Minulla oli vielä hetki sitten kaksi työtä, mutta viime viikkoina niistä on ollut jäljellä pelkkä odotus. Päivät ovat sulautuneet yhdeksi, arki on viikonloppua ja viikonloppu arkea. Tekevälle ihmisille raskainta ei ole tällä hetkellä työttömyyden tuoma taloudellinen paine vaan se ettei energiaa pääse kuluttamaan tuttuihin asioihin. Ja kun tuttujen asioiden tilalle yrittää kehittää uutta, juuri uuden luomiseen ei kuitenkaan tunnu olevan riittävästi keskittymiskykyä kun vanhakin jäi kesken.

Monen elämä pysähtyi varoittamatta, mutta luonto jatkoi kulkuaan – aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmisten ja yhteiskuntien näkökulmasta koko maailma painui hetkessä polvilleen siinä samassa kun kevät valtasi varmoin ottein kaikkea ympärillä. Se luonnossa on upeinta. Tuntuu, kuin se olisi aina askeleen johdossa.

Kaikesta huolimatta ja kaiken vuoksi on monta asiaa mistä olen erityisen kiitollinen. Luontokuvaukseen liittyen yksi keskeisimmistä asioista on ollut mahdollisuus palata vanhan, kaivatun äärelle. Olen herännyt aamuyöllä neljältä, juonut kahvin ja kantanut luonnonvaraisten eläinten kuvaamiseen käyttämäni telen rinkassa suolle. Pystyttänyt siellä teltan, käynyt makuulle makuualustalle ja odottanut näytelmän alkua. Tuon jokakeväisen näytelmän, mitä vaille olen kahtena viimeisenä vuonna jäänyt. Teeret ovat taistelleet pitkästä aikaa tiensä muistikorteilleni.

Soidin on vielä kesken, joten palaan myöhemmin tarkemmin siihen miten omalla kohdallani toteutan teerikuvausta. Siihen saakka toivotan jokaiselle mahdollisuutta nauttia upeasta keväästä tämän poikkeuksellisen ajan keskellä!