Olen viettänyt heinäkuuta Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla. Yhtenä aurinkoisena aamuna päätän kiivetä Kuusamon Valtavaaralle juomaan aamukahvit.

Vaaran laella nököttää vanha palovartijan mökki, joka toimii nykyisin autiotupana. En ihmettele, miksi se on sijoitettu juuri tänne. Vaaralta aukeavat esteettömät näkymät joka suuntaan. Paikka on syystä yksi Kuusamon suosituimmista luontomatkailukohteista.

Avaruutta riittää. Kuten pohjalaiset tutut sanoisivat: ”Ei silimä pökkää”.

Istahdan rinteelle ja katselen Oulangan kansallispuiston suuntaan. Siellä täällä kimmeltää järviä, horisontissa kaukaiset vaarat siintävät pehmeän sinisinä.

Jonnekin tuonne se on suunnitteilla. Juomasuon kaivos.

Kaivos, jota moni ei vaikuta haluavan

Juomasuon kaivoshanke Käylän alueella on ollut vireillä pitkään.

Aikaisemmin Polar Mining Oy suunnitteli alueelle kultakaivosta. Vuonna 2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausunnon hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja totesi siinä olevan paljon ongelmia. Yhteysviranomainen totesi lausunnossaan myös näin:

”Arviointiselostuksesta annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä suhtauduttiin hyvin kriittisesti hanketta kohtaan. Kannanotoissa on kyseenalaistettu selostuksen laatu poikkeuksellisten lukuisten virheiden, epätäsmällisyyksien ja puutteiden vuoksi ja arvostelu koko kaivoshanketta kohtaan on voimakasta..”

Sittemmin Latitude 66 Cobalt Oy, jonka emoyhtiö on australialainen Latitude 66 Cobalt Inc. hankki Kuusamon ja Posion kaivoshankkeet omistukseensa. Yhtiö aikoo kehittää alueelle kobolttikaivoksia.

Alueella on kullan ja koboltin lisäksi uraania. Ryhmä valokuvaajia on kuvannut aluetta projektiinsa ”Radiant Travel – Visit the Juomasuo Gold Pond”. Geigermittari tikittää.

Matkailu, ja erityisesti luontomatkailu, on Kuusamossa merkittävä elinkeino. Kuusamon kunta koetti yleiskaavassaan rajata tärkeitä luontoalueita kaivostoiminnan ulkopuolelle. Tämä ei onnistunut. Kaava kaatui korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Moni kuntalainenkaan ei ole kaivoshankkeesta innostunut. Tämä käy ilmi muun muassa Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä, joka suunnattiin Kuusamolaisille ja Posiolaisille.

Kaivokset eivät ole mitään matkailuvaltteja, etenkään uraania sisältävät. Kun Kuusamossa vierailevilta matkailijoilta kysyttiin heidän mielipidettään, 69 prosenttia vastasi, että kaivos vähentäisi heidän halukkuuttaan palata Kuusamoon ja 85 prosenttia arvioi kaivostoiminnan olevan haitaksi Kuusamon matkailuimagolle.

Ymmärrän heitä. En minäkään tänne tulisi kaivosta katsomaan.

Miksi paikallisilla tuntuu olevan niin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa?

Käsivarsi, Saimaa ja muut maisemat

Tänä kesänä on uutisoitu monista muistakin vastustusta herättävistä kaivoshankkeista. Käsivarren kaivosvarausta vastaan kerätään adressia. Adressi on saanut paljon näkyvyyttä sen jälkeen, kun monet tunnetut henkilöt ovat allekirjoittaneet sen ja jakaneet sitä sosiaalisessa mediassa. Allekirjoittajat ovat huolissaan alueen arvokkaasta luonnosta ja siitä, että saamelaisten mielipidettä ei kunnioiteta.

Sam Yaffa kiteyttää asian Ylen haastattelussa näin: ”Mun tietääkseni saamelaiset ei halua kaivoksia Saamenmaahan. Mun mielestä sitä pitäis kunnioittaa. Se on vaan niin yksinkertaista, vaikka tiedän sen olevan tosi monimutkainen asia.”

Tuntuu nurinkuriselta, että saamelaisilla ei ole oikeutta vaikuttaa Saamenmaan kaivosvarauksiin.

Kesällä on uutisoitu myös Saimaalle tehdyistä malminetsintävarauksista. Heli Saavalainen kirjoitti kesäkuussa Helsingin Sanomissa näistä kaivosvarauksista otsikolla: Kaivosten luvattu maa

Ja sitä Suomi tosiaan vaikuttaa olevan. Maan kaivosmahdollisuuksia on mainostettu kaivosyhtiöille jopa Kolilta avautuvan kansallismaiseman kuvalla.

Se on toki vaan mainos. Mutta jotain se kertoo, jos kansallismaisemaa käytetään kaivosteollisuuden myyntivalttina. Mikä kaikki onkaan kaupan?

Yksittäisistä hankkeista isoon kuvaan

Sen lisäksi, että koetamme vaikuttaa yksittäisiin ongelmallisiin hankkeisiin, meidän pitäisi katsoa myös isompaa kuvaa.

Kaivoslakia ollaan uudistamassa.

Toivottavasti uusi laki turvaisi paremmin ainutlaatuiset luontokohteet, alkuperäiskansojen alueet ja paikallisten asukkaiden elinkeinot.

Jotta korvaamattomia alueita, maisemia ja elinmahdollisuuksia ei tuhottaisi. Että voittojen ei annettaisi valua ylikansallisille yhtiöille haittojen jäädessä paikallisten ihmisten ja luonnon maksettaviksi.

Karu totuus on se, että me tarvitsemme metalleja. Mutta me voimme vaikuttaa siihen, miten metallit tuotetaan.

Minä kirjoitan tätä blogia tietokoneella, jossa on metalleja. Niin on myös puhelimessani ja monissa muissa tavaroissani. Ja niin on todennäköisesti myös kaikissa niissä laitteissa, joilla tätä blogia luetaan.

Samoja metalleja, joita esimerkiksi Juomasuolta kaivettaisiin.

Minä haluaisin tietokoneen ja puhelimen, joihin ei ole käytetty lapsi- ja orjatyövoimalla tuotettuja metalleja. Tai arvokkaita luontoalueita, paikallisten elinmahdollisuuksia, vesistöjä, ilmaa ja maata pilaavissa kaivoksissa tuotettuja metalleja.

Ennen kaikkea minä haluaisin laitteita, jotka on kierrätetty tai valmistettu kierrätysmetalleista. Ihmiskunta on historiansa kuluessa kaivanut jo ylös valtavan määrän metalleja, ja siinä sivussa pilannut maita, vesistöjä, elinalueita ja aiheuttanut kärsimystä monelle.

Kierrossa jo olevista metalleista on maksettu valtavan suuri hinta.

Jos nämä jo kaivetut metallit kierrätettäisiin tehokkaammin ja hyödynnettäisiin paremmin, ei uusia ongelmallisia kaivoksia tarvittaisi lainkaan niin paljon.

Myös kuluttajalla on vastuu

Miten me voisimme vaikuttaa siihen, että laitteemme tehdään kestävästi ja eettisesti tuotetuista raaka-aineista?

Kotimaassa kaivoslain uudistus on avainasemassa tulevaisuudessa suunniteltavien hankkeiden ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien osalta.

Lisäksi meidän pitäisi tuntea vastuumme kuluttajina.

Jos me emme ala vaatia eettisesti ja ympäristön kannalta kestävästi tuotettuja metalleja tuotteisiin, ei kukaan meille tällaisia tuotteita tee.