Näkinpartaislevät ovat viherleviin kuuluvia haaroittuvia vihreitä leviä, joita tavataan kaikilla Suomen merialueilla.  Näkinpartaislevät eivät useinkaan tule luonnossa liikkujille kovin tutuiksi, sillä monet lajeista elävät huomaamattomasti suojaisten merenlahtien ja matalien maankohoamisaltaiden kätköissä. Korkeudeltaan nämä omintakeiset levät ovat tavallisesti 5-30 senttimetriä. Suojaisissa lahdissa näkinpartaislevät kasvavat korkeammiksi kuin avoimilla, aallokkoisilla hiekkapohjilla.

Millaisia vesikasveja nämä muinaistarujen vedenhaltijoiden, Näkkien, naamakarvoja muistuttavat viherlevät sitten ovat? Näkinpartaislevien heimoon kuuluu neljä sukua: näkinparrat (Chara), siloparrat (Nitella), mukulaparrat (Nitellopsis) ja sykeröparrat (Tolypella). Monilajisimmin on rannikollamme edustettuna näkinpartojen suku, josta löytyy peräti 12 lajia. Mukulapartoja on maassamme vain yksi laji, tähtimukulaparta. Merisykeröparta taas on sukunsa ainoa Itämeressä esiintyvä laji.

Mukulanäkinparran tunnistaa nimensä mukaisesti juuririhmojensa valkoisista, pyöreistä talvehtimismukuloista. Kuva: Heidi Arponen

Osa näkinpartaislajeista, kuten siloparrat, ovat makean veden lajeja, jotka tulevat toimeen laimeassa murtovedessä esimerkiksi jokisuistojen lähettyvillä. Itämerennäkinparta puolestaan tarvitsee suolaisempaa vettä menestyäkseen. Useat näkinpartaislajit ovat kuitenkin meriveden suolapitoisuuden suhteen joustavia ja asuttavat rannikkomme pehmeäpohjaisia lahdelmia Itäiseltä Suomenlahdelta aina Perämeren pohjukkaan saakka. Yleisiä, kaikilla merialueillamme tavattavia lajeja ovat esimerkiksi mukulanäkinparta, hapranäkinparta ja merisykeröparta.

 

 

Monet näkinpartaislajit esiintyvät samoilla kasvupaikoilla ja niiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Usein tarvitaan lähempää tarkastelua luupin tai mikroskoopin kanssa, ennen kuin pohjasta löytynyt risuparta löytää nimensä. Näkinpartaislevien joukossa on kuitenkin myös sellaisia lajeja, joilla on tiettyjä ulkonäköön, väriin tai rakenteeseen liittyviä piirteitä, joiden perusteella lajintunnistus on helppo tehdä. Esimerkiksi rotevat punanäkinparrat erottuvat muista näkinpartaislajeista paksujen ja pulleiden varsiensa ja haarojensa vuoksi, mutta myös kärkiosiensa punaisen värin ansiosta.

Punanäkinparta on tanakkarakenteinen näkinpartainen, ja näkinparroille tyypilliset rakennepiirteet erottuvat selkeinä. Matalassa vedessä punanäkinparran kärkiosat muuttuvat oranssinpunaisiksi. Kuva: Kevin O’Brien/Metsähallitus.

Ulkomuodoltaan näkinpartaislevät ovat usein runsashaaraisia ja piikikkään näköisiä, kuten Näkin partavertaus osuvasti ilmentää. Näkinpartaislevien päävarsi on pysty, ja sen nivelkohdista haarautuu säännöllisin välein sädemäisesti ylöspäin uusia sivuhaaroja. Näitä sivuhaaranippuja kutsutaan haarakiehkuroiksi. Myös sivuhaaroissa voi olla kranssimaisia haaroittumia, ja ruotsin kielessä näkinpartaisleviä kutsutaankin nimellä kransalger eli ”kranssilevät”.

Piikkinäkinparran piikkikiehkurassa piikit ovat nipuissa ja ne kasvavat useammassa kuin kahdessa rivissä. Piikkinippuja kasvaa runsaasti myös varren ja haarojen pinnassa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Näkinparroilla (Chara-suku) sivuhaarojen tyvellä varren ympäri kiertää erimittaisia ja -mallisia piikkejä, joita kutsutaan myös stipuloideiksi. Nämä piikkikiehkurat ovat yksi tuntomerkki, jonka perusteella muuten niin samannäköisiä näkinpartalajeja voi erottaa toisistaan. Piikkikiehkuran piikit voivat olla esimerkiksi pitkiä ja teräväkärkisiä, kuten karvanäkinparralla. Hapranäkinparran piikkikiehkura taas koostuu lyhyistä, kuulamaisista stipuloideista. Piikit voivat kasvaa yhdessä tai kahdessa rivissä, tai sitten iloiseen sekamelskaan järjestäytyneinä, kuten esimerkiksi piikkinäkinparran piikkikiehkurassa. Silo-, mukula- ja sykeröparroilla ei ole lainkaan piikkikiehkuraa.

Karvanäkinparran piikkikiehkurassa on pitkiä, teräviä piikkejä kahdessa rivissä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

 

Varren ja haarojen pinta voi olla kuorisolujen ja pienten piikkien peittämä, kuten monilla näkinpartojen sukuun kuuluvilla lajeilla. Kuorisolurivien määrässä ja järjestäytymisessä on lajien välisiä eroja, mikä auttaa näkinpartojen lajintunnistuksessa. Täysin sileä ja kuoreton varsi on tyypillinen siloparroille ja mukulaparroille. Myös merisykeröparran varret ovat kuorettomia. Sykeröparran pesämäiset, tiheät haarasykeröt ovat lajin paras tuntomerkki.

Vaaleaa, rentoa vartta peittävät runsaat piikit saavat karvanäkinparran muistuttamaan piippurassia. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Merisykeröparta on saanut nimensä pesämäisistä haarasykeröistä, joiden sisällä näkyy pyöreähköjä sukusoluja. Kuva: Heidi Arponen

Näkinpartaisleviä on sanottu joskus levien ja kehittyneempien putkilokasvien välimuodoksi, sillä lajeilla on rakennepiirteitä kummastakin ryhmästä. Näkinpartaislevien pysty varsi muistuttaa putkilokasveja, ja ne kiinnittyvät juurimaisilla rihmoillaan pehmeille muta- ja hiekkapohjille. Näkinpartaisilla on kuitenkin leville tyypillinen erikoistumaton sekovarsi. Sekovarren solukot eivät ole erikoistuneet suorittamaan eri toimintoja kuten kehittyneemmillä kasveilla, vaan sekä varren että haarojen solut yhteyttävät ja ottavat tarvitsemansa ravinteet suoraan ympäröivästä vedestä.

Mukulanäkinparta on yksi yleisimmistä näkinpartaislevistä. Se muodostaa tiheitä niittyjä matalille merenpohjille. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Kuvassa hapranäkinparran harmaanvihreä munasolu ja kirkkaan oranssi siittiösolu. Kuva: Juho Lappalainen/metsähallitus

 

Näkinpartaislajeja on sekä yksi- että kaksikotisia. Yksikotisilla lajeilla koiras- ja naaraspuoliset lisääntymisrakenteet sijaitsevat samassa kasviyksilössä, kaksikotisilla taas erimerkkiset lisääntymisrakenteet ovat eri yksilöissä. Siittiöpesäkkeet ovat pyöreitä ja usein kirkkaan oranssinpunaisia. Munapesäkkeet ovat munanmuotoisia, vihertävänruskeita ja pinnaltaan kierteisiä. Pesäkkeen kärjessä on pienten solujen muodostama kruunu.

 

 

Näkinpartaislevät eivät ole mitään tyhjänpäiväisiä pohjaanjuurtujia, vaan niillä on korvaamattoman tärkeä rooli matalien merenpohjien ekosysteemissä. Tiheäkasvuiset näkinpartaisniityt suodattavat vedestä samentavia partikkeleita ja pitävät parhaimmillaan lahdenpohjukan veden kirkkaana. Matalat, lämminvetiset lahdet ja fladat ovat tärkeitä kutualueita monille kalalajeillemme, ja tiheät näkinpartaisniityt puolestaan muodostavat mieluisia sokkeloita kalanpoikasille piileskellä. Näkinpartaisniittyjä uhkaavat rehevöitymisen ja veden samenemisen lisäksi rantarakentaminen ja ruoppaukset.

Näkinpartaislevät viihtyvät matalissa lahdissa ja maankohoamisen myötä merestä irtikuroutuvissa fladoissa ja kluuvialtaissa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!