Avaruusromua on Yleisradion mainio kokeellista musiikkia soittava radio-ohjelma, mutta se tarkoittaa myös Maata avaruudessa kiertävää, ihmisen aikaansaamaa roinaa.

Eihän niitä romuja onneksi tule ajatelleeksi, kun tiirailee yötaivaalta Väinämöisen viikatetta tai Orionia tai kun viettää täydenkuun juhlia samettisen tähtitaivaan alla. Mutta kun romut tulevat puheeksi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin kanssa, asiaa lähestyy eri näkökulmasta.

Haastattelin Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Minna Palmrothia 
marraskuun numeroomme suomalaisesta avaruustutkimuksesta, kun puhe kääntyi avaruusromuun. Kuinka paljon sitä on?

Palmrothin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: Maan lähiavaruus on täynnä romua. Siellä pimeydessä vaeltavat niin ehjät kuin rikkoutuneetkin satelliitit sekä kantorakettien palaset, puhumattakaan pienistä maalihiukkasista.

Maan kiertoradalla arvellaan olevan kaikkiaan yli sata miljoonaa erikokoista kappaletta. Siis yli sata miljoonaa! Ihmiskuntaa ei voi ainakaan toimettomaksi moittia.

Avaruusromu voi tietysti törmätä Maahan, mutta suurempi uhka on se, että romu vahingoittaa satelliitteja. Jos huonosti käy, telkku ei enää näy eikä kännykkä toimi.

Nyt alkaa huolestua jo tähtitaivaan tiiraajakin. Olisiko syytä laatia avaruudensuojelulaki?

Muualla Euroopassa ongelma on tunnistettu, ja siellä puhutaan jo kestävästä avaruustutkimuksesta (Sustainable Space Research). Avaruuteen pitäisi saada samat säännöt kuin vaikkapa kansallispuistoihin: jokainen siivoaa omat roskansa.

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 9/2015. Lue Minna Palmrothin haastattelu Suomen Luonnosta 9/2015.