Eilen pidin vapaapäivän. Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös. Sen verran tuntui lihaksissa neljän ja puolen päivän työrupeama. Kyllä täällä lihakset kasvaa ja vahvistuu jos vain jaksaa hommia painaa. Jo nyt huomaan, että enää ei ruokasaavin nostaminen tunnu yhtä raskaalta kuin aluksi.

Sängystä ylös kammettuani lähdin katselemaan Kuusamoa ja kävellessä huomasi, että etu- ja takareidet ovat aika jumissa. Jo aikaisemmin tuntui mukava kipu olkapäissä ja hartioissa. Ihan kuin olisi tehnyt rankan kuntosalitreenin, joka päivä. Käsivarren lihakset ovat jo vajaassa viikossa pullistuneet. Tänne harjoitteluun halajaville suosittelen kuntosalitreeniä ennen töiden aloittamista. Varsinkin käsi- ja selkälihakset on oltava kunnossa.

Tänään olikin sitten pitkä pitkä perjantai. Yhdeksän tuntia tehtiin hommia melkein tauotta. Yhdeksästä kahteen oli tiukin rupeama. Asiakkaita oli niin paljon, että yli 100 koiraa valjastettiin reen eteen. Parhaimmillaan lähti matkaan 13 valjakkoa kerralla, siis 13 x 6 koiraa. Se oli uljas näky se. Ihmeen kiltisti jaksoivat koiratkin odotella lähtöä, mitä nyt muutamat valjaat meni parempiin suihin.

Juoksuhaluja koirilla sen sijaan oli enemmän kuin tarpeeksi. Valjakot ajetaan aina aluksi tarhalta alas pellon reunaan lähtöpaikoilla, jossa asiakkaista toinen hyppää kyytiin, toinen ajamaan. Tänään kaksi valjakkoa porhalsi lähtöpaikan ohi, ei auttanut vaikka tarhalla pitkään työskennellyt mies seisoi täydellä painolla jarrulla. Oli pakko ajaa kahden kilometrin lenkki, että päästiin yrittämään uutta lähtöä.

Takaisin tullessa toisen valjakon reki vielä kippasi tiukassa kurvissa kuljettajana toimineen työntekijän kyydistä ja niin kuusi koiraa painalsi täyttä päätä ihan omalle kierrokselle. Onneksi ammattitaitoinen opas sai pysäytettyä valjakon muutaman kilometrin päässä ja sieltä koirat tulivat takaisin moottorikelkkaa hännät heiluen vetäen. Hyvin jaksoivat vielä tämän jälkeen lähteä asiakkaiden kanssa 10 kilometrin kierrokselle.

Se täällä on tullut selväksi, että turvallisuus on kaiken perusta. Koirien käsitteleminen vaatii kokemusta ja taitoa, varsinkin jos jotakin yllättävää tapahtuu. Ja sitähän tapahtuu, kuten tänäänkin nähtiin. Yksi tärkeimmistä tähän mennessä oppimistani asioista onkin ollut vetosolmun tekeminen. Se pitää valjakon paikoillaan ja sen saa nopeasti irti kun on lähdön aika. Muutama päivä harjoittelemiseen kyllä meni. Tein iltaisin tuolinjalkaan kymmeniä solmuja.

Yllättävää kyllä, tämän rankan päivän jälkeen fiilis on tosi hyvä. Naama on auringossa palanut, huulet ahavoituneet ja lihaksia särkee, mutta mieli on virkeä. Ruumiillisen rasituksen aiheuttaman euforian lisäksi kiittäminen lienee ihania, koko ajan iloisia ja energisiä työkavereita, jotka välillä laulaa luikauttavat, ja pussaavat kannustukseksi. Kyllä ikävä tulee näitä karvaturreja.