Kuva: Jouni Tikkanen
Siioista ei kannattaisi sanoa mitään. Niitä väitetään olevan pelkästään Euroopassa sata erilaista lajia, alalajia, rotua tai muotoa, eivätkä tutkijatkaan tiedä, millä sanoilla niistä pitäisi puhua. Ryhmä on hyvin monimuotoinen.
Suomen merialueella elää joka tapauksessa kaksi pääasiallista siikamuotoa, karisiika ja vaellussiika. Näistä karisiika viettää koko elämänsä meressä ja vaellussiika nousee jokiin kutemaan. Tähän aikaan keväästä kumpikin siika tulee yhtä aikaa meren rantaveteen syönnökselle, ja onkimiehet niiden perässä.
Kuinka hyvällä omatunnolla siikaa voi onkia?
*
Kysymys on vaikea, koska kalastaja ei oi tietää, mikä siika merestä nousee. Ulkonäöstä eri alkuperää olevia kaloja on mahdotonta erottaa.
WWF:n juuri päivitetyssä Kuluttajan kalaoppaassa Suomen merialueelta pyydetty siika saa keltaista valoa. Sitä voi siis syödä, mutta punastellen. Vaellussiika on erittäin uhanalainen etenkin vaellusjokien patoamisen takia, ja karisiikakin on nykyisin vaarantunut, koska rehevöityminen ja pohjien liettyminen ovat pilanneet sen kutualueita meren ulkokareilla.
Luonnonsiian pyyntiä ei voi pitää kestävänä muualla kuin kohtuullisissa määrin Perämerellä.
Siikaa riittää pyydettäväksi lähinnä siksi, että se on Suomen ylivoimaisesti eniten istutettu kalalaji. Syksyllä 2013 sitä kaadettiin Suomen vesistöihin yli 16 miljoonaa kappaletta pieninä, kesänvanhoina poikasina.
Enimmäkseen kyse on vesivoimayhtiöiden velvoiteistutuksista. Pääkaupunkiseudulla Helsingin veden ja Vuosaaren sataman maksamilla kalatalousmaksuilla istutetaan myös parisataatuhatta siikaa vuodessa, ja Helsingin kalastusalue istuttaa jonkin verran lisää. Etupäässä tuo kala on vaellussiikaa.
Kuka sen pyytää?
*
Siian pohjaonginnan sanotaan saaneen paikoin kansanliikkeen piirteitä. Menetelmä yleistyi Suomessa nopeasti 2000-luvun alussa, kun tieto sen pätevyydestä levisi. Teho perustuu siihen, että kumpikin mainituista siioista syö pääravinnokseen pohjaeläimiä, ja nyt jäiden lähdettyä meren hiekkarannoilta löytyy monisukasmatoja, joita painon avulla pohjaan uitettu kastemato muistuttaa. Parhaimmillaan pohjaongen antama saalis voi olla hyväkin.
Luonnonvarakeskuksen uusimman, vuonna 2012 julkaistun tilaston mukaan suomalaisten vapaa-ajankalastajien pyytämästä siikasaaliista kuitenkin vain 12 tonnia saatiin ongella. Pohjaonginta saatetaan luokitella myös heittovavalla tapahtuvaksi kalastukseksi – sillä saatiin 22 tonnia. Tähän verrattuna 1014 tonnin verkkosaalis on aivan eri sarjassa.
Verkon silmäkoko on siis koko maan mittakaavassa siian selviytymisen kannalta paljon olennaisempi asia kuin pohjaonkijoiden pienet koukut, vaikka pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa, jossa pohjaonginta on suosituinta, ukkoja voi olla rivissä rinta rinnan koko aurinkoisen päivän.
*
Verkkojen silmäkoosta käydään juuri nyt kovaa vääntöä, kun kalastusasetusta ollaan päivittämässä ensi syksyksi. Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen on esittänyt siikaverkkojen silmäkoon korottamista 50 millimetriin, jotta vaellussiika ehtisi kasvaa 40-senttiseksi. Sellaisena se nimittäin lisääntyy ensi kerran.
Meneekö esitys läpi?
Näkee ken elää.
Perämeren karisiika on jonkin verran hidaskasvuisempi kuin Suomenlahden vaellussiika, ja paikalliset kalastajat eivät katsoisi rajoitusta hyvällä. Vielä pienemmäksi jää vaellussiian sisävesissä elävä muoto reeska, jota kutsutaan myös riiaksi, tuppisiiaksi ja murokkaaksi.
Voi olla kalastusasetuksesta tulee siian osalta yhtä sekava kuin siika on itse.
Juttua on muutettu 19.3.2015 KLO 10:00 WWF:n kalaoppaan osalta, kun uusi opas julkaistiin. Siian luokitus ja sen perustelut pysyivät samoina.