Teksti: Topi Linjama
Pääkuva: Ia Ahonen / Vastavalo

 
Monella sienellä on lajille ominainen tuoksu, jonka perusteella sienen voi tuntea. Vai voiko? Suomen Luonto pyysi Luonnonvarakeskus Luken vanhempaa tutkijaa Kauko Saloa tunnistamaan sieniä sokkotestissä pelkästään tuoksun perusteella.

Ennen testiä näytteet olivat olleet pari tuntia huoneenlämmössä, jotta ne tuoksuisivat voimakkaammin. Jokainen näyte oli omassa rasiassaan, jotta sienten tuoksua ei jää nuuskijan käsiin.

Ensimmäisen lajin hedelmäisen tuoksun Salo tunnistaa melko helposti: kantarelli. Myös toinen näyte, sillihapero, on helppo.

Peltoherkkusienestä Salo löytää perunan tuoksua, mutta laji jää nimeämättä.

Neljännen näytteen, nuijamalikan, aromaattinen tuoksu vivahtaa karvasmanteliin, mutta Salo ei löydä lajia.

”Erinomaisen vaikea tuoksu”, Salo kommentoi ja valittelee muovirasian hajua, joka sotkee tuoksukuvaa. Seuraavassa sokkotestissä tullaan käyttämään lasipurkkeja.

Viides rasia on tyhjä, joskaan Salo ei tätä tiedä, koska hänellä on huivi silmillään. Salo nuuhkaisee.

”Perunakellari”, hän naurahtaa ja tunnistaa oitis savuhaperon, jonka pala rasiassa oli aiemmin ollut.

Kiinnostavimmat lajiryhmät

Tuoksujen näkökulmasta tatit eivät ole kovin kiinnostavia. Sen sijaan haperoissa ja rouskuissa on tuoksuvia lajeja.

”Molemmissa on muutama erinomainen ruokasieni, joiden tunnistamisessa tuoksu on merkittävässä roolissa. Haperot on tärkeä lajiryhmä metsäekosysteemissä, ja niitä voisi käyttää enemmän ruokasieninä, sillä niissä ei ole yhtään myrkyllistä lajia”, Salo tuumii.

Tuoksut tuntuvat voimakkaimmin lähellä maanpintaa.

”Jos olet herkkä ja tunteikas sieniä kohtaan, niin sinähän polvistut. Siellä tuntuvat vahvemmin myös humuksen ja maaperän tuoksut. Humuskerroksen tuoksu on puhdas ja miellyttävä”, Salo kuvailee.

Miltä sikuri tuoksuu?

Monien sienten nimissä näkyy lajille tunnusomainen tuoksu: sillihapero tuoksuu sillille, lakritsirousku lakritsille ja anisherkkusieni anikselle.

Koska sieniä on nimetty paljon jo 1800-luvulla, monet nimet liittyvät tuoksumaailmaan, jota ei enää ole. Palsamin (viita- ja kangaspalsamirousku) tai sikurin (sikurirousku) tuoksut eivät kuulu enää arkipäivään. Myös pelargonin (pelargoniseitikki), karvasmantelin (tuoksuvahakas) tai retikan (retikkavalmuska) tuoksu voi olla nykyihmiselle tuntematon.

Eräs 2000-luvun sienikirja vertaa kultamyrkkyseitikin tuoksua höyryveturin tuoksuun. Harva nuoremman polven sienestäjä tietää, miltä höyryveturi tuoksuu. Toki myös ruokasieneksi kelpaamaton kultamyrkkyseitikki saattaa olla tuntematon.

”Kultamyrkkyseitikin tuoksu on kyllä yksi erikoisimmista”, sanoo konduktööri ja sienispesialisti Jarkko Korhonen.

”Siinä on kuuman metallin haju. Minulle höyryveturia tutumpi on vertaus kuumaan silitysrautaan. Sitä on myös kuvailtu sammutetun kynttilän hajuksi.”

Nuuhkiminen ruokkii aivoja

Kauko Salo neuvoo, että matka sienten tuoksuihin kannattaa aloittaa selkeistä lajeista. Aloittelija saa parin vuoden nuuskimisella haltuun hyvinkin 10–15 tuoksuvaa sientä. Toisen mokoman opettelu vaatii jo harrastuneisuutta.

”Ahkeralla, vuosien paneutumisella nenä voi oppia erottamaan lähemmäs sata lajia”, Salo arvioi.

Ihmisen kyky erotella tuoksuja on varsin hyvä. Kemisti ja tuoksututkija Jari Tuomisen mukaan vielä jonkin aikaa sitten sanottiin, että ihminen voisi oppia noin 10 000 tuoksua.

”Nykyisin tiedetään, että ihmisen oppimiskyky eri tuoksuille on käytännössä rajaton”, Tuominen sanoo.

Kokonaan toinen asia on tuttujenkin tuoksujen nimeäminen. Kangasmetsän rouskua ei välttämättä osaa yhdistää leivonta-aineksiin ennen kuin joku mainitsee kookoshiutaleet ääneen.

Tuomisen mukaan tuoksut ovat kuin kieli, jota voi opetella. Nenän käytöstä on hyötyä, sillä tuoksuille herkistyminen kehittää hajuaistia ja aivoja. Tuoksujen käsittely aivoissa liittyy läheisesti muistiprosesseihin.

”Hajuaistia hyödyntävät tehtävät aktivoivat muistisairaiden tiedollisia kykyjä, toimintaa ja sosiaalisuutta”, Tuominen kertoo.

Kenties samantapaiset tehtävät voivat myös ehkäistä ennalta näitä sairauksia.

Tuoksun merkitystä ei tiedetä

Entä miksi sienet tuoksuvat?

”Tähän ei tiedetä vastausta. Toisaalta emme myöskään tiedä, miksi jotkut sienet ovat myrkyllisiä. Se on ainakin varmaa, että ihmistä varten ne eivät tuoksu”, Kauko Salo naurahtaa.

Salon mukaan tuoksut eivät ole itiöemän strategian kannalta olennaisia. Paitsi haisusienen ja puistopökkösienen kaltaisissa tapauksissa: mädäntyneelle eläimelle tuoksuvat itiöemät houkuttelevat raatokärpäsiä, jotka levittävät itiöitä. Samantapainen merkitys saattaa olla tryffelin tuoksulla.

Salon tavoin myös sienikirjailija Lasse Kosonen arvelee, että tuoksut – siinä missä makuyhdisteet ja väriaineetkin – liittyvät aineenvaihduntaan ja aineenvaihduntatuotteisiin.

Tuoksuvat yhdisteet pitävät sisällään yleensä hiiltä, rikkiä, happea, typpeä tai vetyä. Alkuaineista ominaistuoksu on vain kloorilla, jonka hajun voi tavoittaa esimerkiksi joistakin rusokkaista. Tuoksuvat yhdisteet ovat haihtuvia ja ne yleensä häviävät, kun sieni kypsennetään.

Tuoksut kirjoihin?

Joitakin vuosikymmeniä sitten ei tunnettu lintukirjaa, josta voisi helposti kuulla eri lintujen äänet. Nykyisin äänet voi kuunnella vaikka metsässä kännykästä.

Sienten tunnistamisessa keskitytään näön avulla havaittaviin seikkoihin. Haju- ja makuaistilla täydennetään näköhavaintoa. Ilmestyykö joskus nenälähtöinen sienikirja? Ja voisiko tulevaisuuden sienikirjassa olla mukana tuoksut samoin kuin lintukirjassa on äänet? Jäämme odottelemaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja ruokasieniharrastaja Joensuusta.

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 6/2016.