Buteo buteo

Koko: Pituus 48–56 cm, siipien kärkiväli 110–130 cm.

Tuntomerkit: Keskikokoinen, tavallisimmin sekä päältä että alta tummanruskea mutta värimuuntelu on hyvin laajaa, ja hyvin vaaleitakin yksilöitä tunnetaan. Istuu saalista tähytessään usein näkyvästi tolpalla, langalla tai aidanseipäällä. Lentokuvassa siiven takareunaa kiertää tumma ”surureunus”. Siivet melko tasaleveät ja siivenkärjet leveähköt, kärjessä viisi harittavaa sulkaa.

Pesintä: Pesii usein parantelemassaan vanhassa variksen risupesässä puussa, yleensä männyssä tai kuusessa melko korkealla. 2–6 munaa. Molemmat puolisot hautovat.

Levinneisyys: Pesivänä Metsä-Lapin korkeudelle. Tunturialueella hiirihaukan korvaa piekana.

Ravinto: Hiiret ja myyrät, käärmeet ja liskot sekä linnut. Saalistaa usein paikallaan ilmassa lekuttelemalla.

Muutto: Nimirodun linnut talvehtivat Euroopassa, itäiset vulpinus-rodun linnut muuttavat Afrikkaan. Saapuu keväällä varhain jo maaliskuulta alkaen, syksyllä muuttoa näkee elokuulta lokakuulle. Hiirihaukat muuttavat parvittain, ja niitä näkee usein peltoaukeiden yllä kaartelemassa pieninä hajanaisina parvina, toisinaan jopa kymmenien lintujen vahvuisina parvina.

Uhanalaisuus: Suomessa vaarantunut VU ja rauhoitettu.

 

Kuva: Dick Forsman