Joku vakituinen lukija on ehkä ihmetellyt, kun en ole hetkeen kirjoittanut tiaisista, yksistä suosikkilinnuistani. No, ei se helppoa ole ollut! Mutta nyt talviruokinnan pian päättyessä kirjoitan sanasen metsäruokintapaikan talvesta ja ajankohtaisesta vaiheesta.
Talitiainen ja sinitiainen viettävät talvella kiertolaiselämää, toisin kuin havumetsien tiaiset. Talvella tiaiset voi tunnistaa niiden varoitus- ja kutsuäänien avulla.
Töyhtötiainen on hömötiaisen tapaan vähentynyt huomattavasti viime vuosina, ja moni näennäisesti sopiva pesimäpaikka on hiljentynyt töyhtötiaisen pontevan trillimäisistä äänistä.
Pidän marraskuun valoista. Moni pitää. Valossa on kovin paljon mahdollisuuksia. Joskus sitä on toki hyvin vähän. Marraskuun valo tulee aika matalalta ja se on yksi sen hieno salaisuus.
Keski- ja loppukesän metsän äänimaailma on hiljenemässä. Mutta kun kulkee hiljaa itsekin, voi törmätä miltei mihin vain! Metso voi paukauttaa lehtoon lähtiessään voimakkaasti siipensä, palokärki huutaa äkkiä kuuluvan äänisarjansa, kaakkuri kajauttaa huutonsa kiirimään maisemaan ja tiaisparvi keikkuu ketterästi puiden oksissa.
Tiaiset ovat erityisen kiehtovia, pieniä, nokkelia ja vilkkaita metsän lintuja. Niillä on iso merkitys metsän monimuotoisuuden toteutumisen ja lajikadon arvioinnissa.
Lopulta koitti talvi. Täällä etelässä sitä ei ollut ollut kahteen vuoteen, oikeesti! Helsingissä ei viime "talvena" ollut ainuttakaan termistä talvipäivää. Nyt on. Siitä innostuneina kurkistamme vuoden aluksi lumiseen tiaismetsään.
