Kuva: Jouni Tikkanen. Karja laitumella merenrannan tervaleppälehdossa.

Kokoan Suomen Luonnon ajankohtaissivuja ja seuraan sen takia työkseni uutisia. Jatkan siis työpaikalla sitä, mihin aamulla Hesaria lukiessa jään.

Harvoin on ajankohtaisten asioiden virtaa seuratessa sattunut silmiin yhtä häiritsevää uutisparia kuin nyt.

Ensimmäisen uutisen tipautti sähköpostiini Helsingin yliopiston viestintäosasto. Biologi Aleksi Lehikoinen ja kumppanit olivat tehneet tutkimuksen, jossa he osoittivat, että kaikkein tavallisimmat vesilinnut, kuten tavi ja haapana, ovat vähentyneet rehevillä järvillä ja merenlahdilla. Kirjoitin asiasta Suomen Luontoon (7/2015) ja kollega Arja Kivipelto Helsingin Sanomien Tiede-sivuille. Kummassakin jutussa viitattiin tutkijoiden johtopäätökseen, jonka mukaan ilmiön taustalla on se, että rehevät vesistöt ovat rehevöityneet liikaa ja kasvaneet umpeen. Tämä johtuu etupäässä kahdesta tekijästä: siitä, että vesiin valuu liikaa ravinteita, ja siitä, etteivät lehmät enää laidunna rannoilla.

Ehdotinkin oman juttuni lopuksi, että valtio palauttaisi kiireesti rantalaidunnuksen kunniaan maataloustukien avulla. Sen sijaan huomasin, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (Avi) haluaa eroon rantalaidunnuksesta, koska tarpeitaan tekevä karja pilaa veden laadun (Maaseudun Tulevaisuus ma 7.9 ja HS ma 21.9.). Virasto perustelee päätöstään nitraattiasetuksella, jolla hillitään ravinteiden valumista vesiin.

Kumpi on siis suurempi ongelma: ravinteiden valuminen lehmän lannasta vai se, että rannat kasvavat umpeen, kun lehmien laidunnus lopetetaan? Arvaisin, että jälkimmäinen, koska sorsien ja kahlaajien suosimat rantaniityt ovat suojeltuja perinneympäristöjä, jotka ovat syntyneet nimenomaan lehmien laiduntaessa rannoilla. Sitä paitsi on mahdotonta, että lehmät paskoisivat yhtä paljon kuin ne syövät. Päinvastoin: karja kerää itseensä rantakasvien sitomia ravinteita, jotka ovat näin vesistön ravinnekuormituksesta pois.

Tänään Pihvikarjaliitto lähestyikin tiedotteella, jossa se pitää Avi:n päätöstä käsittämättömänä. Liitto huomauttaa, että rantaniityt luokitellaan Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi luontotyypiksi ja että luonnon monimuotoisuuden pelastaja on tässä tapauksessa laiduntava eläin. En noin yleisesti ottaen tahdo lobata pihvikarjan tuotantoa, mutta tällä kertaa Pihvikarjaliitolla taitavat olla sekä tiede että laki ja asetus puolellaan. Myös eri lehtien haastattelema utajärveläinen maanviljelijä Jukka Piirala näyttää ymmärtäneen asian, koska on valittanut asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen.

Veikkaanpa, että oikeudessa nähdään todistajana vielä parikin biologia. Heidän pitää antaa vastaus kysymykseen, paskooko lehmä enemmän kuin syö.

laidunnusperinneympäristörantaniitty