146/2020

Puro solisee jääkuoren alla ja pysyy monasti sulana kovillakin pakkasella, varsinkin kivisessä ja kapeassa, vähän voimakkaammin virtaavassa kohdassa. Jääkuoren suojan alla vesi ei kerkiä juostessaan jäätyä. Niinpä puron sulapaikkoihin voi asettua talvehtimaan pohjoisemmasta, monasti luoteesta hieman vetäytyvä koskikara, välistä useampikin. Koskikara on ainoa vedestä lähes koko elantonsa pyydystävä varpuslintu.

Ihan pieni sulana pysyvä puron pätkä ei koskikaralle riitä, pari kolme lähekkäistä kyllä. Ja kara voi siirtyä myös puron vartta pitemmänkin matkan tai lentää yli hankien ja metsien etäämmällä oleviin suliin ja koskipaikkoihin. Koskikara on hyvin karaistunut, vesielämään täydellisesti sopeutunut lintu. Vasta vesien kokonaan jäätyessä ankarilla pakkasilla koskikara jatkaa sen matkaa etelämmäksi, että löytää uusia sulia.

Saukon jäljet olen monasti tavannut kaukana tuon veijarin kalavesiltä, jotka useimmin ovat pikku jokia ja isompiakin. Saukkokin voi vaihtaa vesistöä juoksemalla keikkuvalla tyylillään ja mäkiä hauskasti lasketellen. Se voi taittaa hangella pitkänkin metsätaipaleen. Silloin ei ole hyvä törmätä suuriin petonisäkkäisiin, jos kohta saukko voi kadota nopeasti ja onnekkaasti lumen alle koloihin piiloon.

Saukko liukuu leikkisästi joen rantaan Kuusamossa.

Purot ja muut pienvedet ansaitsevat paljon huomiota ja suojelua.

Tämä kuva, samoin kuin ylin kuva, on otettu talvilintulaskennassa Valkealan ja Mäntyharjun rajamailla 1980-luvulla, alkuperäinen kuva on dia.

Myös puronvarsien metsä on usein vaihtelevaa ja monilajista – kunhan se on ymmärretty säästää hakkuilta. Puronotkojen osalta tulisi aina ymmärtää niin tehdä. Silloin tiaiset, kanalinnut, tikat ja monet muut talvilinnut voi löytää hämyisistä puronvarsien metsistä. Ja jo varhain keväällä puronotkot täyttyvät taas punarinnan ja peukaloisen laulusta. Tänään siellä kuitenkin odottaa kulkijaa koskikara ja hyvällä onnella kenties saukko – ja ainakin tiaisparvi useine lajeineen.

Töyhtötiainen katselee kulkijaa hämyisessä kuusikkonotkossa.