Elokuussa eri puolilla eteläistä Suomea ja pohjoisessa ainakin Oulussa ja Kuusamossa asti on nähty kolibrimaisia isopäiväkiitäjiä. Etelänpäiväkiitäjäksi ennen kutsuttu vaeltajaperhonen on kuin pieni kolibri, kun se käy kukilla mettä imemässä. Pitkä imukärsä voi jossain tilanteessa näyttää nokalta ja harhauttaa ajatukset Amerikan mantereilla esiintyviin lintuhin, kolibreihin.

Isopäiväkiitäjiä tulee Pohjolaan jo keväällä, ja osa niistä saattaa munia täällä. Niinpä syksyllä nähtävistä yksilöistä ainakin osa voi olla Suomessa syntyneitä. Laji on aikuistalvehtija, ja kylmä talvemme on ainakin vielä ollut kohtalokas talvehtimista yrittäville isopäiväkiitäjille.