Helle ajoi nukkumaan ulos. Riippumatossa loikoillessani olen katsellut taivaalla suihkivia tervapääskyjä. Niiden tuttu kirskunta kuuluu kesään. Näitä sirppimäisiä, nopeita lintuja on näkynyt kesätaivaallani aina.

Kovin kauaa ei tarvitse sinitaivasta nytkään katsella, kun sellainen jo ilmestyy näkökenttään.

Tässä pihalla ja lähimetsässä on monenlaista kulkijaa, vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Kettu oli ennen säännöllinen yövieras, mutta nyt muutamaan vuoteen punaturkkeja ei ole enää näkynyt. Repolainen on kadonnut, mutta metsässä kulkevan sähkölinjan alle on ilmestynyt kiva yllätys. Kaksi pensastaskuparia pitää siellä reviiriään. Hienoa, että niitä näkyy täällä aiempaa enemmän.

Voinko näiden havaintojeni perusteella päätellä, että tervapääskyjä on yhtä paljon kuin ennenkin, pensastaskut ovat runsastuneet ja ketut vähentyneet? Voinko siitä, mitä itse näen, vetää johtopäätöksiä lajien runsaudesta yleisesti?

En.

Minä näen omassa ympäristössäni joitain lajeja paljon ja toisia vähän. Samaan aikaan Maijat ja Matit, Jeret ja Jessicat tekevät muualla aivan toisenlaisia havaintoja. Kuka on oikeassa?

Tervapääskyjen määrä on pudonnut puoleen 1980-luvulta nykypäivään tultaessa. Laji on erittäin uhanalainen. Kun ennen yleinen laji alkaa voimakkaasti vähentyä, ei sitä yksittäisistä havainnoista huomaa.

Kettua ei pihassamme enää näy, mutta se ei johdu kettukannan koosta. Tilanne on seurausta siitä, että lähimetsässä olevan pesän haltija siirtyi paremmille metsästysmaille. Riistakolmiolaskentojen perusteella tiedetään, että kettukanta on kyllä monin paikoin laskussa, mutta ei tätä yksittäisen yksilön perusteella voi päätellä.

Entäpä iloksemme ilmestyneet pensastaskut? Laji ei suinkaan ole runsastunut, päin vastoin. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa se määriteltiin vaarantuneeksi.

Pensastaskut pesivät luontaisesti avosoilla sekä myös pelloilla ja laidunmailla. Sähkölinjan alle reviirit ilmestyivät sen jälkeen kun linjan aluskasvillisuus oli raivattu. Paikalle syntyi hetkeksi keinotekoinen lajille sopiva elinympäristö. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen. Ympäristö ei ole pysyvästi lajille sopiva, joten eivät linnut siellä kauaa viihdy.

Jos yksittäisistä havainnoista ei voi päätellä mitään, ovatko havaintoni sitten turhia ja merkityksettömiä?

Eivät.

Ne ovat arvokkaita. Juuri niin arvokkaita kuin Maijan, Matin, Jeren, Jessican ja tuhansien muidenkin havainnot, eivät yhtään sen enempää tai vähempää.

Havainnoista voi päätellä jotain vasta sitten, kun niitä kerätään yhteen riittävän iso määrä.

Minun, Maijan, Matin, Jeren ja Jessican havainnot eivät yhdessäkään vielä riitä, mutta osana laajempaa joukkoa ne ovat tärkeitä. Siksi meidän kannattaa myös ilmoittaa havaintomme laji.fi -tietokantaan.

Jos halutaan mahdollisimman kattavaa tietoa, suuren yleisön havainnot tarvitsevat myös rinnalleen systemaattisia, säännöllisesti samanlaisena toistettavia seurantoja ja tutkimuksia. Kun nämä kaikki yhdistetään, voidaan päätellä jo paljon lajien tilanteesta.

”Minä näin” ei luonnon tilan arvioinnissa riitä, mutta ”Me näimme” kertoo jo jotain, kunhan meitä on riittävän paljon.

Jotta lukuisat havainnot kerryttäisivät tietoa, ne pitää analysoida yhdessä. Näin toimivat esimerkiksi uhanalaisuusarvioinnit.