Kuva: Jouni Tikkanen
Harvoinpa toimittaja osuu itse mäyrän pesälle. Saaristossa sukuloidessa sattui, että mäyräperhe kömpi esiin autiotalon nurkan alta juuri, kun palasimme iltalenkiltä kasveja keräämästä.
Mäyränpentu sai juosta pesäkololta 20 metrin päähän ennen kuin emä tuli hakemaan sen niskasta takaisin. Matka on aika lailla sama kuin se, jonka päähän ihmisvanhemmat sallivat juuri kävelemään oppineiden penikoidensa mennä. Ihmislasta ei vain tulla hakemaan niskasta hampailla vaan käsin kainaloiden alta. Molemmat vanhemmat kyllä murisevat yhtä ärtyneinä.
Erikoistutkija Kaarina Kauhala Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että saaristossa, joka on Suomen leudointa aluetta, mäyrä on voinut tulla kiimaan muuta Suomea aiemmin. Siksi pennut ovat voineet syntyä jo maaliskuulla ja ovat aktiivisia nyt, eivät heinäkuussa, niin kuin tavallisesti.
Mutta eikö mäyrän pitäisi olla hämäräaktiivinen eläin? Seuraavana aamuna päätön mäyränpoikanen nimittäin jolkotti keskellä kirkasta auringonpaistetta kameran eteen, kaukana pesäkololta.
”Kyllähän se on aika tiukastikin hämärä- tai yöaktiivinen ja lähtee myöhään illalla liikkeelle. Mutta poikaset ovat vähän sellaisia, että niitä saa vahtia, ja joku on sitten varmaan livahtanut karkuun. Petoeläinten poikaset ovat aika uteliaita tietyssä iässä. Silloin luonto karsii niitä rankalla kädellä.”
Mitä luontaisia vihollisia mäyrällä voisi olla? Ilves?
”No ilves, ja kettu, jos se on pieni poikanen, mutta tuo on ollut jo isompi.”
Kauhala kertoo, että mäyrällä on niin huono näkö, ettei se tajua vaaraa, jos ei saa siitä vainua. Hänelle itselleenkin on käynyt niin, että mäyrä tuli sopivalla tuulella kahden metrin päähän. Sitten se säikähti ja lähti syvästi järkyttyneenä latomaan.
Tuo kohtaaminen tapahtui kuitenkin hämärissä. Yleensä mäyrä liikkuu yössä ja saalistaa matoja, hyönteisiä, myyriä ja sammakoita. Harvoinpa me olemme sen kanssa yhtä aikaa hereillä.
Kuva: Jouni Tikkanen
