Eilen oli viimeinen työpäiväni Erä-Sudella. Täysiä työpäiviä ehdin tehdä 11, vapaapäiviä pidin vain yhden. Sekin on enemmän kuin monet palkatut työntekijät ehtivät tai malttavat pitää. Tällä alalla tehdään töitä silloin kun on asiakkaita. Ja asiakkaita on niin kauan kuin on lunta. Siksi kevään myöhäisyydestä ollaan täällä vain kiitollisia.

Tässä ajassa ehdin huomata monia muitakin asioita kuin, että sormissakin tosiaan on lihaksia, jotka voivat kipeytyä. Ulkona fyysisesti raskaiden töiden tekeminen oli niin mukavaa kuin olin ajatellutkin. Jos olisin istunut toimistossa 9 tuntia syömättä kunnolla olisin ollut hirmuisen kiukkuinen ja väsynyt. Täällä iltaisin olo oli energinen eikä nälän tunnetta raittiissa ilmassa ja kiireen keskelle oikein huomannutkaan.

Täällä en myöskään murehtinut menneitä enkä tulevia. Elin tässä hetkessä, mikä on minulle harvinaista. Huomasin suhtautuvani muutenkin rennommin asioihin. Ei sitä paiskittuaan koko päivän töitä ulkona ”kehtoo” vatvoa turhia. Ei jaksa.

Olen nyt ollut kolme viikkoa Kuusamossa. Oltuani viikon kahdeksan kilometrin päässä lähimmästä kaupasta, aloin kaivata mahdollisuutta lähteä kävellen kauppaan, nähdä ihmisiä. Huomasin myös, että ei upea tähtitaivas riitä minulle iltaseuraksi. Kaipaan ystäviä ja elämän ääniä. Taidan olla kaupungistuneempi kuin ajattelinkaan.

En ole myöskään aivan varma haluanko, että luonnossa tulee minulle pelkkä työpaikka. Erä-Suden pääopas on kertonut suuntaavansa aina lomalla suurkaupunkiin, ihmisvilinään. Sen ymmärtää hyvin jos on suurimman osan ajasta työkseen korvessa. Pelkään, että luonto virkistäytymis- ja rentoutumispaikkana menettää minulle merkitystään jos se on tuote, jota on myytävä.

Toinen asia, jonka vuoksi harkitsen vielä eräopaskouluun hakemista, on alan rankkuus. Työllistyminen ei ole helppoa, yrittäjyyden valitseminen vaatii paljon sitoutumista ja heittäytymistä, töitä tehdään sesonkiaikana hurjan paljon. Tässäkin hommassa olisi helppo polttaa itsensä loppuun. Siitä minulla on huonoja kokemuksia jo entuudestaan.

Sitten on nuo koirat. Päädyin sattumalta koiravaljakkoyritykseen, vaikka päätarkoitukseni oli päästä näkemään eräoppaan työtä. Mutta mokomat huskyt ovat vieneet sydämeni niin, että vilkaisin jo eläintenhoitajan tutkintoa. Ehdottomasti parasta oli ulkona olemisen lisäksi koirien kanssa touhuaminen. Harmi, että minulla ei ole omakotitaloa jonka pihaan hankkia muutamaa pörrönaamaa. Ainakaan vielä.

Nykyisestä työstänikin, tästä kirjoittamisesta, olen huomannut uusia asioita. Eniten olen nauttinut reportaasien kirjoittamisesta. Havainnoista ja kokemuksista jutut syntyvät kuin itsestään.

Aionko siis jatkossa tehdä jotakin fyysisesti rasittavaa ulkona koirien kanssa ja kirjoittaa siitä? Pitänee pistää nämä ajatukset hetkeksi hautumaan. Eräopaskoulun haku päättyy onneksi vasta viikon päästä. Tänään hyppään, en Helsingin junaan, vaan Kemijärven bussiin ja lähden sulattelemaan kipeytyneitä lihaksiani ja näitä ajatuksia Pyhätunturille serkun saunaan.

ura metsässä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!