Englantilaissyntyinen teatteriohjaaja Neil Hardwick pitää Suomea hyvänä maana, eikä muuttaisi kuin sijainnin, ilmaston ja kansan.

Kävin maaliskuun ensimmäisellä viikolla siskoni kanssa Lontoossa. Sijainti? Se on kieltämättä hyvä. Meren ympäröimä, mutta aivan liki muuta Eurooppaa. Ja Hardwick on oikeassa myös ilmastosta, sillä samaan aikaan kevät suorastaan vyöryi Londiniumiin (lat.).

Aurinko lämmitti vanhoja luita ja harmaita tuhatvuotisia kiviseiniä. Siirsi pöydät ja tuolit ulos ja teki piikin jäätelömyyntiin. Shortsit oli kaivettu komerosta – vai pitävätkö britit niitä vuoden ympäri? Puistoissa kukkivat narsissit,  krookukset ja koristekirsikat. Punarinnat helisivät, ruoho puski maasta voimallisena. Siis Suomen toukokuu!

Kuka sellaisina päivinä haluaa työntyä pimeisiin kirkkoihin tai museoihin tutkimaan loputtomia kokoelmia? Luonto suorastaan kiskoi puoleensa. Jättikaupungissa on miljoonia asukkaita, mutta sitä ei ole rakennettu täyteen. Kaikkialla on puistoja. Me asuimme kuuluisan Hyde Parkin laidalla, josta oli kävelymatka muun muassa St. Jamesin puistoon, Green Parkiin ja Thamesille. Kolusimme ne kaikki, kävelimme jalkamme kipeiksi, mutta nautimme.

St. Jamesin puistossa vesilinnut ja lokit metelöivät suloisena sekamelskana. Kesyt linnut kerääntyivät aina sinne missä ruokaa jaettiin.

Yhtäkkiä joku huomasi, että hanhella oli jo poikaset!
Ne kolme palleroa keräsivät ympärilleen sankan ihailijajoukon, eikä lepertelystä ollut tulla loppua.

Kevät sen teki. Sekoitti pään yhtä hyvin briteiltä, intialaisilta, italialaisilta, kiinalaisilta, arabeilta, venäläisiltä, tanskalaisilta – ja vähintään kahdelta suomalaiselta.

Kansaa ei tarvitse vaihtaa.