Sain kiinnostavan tilaisuuden lähteä mukaan muutaman Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen tutkijan retkelle Oulujärven saariin, joihin Metsähallitus suunnittelee hakkuita. Retken tarkoituksena oli arvioida saarten luontoa ja esimerkiksi etsiä uhanalaisia kääpiä ja sammalia.

Saaret, Kaarresalo ja Kuostonsaari, kuuluvat Natura 2000 -verkostoon ja Oulujärven retkeilyalueeseen. Ne on liitetty myös Unescon kansainväliseen Geopark-verkostoon ainoana kohteena Suomessa.

Saariin suunniteltuja 200 hehtaarin hakkuita vastustetaan.

Yhtäältä hakkuuaikeet närästävät siksi, koska saarten luontoa pidetään arvokkaana, toisaalta siksi, koska, niin, ne kuuluvat Natura-verkostoon. Jos tuolla hakataan, voiko sama tapahtua muissakin Natura-metsissä? Natura 2000 -verkosto on suomalaisen ja koko eurooppalaisen luonnonsuojelun tukipilareita. Luonnon kannalta ei ole yhdentekevää, mitä Natura-alueilla tapahtuu.

Saaret eivät kuulu Natura-verkostoon metsäkohteina, vaan retkeilykohteina. Toisaalta Metsähallituksen nettisivuilla saarten yhteydessä mainitaan vanhat metsät maisemallisten arvojen ja arvokkaiden lintuluotojen ohella. Yhtä kaikki, saarissa on vanhoja metsiä. Tästä tulee tapaukseen periaatteellinen pohjavire.

Olin mukana retkellä viestintähommissa. Saarista raportoitiin havaintoja ja videoita reaaliajassa sosiaaliseen mediaan.

Jyväskylän yliopiston dosentti, metsätutkija Panu Halme, FT Anna Oldén (JY), FM Sonja Saine (JY), MMT Tuomas Aakala (Helsingin yliopisto). Kuva: Juha Kauppinen

Ja toki metsäkeskustelu kiinnostaa minua siksi, koska se liittyy aivan olennaisesti tulevaan kirjaani, joka käsittelee luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Metsissä on paljon uhanalaista lajistoa, joka häviää, jos sopivia elinpaikkoja ei ole tarpeeksi ja riittävän tiheänä verkostona.

Asiantuntemukseni ei riitä lainsäädännön koukeroiden tunnistamiseen. En osaa ottaa kantaa yllä mainittuun Natura-kysymykseen.

Sitä olen hivenen kummeksuen pohtinut, että kun Metsähallitus nimenomaan itse rauhoitti Kaarresalon viitisentoista vuotta sitten, ja on sitä nyt yhtäkkiä hakkaamassa, kuinka luotettavan kuvan se antaa koko Metsähallituksesta? Voiko talon sanaan luottaa näissä asioissa jatkossa? Voidaanko muitakin Metsähallituksen ”rauhoittamia” alueita noin vain ottaa hakkuiden tai muun teollisen maankäytön piiriin?

Metsähallituksella tarkoitan tässä siis talon metsätalousosastoa. Metsähallituksen sisällähän on tunnetusti vahva ristiveto, koska sen tehtäviin kuuluu toisaalta luontoarvojen turvaaminen, toisaalta taata riittävä määrä hakkuita, joilla kartutetaan valtion rahakirstua.

Nykyiset, kovat hakkuutavoitteet pakottavat siis Metsähallituksen siirtämään suojelullisesti arvokkaita alueita metsätalouden piiriin.

Kolmen päivän retken perusteella saaret olivat keskenään melko erilaisia luonteeltaan. Kuoston hakattavaksi suunnitellut metsät ovat osin nuorta metsää ja jo valmiiksi melko vahvasti käsiteltyjä. Vanhaakin metsää siellä toki on. Kaarresaloa voisi luonnehtia jopa upeaksi luonnoltaan.
Kumpaakaan saarta ei olla avohakkaamassa, vaan niihin suunnitellaan harvennus- ja poimintahakkuita. Silti etenkin Kaarresalossa tuntui monessa kohdassa kummalliselta ajatus siitä, että Naturalla suojatussa retkeilyalueverkoston saaressa hakattaisiin 150-vuotiaita männiköitä ja kuusikoita.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Kainuun lintutieteellinen yhdistys ovat valittaneet hakkuista hallinto-oikeuteen. Metsähallitus on viimeisimpien tietojen mukaan odottamassa ja kuulostelemassa rauhassa, ennen kuin käynnistää hakkuita.

Tutkijaryhmä raportoi vielä havainnoistaan lähiaikoina Metsähallitukselle ja julkisuuteen.

Jo nyt on tiedossa, että ryhmä löysi saarista arvokkaita metsälajeja, muun muassa Kaarresalosta erittäin uhanalaisen hiilikäävän.

Tällä hetkellä tuntuu vaikealta kuvitella, että saaria hakattaisiin ilman perusteellisia luontokartoituksia. Tutkijaryhmän kolmen päivän visiitti lumen peittämiin saariin lokakuussa ei ole oikea kartoitus, vaan pintaraapaisu.

Ja nuo mainitut periaatteelliset kysymykset: ne vaativat keskustelua, jota toivottavasti käydäänkin julkisuudessa vilkkaasti.

Valtion metsät ovat yhteistä omaisuuttamme. Niitä pitää hoitaa kestävästi ja läpinäkyvästi.

Teksti ja kuvat: Juha Kauppinen