Kuvat: Krista ja Tapio Kujala.

Montenegro on pieni vuoristojen rypyttämä valtio Balkanin niemimaalla. Sen pinta-ala on vain neljä prosenttia Suomen koosta. Maa itsenäistyi Serbiasta vuonna 2006. Sitä ennen Serbia ja Montenegro kuuluivat Jugoslaviaan. Maassa elää noin kuusisataaviisikymmentätuhatta asukasta, karkeasti saman verran kuin Helsingissä.

Jylhien vuoristomaisemien lisäksi näkymiä rikastuttavat lukuisat kanjonit ja niiden pohjalla virtaavat turkoosin sävyiset purot ja joet. Korkeusvaihteluiden vuoksi maassa on paljon erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä ja käynnissä on aina useampi vuodenaika samanaikaisesti.

Mutta miksi ryhmä suomalaisia on nyt päätynyt maahan?

Retkikunnan vetäjä, Suomen Ympäristökeskuksella työskentelevä Petri Ahlroth vastaa: ”Olemme auttamassa Montenegroa perustamaan Natura 2000 -verkostoa ja samalla koulutamme heitä selkärangattomien pyyntimenetelmissä. Kartoituksen yhteydessä on tarkoitus löytää niitä EU:n luontodirektiivin liitteiden lajeja, jotka ovat Natura-alueiden perustana.”

Montenegron turkoosit joet mutkittelevat rapautuneiden vuorenrinteiden muodostamien kanjonien pohjilla. Tämä on Montenegron luontoa kauneimmillaan.

Näkymät ovat kauniita myös lähellä Montenegron rannikkoa. Korkeuserot ovat suuria ja rinteet jyrkkiä. Tämä asettaa haasteita rakentamiselle ja infrastruktuurille. Maastossa liikkumisesta puhumattakaan.

Kaupunki pienen vuoren juurella

Olimme siis saapuneet maan pääkaupunkiin, jonka nimi, Podgorica, tarkoittaa kaupunkia pienen vuoren juurella. Vuoria maassa riittääkin, nyt ympärillämme levittäytyvän tasangon kaltaisia alueita ei juuri muualla ole.

Joukossamme oli paljon nivelkärsäisten asiantuntijoita. Petri ja yrittäjä Pekka Raukko kuuluvat Suomen Hemiptera työryhmään. Tutkija Olli Pihlajanmaa ja biologian opettaja Arto Muinonen ovat aktiivisia harrastajia. Mukanamme oli myös tietokirjailija Sami Karjalainen, joka keräsi parasta aikaa aineistoa sittemmin julkaistuun Suomen leppäkertut -kirjaansa. Kovakuoriaisten osalta huippuluokan tietämystä edusti Luonnontieteellisen museon kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila.

Olemme osallistumassa hankkeeseen, jonka määrä on kartoittaa maan potentiaalisia luonnonsuojelualueita. Saavuimme maahan paria päivää ennen projektin virallista alkua. Siitä huolimatta ”vapaapäivät” kuluivat yksinomaan maastossa, jonne rynnättiin heti kun oltiin saatu matkatavarat hotellihuoneisiin sisälle.

Valikoimme kohteeksi lähimmän sopivan tuntuisen niityn. Sieltä löysimme punakeltaverkkoperhosia, jotka on mainittu EU:n luontodirektiivissä. Laji löytyi yhdeltä monista maan pääkaupungin ruderaattiniityiltä. Haaviin tarttui kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Mieliala oli kaikilla erittäin korkealla.

Toisena päivänä toimittiin jo hieman suunnitelmallisemmin. Ensimmäinen täsmäisku kohdistui paikalliseen puutarhamyymälään. Mahtoi siinä kauppias hieman hämmästellä, kun joukko turisteja astuu sisään ja melkein jokainen haluaa ostaa harjanvarren ja teräaseen. Molempia tarvittiin, puuvarsia haavinvarsiksi ja puukkoja niiden päiden vuolemiseksi. Puukot olivat myös tärkeitä työkaluja, kun etsitiin lahopuulajistoa.

Tottahan se on, että matkalaukkuun on hankala saada ujutettua haavinvartta. Lastut lentelivät välittömästi myymälän parkkipaikalla. Varmaan tämäkin touhu herätti paikallisissa hämmennystä, mutta ei meistä kukaan malttanut kiinnittää lähistöllä oleviin ihmisiin huomiota.

Kun haavit olivat valmiina, etenimme Podgoricasta hiljalleen lähemmäksi Välimerta ja nousimme Skadarsko-järven ohitettuamme ylemmäs vuoristoon. Samalla pysähtelimme sopivalta vaikuttavissa paikoissa kartoittaaksemme kohteiden hyönteislajistoa. Lajeja löytyi runsaasti, myös sellaisia joita ei ollut mainittu maan tarkistuslistoissa. Tämä ei toisaalta ollut ihme. Esimerkiksi Suomessa maan lajisto tunnetaan huomattavasti tarkemmin kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Ensimmäisenä majapaikkana toiminut Hotel Holiday sijaitsi Montenegron pääkaupungissa. Kun saavuimme paikalla, seinustalla odotti kaksi vihreää Mitsubishi Pajeroa, jotka tulisivat toimimaan kulkuvälineinämme koko matkan ajan.

Tuskin oli matkalaukut purettu hotelliin kun veri veti tutustumaan paikalliseen hyönteisfaunaan. Otollinen niitty löytyi suhteellisen läheltä majapaikkaa. Jaakko, Arto ja Pekka tutkivat haavien sisältöjä.

Haaviin tarttui aluksi ihan outoa lajistoa ja yksilömäärät olivat runsaita. Aika nopeasti sitä alkoi siitä huolimatta hahmottaa, minkätyyppistä lajistoa maassa esiintyi. Takanani männyn lähellä on Pete ja Sami. Arto huiskii etäämpänä.

Niityltä löytyi kivien alta kauniin kirjavia viherkonnia (Bufotes viridis).

Lounastauolla ravintolan käymälästä löytyi huomiota herättävän kokoinen vaaksiaishämähäkkilaji, Holocnemus pluchei. Mahtoivat ravintoloitsijat hämmästellä, kun ryntäsimme kameroinemme Ollin kanssa samaan aikaan kuvaamaan sitä.

Radanvarret ovat tunnetusti paahdelajiston hotspotteja. Arto (edessä) ja Pekka ovat ottaneet tehtäväkseen napsia raiteiden vierestä muutamia lajeja.

Havaintopaikkaa vaihdettiin säännöllisin väliajoin. Välineiden pakkaaminen ja purkaminen ajoneuvoista oli aina oma operaationsa.

Ensimmäisenä päivänä rynnättiin maastoon niin suurella innolla, että nestetankkaus unohtui. Onneksi löysimme tien varrelta kojun, josta saimme ostettua paitsi kylmää juotavaa myös jäätelöä. Kuvassa Pete, Olli, Arto ja Sami.

Aina kun löysimme tai luulimme löytäneemme jotain merkittävää, kokoonnuimme hämmästelemään löytöä yhdessä. Tässä dokumentoidaan seittiä kutoneiden perhosten toukkia direktiivilajin varalta. Kuvassa Pete, Pekka ja minä.

Oranssinkirjavia pallosiiran näköisiä otuksia tuli vastaan monesta paikasta. Vasta myöhemmin opimme, etteivät ne olletkaan siiroja vaan pallotuhatjalkaisia. Kuvassa oleva laji on Glomeris klugii.

Sammaleiset ja valoisat lehdot olivat taianomaisen kauniita. Puiden rungoilta löytyi mm. valeskorpioneja.

Valeskorpionit muistuttavat minikokoisia skorpioneita, mutta niiltä puuttuu peräpistin.

Itselläni oli mukana muutamia erakkokuoriaisten feromonipyydyksiä. Kun löysimme potentiaalisen oloisen ontelopuun, ripustin pyydyksen sen oksalle. Kerroimme myöhemmin paikallisille, missä pyydys sijaitsee, jotta he voisivat käydä tarkistamassa sen. Feromonit olivat jo hieman yli-ikäisiä, mutta ainakin ne tuoksuivat yhä voimakkaasti.

Olimme kiinnostuneita myös siitä, mitä veden alla liikkui. Pete uittaa haaviaan vanhassa lähteessä. Vesimittareita siinä ainakin oli.

Löysimme Jaakon kanssa katkenneen oksan sisälle kuolleen suurikokoisen sarvijäärän. Jaakko näyttää mallia, kuinka näyte kaivetaan esiin.

Cerambyx -suvun sarvijäärä lähempää.

Tällaisissa maisemissa kelpaa etsiä hyönteisiä. Pekan ja metsäisten rinteiden taustalla siintää Välimeri. Tilanne näytti todellisuudessa juuri yhtä vaaralliselta kuin minkä käsityksen kuvasta saa, mutta Pekka on tottunut kiipeilemään petolintujen rengastuksen yhteydessä.

Löysin rinteelle tien sivuun heitetyn takin päältä sarvijäärän. Luulimme sitä hetken aikaa Morimus funereukseksi, joka on direktiivilaji ja yksi kartoitusretken tavoitelajeista. Päätimme sen vuoksi poseerata kameralle kuoriaisen kera. Myöhemmin selvisi tuntosarvien jaokkeiden mittasuhteita tutkimalla, että kyseessä olikin tavanomaisempi Herophila tristis -sarvijäärä. Kuvassa Olli, Arto, Pete, minä (kuoriainen kädessäni), Sami, Jaakko ja Pekka.

Herophila tristis -sarvijäärä.

Suomi-paita ministeriössä

Vaikka veri olisi vetänyt kohti maastoa, kolmannen päivän aamupäiväksi oli luvassa muuta ohjelmaa. Päälle puettiin hieman siistimpää asustetta ja hotellille tilattiin taksit, joiden oli määrä kuljettaa meidät Kestävän kehityksen ja matkailun ministeriöön.

Ministeriössä tutustuimme muihin projektissa mukana oleviin ihmisiin. Heihin lukeutui serbialaisia vapaaehtoisia, joista eräs nisäkäsasiantuntija saapui kokoustilaan päällään Suomea mainostava t-paita. Kävi ilmi, että hän oli opiskellut maassamme ja muisti yhä joitakin sanoja suomea. Suomi-viittaukset eivät jääneet tähän. Myöhemmin samana päivänä ajoimme suomalaista saunaa mainostavan tienvarsikyltin ohi, lähes keskellä ei mitään. Harmi ettemme tajunneet ottaa siitä valokuvaa.

Tilaisuuden agendalla oli ihmisiin tutustumisen ohella Natura 2000 -hankkeen esittelyä. Ennen varsinaista kenttätyöskentelyä meidät koulutettiin käyttämään Fulcrumiksi nimettyä havaintotallennusjärjestelmää. Tabletin avulla tärkeiden lajien havainnot ja habitaattitiedot uhka-arvioineen oli mahdollista syöttää suoraan havaintopaikalta. Sittemmin teknologia on kehittynyt ja kenen tahansa on mahdollista tallentaa havaintojaan matkapuhelimella esimerkiksi iNaturalist-palvelun avulla.

Kun seminaari oli saatu päätökseen, lähdimme autoletkana kohti lähellä Albanian rajaa sijaitsevaa Andrijevicaa. Pysähdyimme muutamia kertoja kartoittamaan maastoa tai ihan vain ihailemaan Montenegron upeita kanjoneita ja vuoria. Yksi negatiivinen ja surullinen näky häiritsi useimpia paikkoja. Jätehuollon toimimattomuus on saanut ihmiset levittämään roskansa kaikkialle luontoon. Ilman roskia maisemat olisivat olleet täydelliset.

Joukkomme odottelemassa takseja hotellin ulkopuolella. Kuvassa Pete, Krista, Olli, Matti, Sami, Arto ja Pekka.

”Montenegro – Kestävän kehityksen ja matkailun ministeriö”.

 

Jelena Banićević esittelee hankkeen kenttätyöskentelyn periaatteita.

Petri Ahlroth pääsi myös puhumaan tilaisuudessa. Suomalaisella ympäristöosaamisella on runsaasti vientiarvoa.

Fulcrum-tallentimiin perehtyminen käynnissä.

Ministeriössä oli tarjolla myös pientä hiukopalaa.

Valitettavan tyypillistä näkymää Montenegron luonnosta teiden ja asutusten lähettyviltä.

Roskien sijasta mieli lepäsi tämännäköisten maisemien edessä.

Autoletka etenee kohti Andrijevicaa. Montenegron tiet ovat kapeita ja mutkaisia. Tämänkaltaisia pääteitä ei maassa ole montaa.

Teimme lyhyen pysähdyksen näköalapaikalla.

Näköalapaikalta roskien alta löytyi upea Scolopendra dalmatica -juoksujalkainen. Scolopendrat ovat sen verran kookkaita, että ne voivat helposti upottaa myrkkyleukansa sormeen jos ei ole varovainen. Kiviä tai maassa olevaa rojua kannattikin aina kääntää haavinvarrella. Myös muiden myrkyllisten lajien varalta.

Ensimmäisellä varsinaisella kenttäkohteella. Kuvassa edustalla Aleksandra Gligorovic ja hänen takanaan serbialainen perhosasiantuntija.

Tältä kohteelta löytyi mm. mustakeijuihin kuuluva Melandrya caraboides. Jaakko oli innoissaan, kun toimitin näytteen hänelle museon kokoelmiiin talletettavaksi.

Havaintoja tallennettiin Fulcrumeihin muita odotellessa. Kyllä se pienen harjoittelun jälkeen alkoi myös sujua. Kuvassa Pekka, Jelena, Jaakko ja minä.

Yhdellä pysähdyspaikalla Pete esitteli osallistujille vuokapyydyksen käyttöä. Foliovatiin kaadetaan nestettä joka tappaa ja säilöö vatiin pudonneet hyönteiset. Tärkeää on myös vähentää pintajännitystä, jotta kevyet hyönteiset vajoaisivat nesteeseen.

Pyyntikeinojen esittely jatkui teippipyydyksen havainnoinnillta. Teippi asetetaan pinnalle tarrapuoli ylöspäin, jolloin hyönteiset liimautuvat siihen kiinni.

Matkanteko jatkui, mutta välillä sattui odottamattomia pysähdyksiä. Onneksi kaikki oli kunnossa ja pääsimme pian jatkamaan eteenpäin.

Lue seuraava osa täältä.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.

hyönteisetlajikartoitusMontenegrotutkimusmatka

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!