Vuoden ensimmäinen neljännes on monella tapaa ainakin itselleni hyönteisharrastamisen palauttavin. Siinä missä loppuvuodesta alkaa olla hiljalleen täynnä hyönteisiä, niiden valokuvaamista, kuvankäsittelyä ja määrittämistä, alkuvuodesta pystyy ottamaan aihepiiriin välttämätöntä etäisyyttä. Samalla odotukset seuraavaan aktiiviseen maastokauteen kasvavat.

Sain edellisvuoden valokuvat käsiteltyä valmiiksi maaliskuun toisena viikonloppuna. Tuntuu aina yhtä ratkaisevalta todeta, että urakka on vihdoin valmis ja kesän lähestymisen kannalta ajoissa. Tosin loppuvaiheessa oli jo varaa pitää silloin tällöin välipäiviä tai viikkoja. Tilannetta tasapainottaa myös aikaisemmilta vuosilta arkistoihin kasautuneet epäselvät tapaukset.

Otin seuraavaksi tehtäväkseni havaintojen tallentamisen laji.fi:hin. Tämä on monesti se osa-alue, mistä poden huonoa omaatuntoa. Havaintojen tallettamisesta on liian helppo luopua muihin elämän kiireisiin vedoten. Tietystikään kirjaamisen ei pitäisi tuntua velvoitteena, eikä harrastamisen edellytyksenä. Koen kuitenkin, että havaintojen tallentamisella saavutetaan suuri hyöty lajien seurannalle ja muulle tutkimukselle. Yhden ihmisen tekemillä havainnoilla ei niin kovin suurta merkitystä ole, paitsi erityisen harvinaisten, uhanalaisten tai vahingollisten vieraslajien osalta, mutta kun ajatellaan kansalaishavaintoja kokonaisuutena, on mittakaava aivan toinen. Laji.fi:hin on tällä hetkellä kirjattu yli 50 miljoona havaintoa!

Laji.fi:hin tallentamansa havaintoerät löytää helposti omien havaintoerien listauksesta ja tietoja voi tarvittaessa täydentää myöhemmin.

Omana tavoitteenani on myös rutiinien muokkaaminen niin, että havaintojen kirjaamisen saisi osaksi kuvankäsittelyä. Joskus se on alkukesästä toiminutkin, mutta kun kuvia alkaa kertyä, paine jonon pienentämiseen kasvaa liian suureksi. Tästä syystä ”reaaliaikainen” kirjaaminen on jäänyt, mutta löytöpaikat olen sentään onnistunut syöttämään kuvien metatietoihin. Tämä helpottaa havaintojen tallentamista jälkikäteen merkittävästi. Tosin kun hyönteisiä etsii, sitä tulee samalla havainnoitua lukuisia lajeja, jotka ovat itselle niin tuttuja, ettei yksilöitä tule dokumentoitua valokuvaamalla. Nämä havainnot olen mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt kirjaamaan ylös joko matkapuhelimeen tai vihkoseen. Myös tavallisten ja yleisten lajien havainnoilla on merkitystä, viimeistään siinä vaiheessa, jos niitä ei enää samoilta alueilta kerry.

Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti sain kirjattua vuoden havainnot. Toki viime vuosi oli hyvin kiireinen ja hyönteisiä tuli etsittyä aktiivisesti vain muutamista eri lokaatioista. Kuvia en myöskään laittanut havaintojen yhteyteen kuin muutamista omasta mielestäni tärkeistä havainnoista.

iNaturalist-palvelun tai -sovelluksen kautta havaintoja olisi mahdollista kirjata suoraan yhteisön tunnistettavaksi. Sovellus itsessään osaa arvata lajia kuvan perusteella ja toisinaan suoriutuu tehtävästä erinomaisesti. Yhtenä hankaluutena koen itse sen, etteivät havainnot kirjaudu varmistettuina ennen kuin riittävän moni on vahvistanut määritysehdotuksen. Toisaalta tämä tekee havainnoista myös luotettavampia.

Lopuksi oli edessä kuvien arkistointia helpottava rutiini. Käsittelen valokuvat Adobe Lightroomissa, johon olen rakentanut hakusanat taksonomisen hierarkian mukaisesti. Tällöin voin helposti hakea vaikkapa kaikki kovakuoriaiset tai pelkät kärsäkkäät. Hierarkia helpottaa myös hakusanoitusta. Lajinimen avulla lopulliseen kuvatiedoston hakusanoiksi muodostuu myös ylemmät taksonomiatasot ja niiden suomenkieliset vastineet.

Koska katalogissa olevia kuvia ei voi tallettaa erillisiksi kuviksi kansiorakennetta huomioiden, siirrän valmiit ja hakusanoitetut kuvat omaan kansioonsa odottamaan. Yleensä kerran tai pari vuodessa muodostan kuvista erilliset tiedostot, jotka tallennan lopullisen kuva-arkiston juureen. Tämän jälkeen vaihdan Lightroomin katalogia, joka pitää sisällään kuva-arkiston kansiot. Yhtä hyvin tässä voisi käyttää samaa katalogia, mutta muistintarve on kasvanut aiemmille koneille liian suureksi. Päivitän uudet kuvat katalogiin ja laji kerrallaan raahaan kuvat omiin kansioihinsa taksonomiahierarkiassa. Jos laji on uusi, täytyy sille vain luoda uusi kansio. Samalla saa kivan muistutuksen saavutetusta elämänpinnasta.

Lightroomin katalogissa eri lajit on järjestetty taksonomisen hierarkian mukaan, mikä helpottaa kuvien löytämistä huomattavasti.

Kansiosta muodostuu automaattisesti varmuuskopiot verkkopalveluun, jonka jälkeen kuviin pääsee käsiksi käytännöstä mistä vain ja pystyn helposti mobiilisovelluksen tai verkkoselaimen avulla jakamaan muille esimerkiksi tietyn lajin kuvat. Kun urakka on tehty ja varmuuskopiointi päivittynyt, voi huokaista helpotuksesta. Tässä kohtaa on saanut kuvankäsittelystä jo sellaisen ähkyn, että kaipaa päästä takaisin maastoon ja löytämään sekä valokuvaamaan hyönteisiä.

Keväästä syksyyn tuleekin pitkälti kerrytetty kuvia käsittelyjonoon. Silloin tällöin niitä myös saatan käsitellä pois alta, eritoten poistella epäonnistuneita otoksia, jotta kuvien kokonaismäärä ei alkaisi ahdistaa etukäteen. Ruutuja tulee kuitenkin räpsittyä monia tuhansia.

Syksyä kohden harrastuksen pääpaino siirtyy yhä enemmän kuvien käsittelyyn. Se tuntuukin ihan kivalta vaihtelulta tauon jälkeen. Kun kuvia käy läpi, palautuvat kesän muistot mieleen. Alkuun urakka voi vaikuttaa ylivoimaisen suurelta, mutta kun sinnikkäästi pyrkii hoitamaan vähintään viisikymmentä kuvaa pois alta päivässä, kokonaismäärä hupenee kuin huomaamatta. Viisikymmentä kuvaa voi tuntua suurelta määrältä, mutta on oikeastaan varsin vähän, varsinkin alkuvaiheessa, jossa poistettavia otoksia on runsaasti. Lisäksi täytyy huomioida yhdistettävät kuvapinot, joissa voi olla kymmenkunta erillistä otosta. Ja näitä pinoja voi olla samasta yksilöstä useita, koska aina yhdistäminen ei onnistu, mikäli kuvauskohde on liikauttanut tuntosarveaan tai raajaansa väärään aikaan.

Kirjoituksen aloittamisen ja julkaisun välillä lumet ovat jo ehtineet sulaa ja taitaa olla aika kaivaa hyönteisseula talviteloilta ja aloittaa uusi kausi. Lopuksi vielä muutamia lajinostoja viime vuodelta.

Taigamustiainen (Capsus cinctus) oli Lapin Sallaan suuntauneen matkan yksi toivelajeista. Yksilöitä löytyikin runsaasti.

Sarvikuonokkaiden (Oryctes nasicornis) kanssa minulla on ollut aina huonoa onnea matkassa. Tämä oli jo kolmas kuollut koirasyksilö, jonka olen elämäni aikana löytänyt. Tällä kertaa Ruissalosta löytynyt raato oli sen verran hyvässä kunnossa, että siitä sai sentään valokuvia.

Valeskorpioneja esiintyy maassamme sen verran rajatusti, että itselleen uuden lajin löytämisestä voi olla aina hyvin ilahtunut, vaikka samalla tiedostaa että seuraavan uuden lajin löytäminen muuttuu vieläkin hankalammaksi. Tällä kertaa uusi laji oli saaristovaleskorpioni (Chthonius tetrachelatus).

Omalta pihalle sai muutaman valotuskerran avulla houkuteltua kymmenkunta uutta lajia itselleen. Pääpaino oli perhosissa. Mieleenpainunein oli hyvin harvinainen lahopuulaji, puuhärö (Pediacus depressus). Lajista löytyy 2000-luvulta vain toinen kirjattu havainto Uudeltamaalta. Suurin osa tuoreista havainnosta on peräisin Örön saarelta. Lisäksi lajia on löytynyt mm. Turun Ruissalon erakkokuoriaisille rakennetuista humuspöntöistä.

Ruotsista löytyi useampia kivoja lajeja, joita ei Suomessa vielä esiinny tai jotka ovat maassamme hyvin paikallisia tai harvinaisia. Yksi esimerkki on tämä komea ”lupiinikärsäkäs” (Charagmus gressorius). Suvusta esiintyy Euroopassa kahta eri lajia, jotka molemmat aiheuttavat merkittäviä vahinkoja lupiniikasvustoille. Suurimman vahingon aiheuttavat lupiinien juuristossa elävät toukat. On hyvin mahdollista, että tämä laji leviää myös Suomeen lähivuosina. Ruotsiin ja Baltiaan lajit levisivät vasta 2010-luvun alussa. Kun näin käy, nähtäväksi jää, pystyykö se hillitsemään haitallisten vieraslajien leviämistä.

Uusia hyppyhämähäkkilajeja löytyi viime vuonna kolmin kappalein. Tämä ansarihypykki (Hasarius adansoni) oli suurin yllättäjä. Lajia esiintyy lähinnä kasvihuoneissa ja olisin voinut kuvitella että siihen saattaisi törmätä ainoastaan puuharhamyymälässä, mutta yksilö tuli vastaan Nummella sijaitsevan Kasvihuoneilmiön myymälässä. Toki suuri osa myymälästä on rakennettu vanhan kasvihuoneen sisälle ja sisustuksessa on hyödynnetty reilusti viherkasveja. Valokuvissa ansarihypykkikoiras saattaa muistuttaa hyvin paljon viiksihypykkikoirasta, mutta lajien kokoero on niin merkittävä, ettei niitä voi käytännössä sekoittaa.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.