147/2020

Meitä lähinnä isokihun voi nähdä harvinaisena Pohjois-Norjan Finnmarkin merenrantapahdoilla. Blogin kuvat olen ottanut Handan saarella ja St. Kildan saarilla Skotlannin länsipuolella. Isokihulla on Skotlannissa ja Islannissa varsin vahva kanta. Isokihu pesii myös Färsaarilla, Orkneyllä, Karhusaarella ja Huippuvuorilla. Eteläisen pallonpuoliskon aiemmin isokihun  alalajeiksi luetut kihut ovat nyt systematiikan lokeroissa omia lajejaan. Niitä näkee mm. joskus Antarktista kuvaavissa luontofilmeissä muiden lintujen kimpussa.

Skotlannin lintusaaret ja kalliopahdat ovat isokihun pesimäpaikkoja,

Laji luokitellaan elinvoimaiseksi – silti koko maailman kanta on suuruusluokaltaan ei enempää kuin 15 000 paria. Lukumäärä on kuitenkin kasvanut. Nyt isokihu on talvehtimassa Atlantilla ja Välimerellä, muutama tuhat kilometriä etelään pesimäseuduiltaan. Suomeen isokihu harhautuu kerran pari vuodessa.

Isokihussa on poikkeuksellista voimaa ja näyttävyyttä. Leveäpyrstökihukin on vahva, mutta se lentää eri sarjassa kuin isokihu. Suomessa tuttu merikihu,  jonka äänestä tulee nimi kihu,  on sekin isokihun tapaan aikamoinen ruokarosvo. Hentoinen, pitkäpyrstöinen tunturikihu on jo melkein tiiramainen isokihun rinnalla. Tunturikihun ruokana ovat pikkunisäkkäät.

Merikihukin näyttää pieneltä ja sirolta verrattuna isokihuun.

Samuli Paulaharju poimi aikoinaan, edelleen uusintapainoksia saavissa lapinkirjoissansa talteen Pohjois-Norjan suomalaisten nimityksen kihulle, erityisesti merikihulle. Rumat nimet tulivat linnun tavasta ahdistaa ja väsyttää tiiroja ja lokkeja oksentamaan niille ruokansa. Nimi oli paskanpiinaaja eli räiskä.