Kuva: Karjalan kannas on runsaan sadan vuoden ikäisessä metsäkartassa muutamia valtionmetsiä lukuun ottamatta hyvin paljon hakattu. Atlas Öfver Finland 1911 / Finländska Sällskap för Geografi
Me, jotka muistamme Kööpenhaminan ilmastokokouksen vuodelta 2009, emme juuri jaksa toivoa, että ilmastonmuutosta voitaisiin pysäyttää Pariisissakaan.
Toivottomuuden keskellä on kuitenkin hyvä tietää, että politiikalla voisi vaikuttaa ympäristöasioihin, jos se pantaisiin vaikuttamaan. Tästä on tuoretta tutkimustietoa, vieläpä ihan läheltä Suomea, nykyisestä Venäjän Karjalasta.
Tutkijat Aapo Rautiainen, Tarmo Virtanen ja Pekka E. Kauppi selvittivät Environmental Science & Policy -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessaan metsän rakenteen muutoksia Karjalankannaksella vuosina 1939–2005. Tuolle ajanjaksolle mahtuu kaksi poliittista mullistusta: Toinen maailmansota, joka siirsi Kannaksen itäosat sosialistisen Neuvostoliiton hallintaan, ja Neuvostoliiton romahdus, jonka myötä Kannakselle rantautui Venäjän 1990-luvulla omaksuma autoritaarinen turbokapitalismi.
Aikakausilla on eroja.
Vuonna 1939 Karjalankannas oli vielä suomalaista maalaismaisemaa. Metsät olivat huonossa kunnossa, koska maaomistus oli jakautunut enimmäkseen pientiloille, jotka olivat hakanneet metsiään miten tahtoivat parin sadan vuoden ajan. Omaa silmänkantamaa laajempi näkemys puuttui.
Sodan jälkeen sosialistisessa Neuvostoliitossa siirryttiin keskusjohtoiseen suunnitelmatalouteen. Metsät jaettiin kolmeen luokkaan käyttötarkoituksen mukaan: 1) suojelu- ja virkistysmetsiin, 2) monikäyttömetsiin ja 3) talousmetsiin. En tiennytkään, että peräti 80 prosenttia Karjalan metsistä siirrettiin ykkösluokkaan ja että juuri tämän takia ne saivat koko neuvostoajan metsittyä rauhassa. Verratessaan vuoden 1939 maastokarttaa vuonna 1987 otettuihin satelliittikuviin Aapo Rautiainen ja kumppanit huomasivat, että metsät olivat Neuvostovallan aikana kuusi- ja mäntyvaltaistuneet, niin kuin boreaaliset metsät luonnostaan tekevät, jos niiden kehitys saa edetä rauhassa. Kannaksen metsistä tuli viidessä vuosikymmenessä mahtava hiilivarasto ja vanhan metsän lajien varasto, josta riitti kaiken maailman öttiäistä Suomenkin metsiin. Meillähän metsät samaan aikaan köyhtyivät tehometsätalouden yleistyessä, vaikka puumäärä toki lisääntyikin.
Neuvostoliiton romahdus merkitsi uutta mullistusta. Karjalan metsät pysyivät edelleen Venäjän valtion omistuksessa, mutta niiden hakkuut sallittiin. Tämä näkyy verratessa vuosien 1987 ja 2005 satelliittikuvia: Kannaksen metsät nuortuivat 18 vuodessa ja havupuiden suhteellinen osuus pieneni. Tutkimuksen ulkopuolelta tiedetään, että aivan viime vuosina mökkirakentaminen ja metsätieverkostojen tiheneminen ovat myös muokanneet maisemaa.
Mitä voisimme tästä oppia?
Että politiikka voi vaikuttaa ympäristön tilaan, paljonkin. Mutta se voi vaatia niin suuria poliittisia kumouksia, että tapahtuessaan ne lähinnä pelottavat pientä ihmistä.
Voimme oppia myös, että keskusjohtoinen sääntely saa aikaan ihmeitä, niin kuin sen purkaminenkin.
Tämä ei tarkoita, että sääntely olisi aina hyvä asia. Noin yleisesti ottaenhan suunnitelmataloudella edistettiin Neuvostoliitossa ympäristötuhon asiaa, selkeä valtaosa maan metsistä näet sijoitettiin luokkiin 2 ja 3 ja niitä hakattiin entistä raivokkaammin. Mutta eipä suunnitelmatalouden loppuminenkaan ole auvoa tuonut: vuoden 1991 jälkeen venäläiset ovat vain eläneet läntisessä suunnitelmataloudessa, jossa suunnitelmana on, että taloutta kasvatetaan ottamalla yhä uusia asioita taloudellisen toiminnan piiriin. Se tarkoittaa sääntelyn purkamista.
Juuri alkaneessa Pariisin ilmastokokouksessa väännetään kättä hyvin perustavista asioista: Läntinen talousmalli on voittanut ja levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta samalla se on törmännyt omiin rajoihinsa. Maailma ei riitä. Hiilinielut eivät riitä. On pakko tehdä omaa silmänkantamaa laajempia suunnitelmia, joihin kaikki sitoutuvat, ehkä silläkin uhalla, että ympäristön hyvinvointi menee talouden ja ihmistoiminnan kasvun edelle. Tämä tekee Pariisin neuvotteluista niin vaikeita. Kunnon käänteeseen tarvittaisiin sellaista suunnitelmataloutta, jota Neuvostoliitossakin olisi pidetty liian rajoittavana.
Lähde: Rautiainen A., Virtanen T., Kauppi P. E.: Land cover change in the Isthmus of Karelia 1939–2005: Agricultural abandonment and natural succession, Envivonmental Science & Policy 55 (2016) 127–134.