Pieni, sulavaliikkeinen lumikko vilistää salamana pitkin hangenpintaa. Äkkiä se pysähtyy ja solahtaa sujuvasti lumen sisään. Muutaman sekunnin päästä eläin ilmestyy jälleen näkyviin liki itsensä painoinen kuollut myyrä suussaan ja jatkaa omaan rauhaan syömään saalistaan.

Pienestä koosta johtuen lumikon aineenvaihdunta on hyvin vilkas, ja siksi se tarvitsee noin yhden myyrän päivässä ravinnokseen. Yksi lumikko verottaa myyriä siis vajaan neljänsadan jyrsijän verran vuodessa.

Lumikon lisäksi Suomessa on myös samaan sukuun kuuluva, vähän suurempikokoinen peto, kärppä. Vaikka lumikko ja kärppä ovat hyvin samanoloisia ja -näköisiä otuksia, niiden käyttäytyminen eroaa ratkaisevasti toisistaan. Kärppä ei suurempana eläimenä viihdy yhtä paljon lumen tai kasvillisuuden alaisissa käytävissä kuin lumikko. Lisäksi kärppä saalistaa monipuolisemmin.

Lumikko on tiukasti erikoistunut peto, kärppä on enemmän yleispeto. Näiden lajien pienillä eroilla käyttäytymisessä ja lajien välisillä runsaussuhteilla on suuri merkitys myyrien kannanvaihteluihin, myyrälajiston runsauteen, kasvilajistoon, lintujen pesimämenestykseen ja koko ekosysteemiin.

Myyrien lisääntymistahti on huikea. Otollisissa olosuhteissa populaatio voi kasvaa yhden lisääntymiskauden aikana monikymmenkertaiseksi. Lisääntyminen ei voi kuitenkaan olla loputonta, vaan jossain vaiheessa alkaa loppua tila, taudit ja loiset lisääntyvät ja populaation sisäiset tekijät, kuten hormonierityksen muutokset ja stressi, alkavat rajoittaa lisääntymistä. Tällöin myyräkansaan iskevät myös lumikot. Myyräkannan kasvaessa myös lumikoiden määrä lisääntyy, viiveellä. Romahdusvaiheessa paljot lumikot verottavat vähenevää myyräpopulaatioita entisestään. Myyrien määrän romahtaessa hyvin erikoistuneet lumikot myös saalistavat ruokansa loppuun, ja ne nääntyvät pikkuhiljaa alueelta liki kokonaan pois.

Lumikoiden ja myyrien välinen kilpajuoksu saa aikaan Pohjois-Fennoskandiassa havaitun vuosien välisen myyräsyklin. Viime vuosituhannen loppuvuosina tässä dynamikassa tapahtui kuitenkin muutos. Myyräkannat alkoivat käyttäytyä enemmän epämääräisesti, samantapaisesti kuin ne käyttäytyvät etelämpänä. Syy tähän epämääräisyyteen johtuu petokillassa tapahtuneesta hienovaraisesta muutoksesta. Kärppä, joka sekin kyllä on myyriin erikoistunut peto, runsastui suhteessa lumikkoon.

Suurempikokoisena kärppä pystyy vaihtamaan paremmin vaihtoehtoiseen saaliiseen kuin lumikko. Kärppä myös tarvitsee enemmän ruokaa päivittäin, joten yhden kärpän vaikutus on suurempi kuin lumikon.

Kilpisjärvellä, Suomineidon Käsivarressa, lumikoiden ja erityisesti harmaakuvemyyrien vuorovaikutukset loivat pitkään tyypillisen vuosien välisen dynamiikan. Kärppien yleistyessä, ehkä ilmastonmuutoksen ja ravinteiden runsastumisen takia, harmaakuvemyyrän populaation nousu tyssäsi jo kesällä. Mikä tärkeintä, kärpät itse selvisivät seuraavasta talvesta käyttäen ravintonaan toista myyrälajia, punamyyrää. Kärpiltä ei loppunut ruoka samaan tapaan kuin lumikoilta oli loppunut aiemmin ja niinpä syklit hävisivät.

Harmaakuvemyyrä ja punamyyrä käyttävät osin erilaista ravintoa. Lajien välisen dynamiikan muutos vaikutti siten myös kasvilajien välisiin muutoksiin ja kasveja ravintonaan käyttävien hyönteisten lukumäärään. Lukuisampi kärppäjoukko pystyy myös saalistamaan lintuja monipuolisemmin ja vaikuttaa näin lintujen pesimälajistoon.

harmaakuvemyyräkärppälumikkomustela ermineamustela nivalismyyrämyyräsyklitpunamyyrä

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.