”Lapissa kaikki kukkii nopeasti.”

Näin tiesi jo Eino Leino meille kertoa. Nyt tiedämme senkin, että pohjoisessa kaikki myös lämpenee nopeasti. Nopeammin kuin missään muualla.

Arktinen vahvistuminen (Arctic amplification) on termi, jolla kuvataan ilmastonmuutoksen voimistumista, kun kuljetaan pohjoiseen pois päiväntasaajalta. Jos tropiikissa lämpenee asteen, pohjoisessa lämpötila nousee kaksi astetta. Kun keskileveyksillä ilmasto muuttuu yhden celsiuksen, pitää se Arktiksella tuplata.

Tiedemaailmalla ei ole täydellistä kuvaa siitä, miten arktisen vahvistumisen ilmiö syntyy. Ilmiö on todennäköisesti monien monimutkaisten vuorovaikutusketjujen tulos, mutta voimakkaimmat tekijät osataan nimetä. Jää ja lumipeite katoavat pohjoisilta meri- ja maa-alueilta aiemmin kuin ennen. Arktinen merijää ei saavuta samaa laajuutta kuin vielä vuosikymmeniä sitten.

Merijään pinta-alan seurannasta on tullut vuosittainen jännitysnäytelmä, jota median otsikoissa seurataan. Siihen kannattaakin kiinnittää huomiota.

Kun lumi ja jää sulavat, niiden alta paljastuvat tumma maa ja meri. Tiedetermein puhutaan albedosta. Albedolla tarkoitetaan sitä, kuinka suuri osa auringon säteilystä heijastuu pinnalta suoraan takaisin. Kun albedo pienenee, entistä suurempi osa auringon energiasta sitoutuu maata tai merta lämmittämään.

Sama ilmiö on helppo havaita kesähelteisellä parkkipaikalla. Musta asfaltti kuumenee auringossa polttavaksi, mutta valkoiseksi maalattu parkkiruutu pysyy miellyttävän viileänä. Sama tapahtuu pohjoisella Jäämerellä jään ja meriveden välillä, mutta mittakaava on valtava.

Modernit satelliittimittaukset arktisen merijään laajuudesta alkoivat vuonna 1978. Siitä lähtien syyskuinen merijää on huvennut jokaisena vuosikymmenenä yli kahta ja puolta Suomea vastaavan pinta-alan verran. Niin paljon paljastuu uutta tummaa pintaa, johon yöttömän yön auringon lämpö voi sitoutua. Myös talvisen lumipeitteen laajuus on jatkuvasti pienentynyt ja sulaminen aikaistunut. Ikävintä ilmiössä on, että se ruokkii itse itseään, kun paljastuva ja lämpenevä maa alkavat kiihdyttää lumipeiteen sulamista entisestään. Tämä on esimerkki positiivisesta takaisinkytkennästä, joista ilmastotieteessä paljon puhutaan.

”Mut pitkä vain on talven valta.”

Näin oli ehkä vielä Eino Leinon aikana, mutta nyt pohjoinen ilmastomuutos on voimakkaimmillaan juuri talvella. Paukkupakkaset vähenevät, mutta kesähelteet eivät yleisty samalla tahdilla. Pakkasukon tiukka ote pohjoisen napa-alueista alkaa hellittää. Jää- ja lumimassat ovatkin olleet ensimmäisiä, joissa ilmastonmuutoksen valtavat vaikutukset näkyvät.

Vedellä on tapana muuttaa olomuotoaan varsin ratkaisevasti nollan lämpöasteen hujakoilla. Siksi kahden asteen hyppäys miinus yhdestä plus yhteen on vaikutuksiltaan huomattavasti suurempi kuin kahden asteen lämpeneminen kahdeksastatoista kahteenkymmeneen. Pohjoisilla alueilla lämpötila sahaa ison osan vuodesta miinukselta plussalle ja takaisin, jolloin pienikin lämpeneminen voi heilauttaa koko ekosysteemin tilaa käänteentekevästi.

Arktinen voimistuminen ei ole kuitenkaan vain nykypäivän ilmiö, vaan se tunnetaan läpi historian. Pohjoisten alueiden ilmasto on aina heilahdellut lämpimämpiä ilmastovyöhykkeitä voimakkaammin. Jääkausijaksojen ja lämpökausien erot ovat olleet täällä suuria, ja siksi nykyisen kehityksen ei pitäisi tulla yllätyksenä. Mutta nyt mukana on uusi peluri, ihminen päästöineen, joka on lyönyt ilmastokehityksessä tallan pohjaan.

Kun jää ja lumi sulavat, ja Arktis lämpenee muuta maailmaa nopeammin, vaikutukset eivät jää paikallisiksi tai yhdentekeviksi. Pohjoisen sulavedet voivat muuttaa merivirtojen kiertoa. Arktisen ilmakehän heikentyvä polaaripyörre sylkee keskileveyksillä erilaisia äärisäitä entistä useammin. Arktinen tundra sisältää yhden maailman suurimmista hiilivarastoista. Ilmaston lämmetessä ja roudan sulaessa moni pelkää, että arktisen tundran hiili vapautuu globaaliin kiertoon.

Pohjoisessa luonnossa on monia ilmiötä, jotka voimistavat itse itseään. Kun yksi muutos nytkähtää eteenpäin, se työntää jo seuraavaa muutosta vauhtiin. Ihmisen toiminta on käynnistänyt Arktiksella suuren luokan kokeen, joka voi lopulta johtaa siihen, että menetämme pohjoisen jäiset elementit. Joku voi kysyä, mitä arktisesta luonnosta on silloin enää jäljellä.

”Sit’ aatellessa mieli apeutuu.”