Juha Kauppinen

Lämpimät ilmat ja ajoittaiset sateet ovat syöneet lunta. Pienet lapset käyvät ihmeissään raaputtelemassa alta paljastuvaa nurmikkoa lapioillaan ja haravillaan: mitä tämä on? Ehkä ne ovat jo talven aikana unohtaneet, miltä nurmi tuntuu jalkapohjien alla. Niille tämä on siinä mielessä ensimmäinen kevät. Pyörät otetaan esille kellarista, pestään kylmällä vedellä puutarhaletkulla, öljytään ketjut, vaihdetaan apupyöriä pyöristä toisiin, ja jätetään jotkut jo kokonaan ilman. Muistellaan, kuinka monella serkulla tämäkin menopeli on jo ollut. Neljällä vai viidellä?

Kiurun ääni kuuluu korkealta taivaalta. Peltoaukeita ei ole kilometrien säteellä missään, mutta muuttavia ja ruokailupaikkoja etsiviä livertäjiä leijuu taivaalla. Mistä lie tuokin tulossa, mihin menossa? Ehkä Vuorentaakse, tai Vuorentaka, niin kuin Hämeenlinnassa sanotaan. Siellä peltoja piisaa.

Tästä kiurusta tuli ”pihapinna”, se oli siis ensimmäinen tänä vuonna, jonka kuulin pihalleni. Ja ensimmäinen minään vuonna: en ole keväitä ottanut vastaan aiempina vuosina näin kuin nyt, hoitovapaalla: katsellen ja kummastellen keskellä kirkasta päivää lämpimällä seinustalla tavallisena tiistaipäivänä. Vailla tunnetta siitä, että olisi johonkin kiire. Kiurut ovat olemassa, enemmän kuin vuosikausiin.

Otan kuvan kotitaloni yläkerran ikkunasta muutaman päivän välein, ja julkaisen sen täällä Kevät saapuu -blogissani. Pysy kanavalla ja seuraa kuinka kevät tavoittaa Hämeen! Twitteristä löydät minut nimellä @luontomies.

apupyörätHämeJuha KauppinenKevät saapuukiuru