Kuvat: Samuli Haapasalo

67/365

Kävelin loppusyksystä Lapissa ison joen vartta yläjuoksuun. Yksi joutsenperhe viivytteli vielä joella. Osuin vanhainkodin kohdalle. Ilahduin suuresti, kun huomasin, että pihalla oli nuotiopaikka – ainakin arvelin, että nuotiopaikka oli osa hoitokodin palveluja vanhuksille.

Siitä lähti ajatus lentämään kuin lintu.

Tulipaikka on välttämätön suomalaisille, jo pitkän elämän eläneille, myös vanhoilla päivillään. Joku kuulee paremmin, joku näkee, joku tekee, kaikki tuntevat. Ja ihan jokainen aistii luonnon läheisyyden, tulen lämmön, savun hajun, elämän liekin.

Toinen välttämätön palvelu on talvilintujen ruokintapaikka, johon on helppo kävellä. Se näkyisi myös kaikista niistä ikkunoista, joista katsotaan ulos syödessä, seurustellessa tai iltaa istuessa.

Kolmas juttu kevääseen ja kesään ovat linnunpöntöt. Jos hoitokoti sijaitsee rannassa, telkän ja isokoskelon pöntöt ovat ilman muuta odottamassa kevään saapumista. Itä-Suomessa isoreikäinen leppälinnun pönttö tuo pihaan kauniin laulun, koristeelliset värit ja pyrstön herkän värinän.

Kaikissa hoitokodeissa on hyvä olla pihapuissa myös useita tiaispönttöjä, 27 mm ja 32 mm lentoaukoilla eri tiaislajeille sekä 30 mm kirjosiepolle. Ja muutama kottaraisen pönttö, lentoaukko 50 mm. Niihin mahtuu myös huudollaan säitä ennustava käenpiika, tuttu kotivarpunen tai keskikesällä jopa tervapääsky.

Ja kesäaamuna mennään ongelle laiturille jo varhain, toki varovasti. Mikään ei voita ongenkohon hyppelyä varhaisen aamun linnunlaulussa.

Tämä kaikki voisi merkitä hoitokodissa luonnonläheisyyttä, myös kaupunkiluonnon, lisää iloa elämään, muistoja ja tunteita varttuneella, arvostettavalla, kuitenkin jo hauraalla iällä. Näin ehkä jo onkin monessa paikassa. Kaikkiin hoitokoteihin kuuluu luonto lähelle. Se on mahdollista, hyvin luonnostaan!

Hoitokotileppälintulinnunpöntötlintujen talviruokintaLuonnonläheisyysNuotiopaikkasinitiainenvuosi luonnossa