnellen ja tietäen että aamulla lähtisimme takaisin kotimaahamme. Varmasti jokainen meistä mietti sillä hetkellä mitä kaikkea olimme saaneet nähdä ja kokea kahden viikon aikana. Sanomattakin oli selvää, että pieni mutta sitäkin monipuolisemman luonnon tarjoama maa Balkanin niemimaalla tuli jäämään sydämiimme.
Hvala Crna Gora! – Kiitos Montenegro!
Matka alkaa olla ohi, mutta väsymys ei paina.
Sissyn luona. Sissy myhäilee itse kuvassa oikealla.
Sissy ja muhkeat tarjoilut.
Haikeat hetket Podgorican lentokentällä. Ilmeet olivat yllättävän totisia, mutta kotiinkin oli kiva palata.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.