Rantavedessä kelluva veikeännäköinen korvameduusa (Aurelia aurita) herättää herkästi merenrannalla liikkujan mielenkiinnon. Loppukesällä rannoille ilmestyy kuin tyhjästä valtavia meduusalaumoja. Moni sukeltaja on syksyllä saanut ikimuistoisen elämyksen osuttuaan sukeltamaan keskelle sakeaa meduusaruuhkaa.

Missä meduusat piileskelevät muun ajan vuodesta ja miksi emme näe niitä? Vastaus löytyy korvameduusan elinkierrosta. Meduusoiden polyypit elävät tiukasti kalliopohjiin kiinnittyneitä, kuten serkkunsa polyyppieläimetkin -kummatkin kuuluvat polttiaiseläinten pääjaksoon. Poikkeuksena rannikkomme muista polttiaiseläinlajeista korvameduusalla on elämässään myös vapaasti uiva meduusavaihe.

Läpikuultava hyytelökello paljastaa korvameduusan rakenteen. Kellon reunan pyyntilonkerot ja liuskamaiset suulonkerot erottuvat selkeästi. Sukurauhaset hehkuvat kuvassa kauniin vaaleanpunaisina. Kuva: Heidi Arponen.

Korvameduusan kellossa näkyvät neljä korvamaista kiehkuraa ovat sukurauhasia. Koiraalla nämä rauhaset ovat sinipunertavat, naarailla vaaleanpunaiset. Jotta koiraan veteen laskemat siittiöt hedelmöittäisivät naaraan munasolut, täytyy samoilla vesillä uiskennella paljon kanssameduusoita. Korvameduusoiden kesäiset massakokoontumiset saattavatkin liittyä ennen kaikkea lisääntymiseen.

Hedelmöitetyt munasolut kehittyvät naaraan sisällä edelleen toukiksi, jotka vapauduttuaan kiinnittyvät merenpohjaan. Toukista kehittyy muutaman millimetrin mittaisia torvimaisia polyyppeja, joiden toisessa päässä hulmuilee lonkeromaisia ulokkeita. Polyypit asettuvat kasvamaan kivien, kallioiden tai muiden kiinteiden pintojen kalteville tai negatiivisille alapinnoille. Emme varmuudella tiedä, miksi polyypit katselevat maailmaa mieluiten ylösalaisin. Kattopinnoilla roikkuminen varmasti ehkäisee merenpinnalta laskeutuvan sedimentin kertymistä polyyppien päälle ja saattaapa lepakkoasento helpottaa pienten meduusakiekkojen lähtöä kellumaan vapaaseen veteen. Kallioseinämillä roikkumalla polyyppi myös hamuaa pyyntilonkeroillaan tehokkaasti ravintoa ohi ajelehtivasta planktonista.

Tavallisin paikka, missä sukeltaja kohtaa vaaleaa polyyppinukkaa on 20-30 metrin syvyyksissä kalliojyrkänteillä, mutta polyyppeja on löytynyt vaikkapa vanhojen hylkykaarien ja muiden rakenteiden alapinnoilta, ihan muutaman metrin syvyydestä.

Paikallaan elävistä polyypeista silmikoituu kevään koittaessa uusia pieniä korvameduusoita. Milloin tämä silmikoituminen täsmälleen tapahtuu, sitäkään emme varmuudella tiedä. Veden lämpötila vaikuttaa kuroutumiseen, joten lämpiminä keväinä kuroutuminen alkaa aikaisemmin. Ilmastonmuutos saattaakin pikkuhiljaa aikaistaa meduusakiekkojen irtautumista polyypeista. Jännittävää ajatella, että näitä minimeduusoita pulpahtelee kellumaan jossain rantakallion kielekkeellä tälläkin hetkellä!

Kun kallioseinämän vaaleaa nukkamattoa katsoo oikein tarkasti, polyyppien päissä erottaa pitkiä pyyntilonkeroita ja niiden keskellä uusien meduusakellojen aihioita. Kuva: Pekka Tuuri.

Leppoisan, hyllyvän ulkonäön ei pidä antaa hämätä, sillä korvameduusa on melkoinen petoeläin. Meduusoilla onkin oma tärkeä roolinsa ulapoiden ravintoverkoissa: Saalistaessaan eläinplanktonia ne vaikuttavat osaltaan jopa kalantuotantoon maailman merissä. Läpikuultavia hyytelökelloja katsellessa alkaa kuitenkin väkisin miettiä, miten ilman käsiä tai käpäliä voi saalistaa ja syödä?

Vapaasti kelluvassa meduusavaiheessaan korvameduusa saa saaliikseen kaikenlaista ohi kelluvaa ravintoa, kuten eläinplanktonia, pikkuäyriäisiä, kalanmätiä ja jopa kalanpoikasia. Saalis takertuu kellomaisen ruumiin alapinnalla olevaan limaan, mistä se kulkeutuu kellon reunan pyyntilonkeroiden ulottuville ja sieltä edelleen neljän liuskamaisen suulonkeron avustuksella kellon alapinnalla sijaitsevaan suuaukkoon. Lonkeroiden polttiaissolut erittävät myrkkyä, jolla meduusa lamaannuttaa saaliinsa. Onneksi kotoisan korvameduusamme myrkky on sen verran heikkoa, ettei se aiheuta ihmiselle minkäänlaista vaaraa.

Kahden solukerroksen paksuisen hyytelökellon luulisi olevan herkästi aallokossa ja rantakivikoissa rikkoutuva rakenne, mutta mitä vielä! Vapaasti kelluva hyytelöhässäkkä on aikojen saatossa osoittautunut varsin oivalliseksi ja kestäväksi elämänmuodoksi. Meduusat ovat evolutiivisesti hyvin vanha ryhmä, sillä fossiililöydöt ovat paljastaneet niiden esi-isien uiskennelleen jo prekambrikauden merissä yhdessä muiden kehittyvien monisoluisten merieliöiden kanssa.

Korvameduusan varsin yksinkertainen hermosto pystyy aistimaan vesiympäristön muutoksia, kuten valoa, suolaisuutta tai happipitoisuutta. Hyvissä voimissaan oleva korvameduusa kykeneekin hahmottamaan kulkusuuntansa ja ohjailemaan jonkin verran menoaan supistamalla ja laajentamalla kellokupuaan, vaikka liikkuukin pääasiassa ajelehtimalla virtausten ja aallokon mukana. Kun meduusat ovat loppukesästä lisääntymisensä hoitaneet, ne alkavat heikentyä. Lopulta meduusat ajelehtivat kuolleina rannoille, mistä niitä saattaa löytää rantavedestä hyytelömäisenä massana.

Video: Meduusat liikkuvat vedessä kellokupuaan supistelemalla. Näinkin kauniisti voi korvameduusoiden tanssia kuvata! Kuvaus&editointi: Kevin O’Brien.

Huolimatta siitä, että korvameduusa viettää puolet elämästään tiukasti merenpohjien syvyyksissä ja toisen mokoman aavoilla ulapoilla kelluen, niiden elämäntavat tunnetaan jo melko hyvin. Pitkään kuitenkin luultiin, ettei korvameduusa lisäänny lainkaan pohjoisella Itämerellä ja että kaikki näkemämme meduusat olisivat ajelehtineet rannikollemme eteläisemmiltä vesiltä. Korvameduusat onnistuivat säilyttämään salaisuutensa kauan: Tarvittiin sukeltajien tarkkoja silmiä löytämään vaalea polyyppinukka syvien kalliojyrkänteiden negatiivisilta pinnoilta.

Nykyisin arvellaan, että korvameduusojen suvullinen lisääntyminen onnistuu ainakin lounaisrannikolla, missä noita sympaattisia sykähtelijöitä esiintyykin eniten. Emme kuitenkaan varmuudella tiedä, ovatko kaikki meduusat kotoisin näistä rannikkomme omista polyyppitehtaista. On mahdollista, että meduusayhteisömme ovat sekoitus etelästä virtaavista aikuisista meduusoista ja omien rantakallioidemme polyypeista kuroutuvista meduusoista. Kehittyneet DNA-menetelmät paljastanevat tutkijoille ennen pitkää tämänkin salaisuuden!

Aurelia auritakorvameduusameriluonto

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!